Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kyytiin ei enää mahdu

Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa kovaa vauhtia.

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Työttömyys näyttää tuoreiden tilastojen valossa halkeavan kahteen osaan. Uusien avoimien työpaikkojen määrä kasvaa. Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuussa avoinna lähes 68 000 työpaikkaa, ja työllisyysaste on hitusen noussut.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työttömiä on paljon, mutta heidän kokonaismääränsä on pienentynyt vuodessa. Nuoria, alle 25-työttömiä on yli 2 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Samaan aikaan pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyy huimaa vauhtia. Yhtäjaksoisesti yli vuoden työttömänä olleita on jo 127 200. Heidän joukkonsa on kasvanut vuodessa yli 14 000:lla. Tämän joukon kovaa ydintä ovat vanhimmat ikäluokat. Toisaalta osa samanikäisistä on vahvasti työmarkkinoilla.

Rajallisten resurssien maailma aiheuttaa työllisyyspolitiikan suunnittelijoille ongelman. Ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen käytettyjen eurojen hyötysuhde on huono. Teho on paljon parempi, jos pyrkii siihen, että nuoret pompautetaan työttömyydestä nopeasti työhön.

Jos – oikeastaan kun – joutuu valitsemaan, tulee antaneeksi sen signaalin, että huomattava joukko suomalaisia joudutaan jättämään kyydistä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat