Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Topeliuksen Suomi on purkutalkoiden kohteena

Toinen maailmansota synnytti Suomessa hetkellisen ymmärryksen yli yhteiskunnallisten rajojen: Suomi oli idean tasolla yhteinen, omistusoloista riippumatta. Hyvinvointivaltion syntyyn tämä ymmärrys vaikutti vahvasti, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.

Pääkirjoitus
 
Sirpa Kähkönen
Sirpa Kähkönen on yhteiskunnallisiin ja historiallisiin aiheisiin erikoistunut kirjailija ja sananvapausjärjestö Suomen Penin puheenjohtaja.

”Meillä ei ole enää varaa pitää koko maata asuttuna.” Näin todetaan nykyään usein. Edessämme on yhtä suuri rakenteellinen muutos kuin 1960-luvun maaltamuutto, mutta keskustelu jää iskulauseiden tasolle.

Aluepolitiikan käsitteeseen liittyy nykyisin lähes pelkästään kielteisiä mielleyhtymiä. Se nähdään kasvukeskusten lypsämisenä ja kuihtuvien seutujen tekohengityksenä.

Kirjailijan työni vuoksi teen puhujamatkoja kauas kasvukeskusten ulkopuolelle. Näillä matkoilla kohtaan ihmisiä, jotka ovat luoneet ympärilleen sivistyksen ja kulttuurin ilmapiirin. Kun kuulen väitettävän, että Suomella ei ole varaa antaa näiden ihmisten asua kotiseuduillaan, mietin, onko meillä enää Suomea.

Suomella tarkoitan sitä kuvitteellista kokonaisuutta, jonka esivanhempamme rakensivat 1800-luvulla kansallisaatteen pohjalle. Rannikkoseutujen lisäksi siihen liitettiin myös sisämaan alueet, järvien, soiden, vaarojen ja tunturien Suomi; murteiden ja mentaliteettien moninaisuus.

Välirauhan aikana 1940–1941 Suomessa pohdittiin julkisessa keskustelussa näyttävästi työväen isänmaallisuutta. Sitä, miksi talvisodassa myös työläiset kokivat Suomen puolustamisen arvoiseksi. Pentti Haanpää antoi Korpisotaa-romaanissaan yhden selityksen: köyhä sotilas, joka kyyrötti jäiseen maahan kaivetussa kuopassa tykkien jyskeessä, ei omistanut palaakaan tästä maasta, mutta koki sen omakseen kielen ja maiseman kautta – koska kuului kansaan, joka eli maassa nimeltä Suomi.

Henkensä tai terveytensä uhraaminen oman maansa puolesta on korkeinta altruismia. Kyselemätöntä itsensä uhraamista konfliktitilanteessa edellytetään yleensä etenkin niin sanotulta tavalliselta kansalta. Haanpään kuvaama rivisotilas oli kasvanut isänmaallisuuteen topeliaanisen kansanopetuksen ja idealismin kautta: sekin, joka ei omista mitään konkreettista, voi omistaa immateriaalisen palan Suomea.

Suomen alueiden arvon mittaaminen euroissa on osa politiikkaa, jonka tavoitteena on kapitalistinen neljäs vallankumous. Taustalla ovat Venäjän vallankumousta Yhdysvaltoihin paenneen ultraliberalistisen kirjailijan Ayn Randin opit, joiden mukaan kristillinen altruismi on tuomittava toimintamalli eikä yhteiskuntaa ole olemassa yksilöiden yläpuolisena kokonaisuutena.

Puhuttiinpa liikenteestä, halpatyöstä tai asuntorakentamisesta, randilainen terminologia on noussut valta-asemaan keskustelussa. Väitetään, että ohjailematon markkinamekanismi hoitaisi pääkaupunkiseudun asuntotuotannon vinoumat ”itsestään”. Liikennepolitiikan tavoitteena on ”antaa markkinoiden toimia”. SAK:n pääekonomisti puhuu työelämästä ”ainutkertaisen elinajan myymisenä”.

Kun sote-uudistuksen yhtenä tukipilarina mainitaan kansalaisjärjestöt ja vapaaehtoistyö, ollaan randilaisen maailmannäkemyksen ytimessä. Kuten Randin oppeja vaalimaan perustetun Atlas-seuran johtaja David Kelley toteaa teoksessa Kapitalismin moraali: vapaissa yhteiskunnissa hyväntekeväisyysjärjestöt huolehtivat niistä, jotka eivät pysty tekemään työtä. Kelleyn mukaan köyhillä menee kapitalismissa paremmin kuin hyvinvointivaltiossa. Kehitysmaiden köyhyyteen hän ei ota kantaa.

Mutta kriisitilanteissa myös vapaaksi julistautunut yksilö voi menettää kaiken ja joutua toisten varaan. Randilainen myötätunto, jota liberalistifilosofi Kelley tarjoaa välineeksi köyhyyden ja kovan onnen kohtaamiseen, ei kenties riitä yksilölle silloin, kun hän joutuu kohtaamaan historian ja sattuman sokeat voimat yksin.

Toinen maailmansota synnytti Suomessa hetkellisen ymmärryksen yli yhteiskunnallisten rajojen: Suomi oli idean tasolla yhteinen, omistusoloista riippumatta. Hyvinvointivaltion syntyyn tämä ymmärrys vaikutti vahvasti. Toinen maailmansota synnytti myös YK:n ihmisoikeuksien julistuksen. Sen mukaan yksilöllä on yhteiskunnan jäsenenä oikeus sosiaaliturvaan, johon kuuluvat sosiaaliset, sivistykselliset ja taloudelliset oikeudet.

Olisi tärkeää keskustella siitä, miten Suomi aikoo toteuttaa ihmisoikeuksien julistusta ja kuulla ääneen lausuttuina periaatteet, joiden mukaan julistuksesta kenties ollaan irtisanoutumassa.

Puretaanko talkoilla rakennettu Suomi norminpurkutalkoissa?

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat