Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kouluja ei pidä digitalisoida väkisin – opettajien omaa harkintaa pitäisi kunnioittaa

Suomalaisopettajia pidetään alansa huippuosaajina. He käyttävät kuitenkin opetuksessa vähemmän tieto- ja viestintätekniikkaa kuin kollegat muualla Euroopassa, kirjoittavat Antti Saari ja Janne Säntti HS:n Vieraskynä-palstalla.

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Suomalaisissa peruskouluissa on otettu tänä syksynä käyttöön uudet opetussuunnitelman perusteet. Viime vuosikymmeninä opetussuunnitelmat ovat reagoineet herkästi yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin. Talouden ja palveluiden digitalisaatiota pidetään nyt maailmanlaajuisena trendinä.

Koulutuspolitiikka heijastelee laajempaa poliittista yksimielisyyttä siitä, että tieto- ja viestintätekniikka voi vastata yhteiskunnallisiin haasteisiin. Juha Sipilän (kesk) hallitus on julistanut digitalisaation yhdeksi kärkihankkeistaan. Digitaalisten toimintaympäristöjen uskotaan parantavan tuottavuutta, sillä ne poistavat ajan ja paikan rajoituksia.

Monet toimijat ovat viime vuosina pyrkineet edistämään oppilaitosten digitalisaatiota. Muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriö, eduskunnan tulevaisuusvaliokunta, Sitra, Opetusalan ammattijärjestö OAJ ja kunnat ovat julkaisseet ohjelmajulistuksia koulutuksen digitalisaatiosta. Julistuksissa määritellään, miten digitalisaation tulisi edetä koulutusjärjestelmän hallinnasta yksittäisiin koululuokkiin ja oppilaiden oppimiskokemuksiin.

Ohjelmajulistuksissa luetellaan siunauksellisia vaikutuksia, joita digitalisaation mahdollistamalla ajan ja paikan rajoitteiden katoamisella uskotaan olevan. Kommunikaation vanhempien kanssa ennustetaan helpottuvan. Tieto- ja viestintätekniikan arvioidaan tukevan opiskelijoiden yksilöllisiä oppimistyylejä ja parantavan opiskelumotivaatiota.

Selvityksistä on vaikea löytää koulutukseen kohdistettuja odotuksia, joihin digitalisaatio ei voisi vastata. Digitalisaation hyötyjä ei kuitenkaan perustella kattavalla tieteellisellä todistusaineistolla vaan pelkillä lupauksilla.

Mietinnöt ja ohjelmajulistukset esittävät digitalisaation välttämättömänä, luonnonvoiman lailla etenevänä kehityskulkuna. Oppilaitoksia ja kouluja kehotetaan sopeutumaan muutokseen, jotta ne eivät jäisi ajastaan jälkeen.

Pulmallista on myös se, että koulutusjärjestelmän nykytila esitetään digitalisaation kannalta varsin lohduttomana. Väitetään, että oppilaitoksia vaivaa tunkkainen, ainejakoinen ja oppikirjavetoinen ilmapiiri. Kilpailukyvyn sanotaan katoavan ilmaan koulussa huonosti viihtyvien oppilaiden haukotellessa. Vastuuseen vaaditaan opettajia, jotka eivät ymmärrä vääjäämätöntä digitalisaatioprosessia eivätkä kunnioita oppilaiden diginatiiviutta.

Digitalisaatiota ajavissa asiakirjoissa viitataan toistuvasti Euroopan komission teettämään selvitykseen, jonka mukaan suomalainen opettaja käyttää työssään vähemmän tieto- ja viestintätekniikkaa kuin eurooppalaiset kollegansa. Samoissa esityksissä muistetaan kuitenkin mainita, että kansainvälisten tutkimusten perusteella esimerkiksi peruskoulujen opettajakunta koostuu alansa huippuosaajista.

Suomalainen opettaja on akateemisesti koulutettu itsenäinen toimija, johon luotetaan. Siksi meidän tulisi kunnioittaa opettajan itsenäistä pedagogista päätöksentekoa, jonka perusteella hän käyttää tai on käyttämättä tieto- ja viestintätekniikkaa osana opetusta. Opetuksen tasokkuus ei ole kiinni ensisijaisesti opettajien tieto- ja viestintäteknisestä osaamisesta. On mahdollista, että tekniikka voi joskus jopa haitata oppimista.

Emme kyseenalaista tieto- ja viestintätekniikan käyttöä koulutuksessa, mutta kritisoimme sen pitämistä ainoana vaihtoehtona. Ylhäältä tarjotut helpot ratkaisut saattavat pahimmillaan vaarantaa Suomessa tarjotun koulutuksen korkealaatuisuuden ja syyllistää opetusalan ammattilaisia tarpeettomasti.

Onneksi tieto- ja viestintätekniikan käyttöä kouluissamme on kehitetty myös opettajien ja rehtoreiden tarpeiden pohjalta. Tämä heijastaa suomalaista peruskouluideologiaa, jossa kunnille, kouluille ja yksittäisille opettajille annetaan mahdollisuus pohtia opetussuunnitelman toteuttamistapoja itsenäisesti. Kriittisimmät näkökulmat tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön ovatkin tulleet esiin opettajien tekemissä pienimuotoisissa kokeiluissa, joissa tekniikkaa on hyödynnetty.

Digitalisaatio ei poista ajan ja paikan rajoituksia, mutta se pakottaa suunnittelemaan opetusta uudella tavalla, oman koulun realiteetit huomioon ottaen. Tämä on ylhäältä saneltua digitalisaatiopakkoa terveempi lähtökohta tieto- ja viestintätekniikan käytölle kouluissa.

Antti Saari ja Janne Säntti

Saari on tutkijatohtori Tampereen yliopistossa ja Säntti yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat