Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Herkät nuoret eivät halua eksyä

Oppimisen kannalta ei ole eduksi, jos kuvittelee tietävänsä jo kaiken eikä anna kenenkään horjuttaa uskoaan.

Pääkirjoitus
 
Saska Saarikoski Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja.

Elokuinen autoloma Kanadaan ja Uuteen-Englantiin sujui kännykkäohjauksessa, sillä taiteltava Amerikan-kartta oli päässyt unohtumaan kotiin.

Emme eksyneet – eihän gps:n kanssa voi eksyä. Siinä on yksi syy välttää kännykkäohjausta: hyvällä lomamatkalla kuuluu eksyä ainakin muutaman kerran.

Tärkeämpi syy on toinen. Kun tekee matkaa kartan kanssa, näkee itsensä liukumassa hitaasti suuren alueen halki. Joka puolella on kiinnostavia paikkoja, jännittäviä mahdollisuuksia ja teitä, joille voisi kääntyä.

Kartan katseleminen on unelmoimista, on se sitten maantiekartta tai turkoosina loistava karttapallo.

Sen sijaan kännykkään kirjoitetaan päivämatkan kohde ja vekotin kertoo, missä olet ja milloin käännytään.

Sama kokemus toistuu nykyään kaikkialla. Kaupassa kävellään hyllyjen välissä ja tehdään heräteostoksia, mutta verkkokaupasta saa mitä tilaa.

Ihmissuhteita voi etsiä ravintoloista, mutta silloin mukaan tarttuu kaikenlaista. Jos käyttää Tinderiä, voi sulkea pois esimerkiksi konservatiivit tai skorpionit.

Sanomalehteä lukiessaan tulee vahingossa huomanneeksi yllättäviä juttuja, mutta kun poimii verkkouutisia omilla hakuehdoillaan, saa juuri sellaisia tietoja, joista tykkää.

Jos vaaleja lähestyisi kartta kädessä, se tarkoittaisi, että seuraisi politiikkaa, lukisi puolueiden ohjelmia ja katsoisi, mikä niistä tuntuu järkevimmältä.

Onneksi ehdokkaan voi löytää paljon helpomminkin. Kun nakuttaa vaalikoneeseen omat mielipiteensä, kone kertoo, kuka ehdokas on itseä lähimpänä – ja sitten vain itseä äänestämään. (Tietysti olisi periaatteessa mahdollista äänestää ehdokasta, joka on mahdollisimman kaukana omista mielipiteistä, jos ymmärtäisi olevansa itse huonosti asioihin perehtynyt, mutta sellaista ihmistä en ole vielä tavannut.)

Verkossa voi olla vastaus kaikkeen, mutta se ei auta, jos ei osaa kysyä. Siksi on pelottavaa, että sama ajattelu on levinnyt myös koulutukseen.

Amerikkalaisyliopistoissa kiistellään nykyään kiivaasti siitä, onko opiskelijalla oikeus valita, millaiselle tiedolle hänet altistetaan.

Osa opiskelijoista vaatii, että yliopiston tulisi olla turvapaikka, jossa ketään ei pakoteta lukemaan liian järkyttäviä kirjoja.

Opiskelijat ovat myös estäneet protesteillaan monen väärinajattelevan tai loukkaavana pidetyn vierailijan esiintymisen yliopistoilla.

Ilmapiiri monilla kampuksilla on jo niin tosikkomainen, että Yhdysvaltain kärkikoomikot ovat lopettaneet niillä esiintymisen.

Mutta tarvitseeko opiskelijoita ihmetellä? Jos on tottunut saamaan juuri minulle -palvelua kaikkialla muualla, kai sitä odottaa myös yliopistossa – varsinkin, jos on maksanut opiskeluistaan kymmeniätuhansia dollareita vuodessa, kuten amerikkalaiset.

Oppimisen kannalta ei ole kuitenkaan eduksi, jos kuvittelee tietävänsä jo kaiken eikä anna kenenkään horjuttaa uskoaan.

The Guardianin haastattelussa viime lauantaina brittikirjailija Ian McEwan ihmetteli rauhassa ja yltäkylläisyydessä kasvaneita opiskelijoita, jotka eivät ole kiinnostuneita kuin omista tunnelmistaan.

”Olen vähän kriittinen, jos itsestä tehdään politiikan sisältö maailmassa, jossa on enemmän ongelmia kuin koskaan koko aikuisen elämäni aikana”, McEwan sanoi.

The New York Timesin kolumnisti David Brooks kutsui tiistaisessa kirjoituksessaan herkkiä nykynuoria ”orkideasukupolveksi”.

Monissa amerikkalaisyliopistoissa onkin nyt noustu puolustamaan sananvapautta.

Chicagon yliopisto lähetti viime viikolla uusille opiskelijoilleen kirjeen, jossa tyrmättiin sananvapauden liudentaminen.

”Akateemiselle vapaudelle omistautuminen tarkoittaa sitä, ettemme peruuta puhujaesiintymisiä, joiden aihe saattaa olla kiistanalainen, emmekä kannusta luomaan intellektuaalisia turvapaikkoja, joihin yksilöt voivat vetäytyä suojaan haastavilta ideoilta ja näkökulmilta”, kirjeessä sanottiin.

David Brooks muistutti, ettei vahva ole se, joka suojautuu vihaisesti pahalta maailmalta vaan se, joka uskaltautuu taisteluun tehdäkseen maailmasta edes vähän paremman.

Mutta ensin täytyy nostaa katse ylös siitä kännykästä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat