Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Raivo valtasi meidät teillä ja netissä: Kun edessä ei ole yksilö, empatia katoaa

Nimettömät, rasistiset vihamyrskyt ovat tänä vuonna ajaneet näkyviä käyttäjiä pois Twitteristä.

Pääkirjoitus
 
Jussi Pullinen Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on HS:n uutispäällikkö.

Olen viime aikoina miettinyt, montako kertaa päivässä olen raivon kohteena.

Ensimmäinen tilaisuus on aamuisin. Pyöräilen työpaikalleni ja ylitän Musiikkitalon kulmalla risteyksen, jota HS kutsui taannoin (25.8.) Helsingin sekavimmaksi.

Risteyksessä minun pitää väistää autoja. Myönnän: Joskus saatan suhahtaa yli nopeasti, joskus saman tekee joku toinen. Joskus vain kyttäillään. Usein auto pysähtyy ja antaa pyörien mennä, vaikkei tarvitsisi. Autoilijoita varmasti ärsyttää.

Joskus tulos on tieraivo: heinäkuussa pakettiautokuskin ja pyöräilijän kiista pysäköinnistä muuttui nyrkkitappeluksi Stockmannilla, elokuussa pyöräilijä kuristi Baanalla toista ohituksen vuoksi. Yhdysvalloissa suuri enemmistö autoilijoista sanoo kokeneensa tieraivoa.

Seuraava tilaisuuteni päästä raivon kohteeksi on sosiaalisessa mediassa.

Käytän aktiivisesti Twitteriä, jossa ilkkuminen, väärinymmärtäminen ja sarkasmi ovat arkipäivää.

Olen valkoinen hyväosainen mies, joten pahinta en edes kohtaa. Muilla on toisin. Nimettömät, rasistiset vihamyrskyt ovat tänä vuonna ajaneet näkyviä käyttäjiä pois Twitteristä. Britanniassa kruununsyyttäjä kertoi vastikään naisiin kohdistuneiden rikosten lisääntyneen kymmenen prosenttia vuodessa, pääasiassa internet-ahdistelun vuoksi.

Netti- ja tieraivoilla on paljon yhteistä.

Molemmissa oma ympäristö halutaan pitää kontrollissa (”miksi tuo ajaa niin hitaasti”, ”miten tuo voi kirjoittaa tuohon noin”). Kasvottomuus tekee molemmissa kohteesta osan massaa tai suorastaan esineen (”tuo Toyota”, ”aina nuo pyöräilijät”, ”tuo päivitys”, ”nuo ryhmäläiset”). Empatia vähenee, kun edessä ei ole yksilö.

Mikä sitten neuvoksi?

Raivoaminen on väärin, eikä sen kohteeksi pitäisi kenenkään joutua. Nettiyhtiöiden soisi rakentavan suojia, joilla uhri voi edes vaientaa hyökkäykset (Twitter on jo luvannut tehdä palveluunsa muutoksia).

Aggressiiviset ihmiset eivät katoa koskaan, mutta raivon kulttuuri on yleisempi ilmiö. Se on eräänlainen huippulukema siitä, miten me kaikki toimimme liikenteen tai netin arjessa: Ajammeko sovitellen vai oma kiire edellä? Sometammeko naljaillen (tunnustan) vai suopeasti?

Ja se risteys? Siinä olen alkanut moikata kiitokseksi pysähtyville autoilijoille.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat