Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Paatero pelottelee kansaa hämmentävillä väitteillä

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Hämeen Sanomat kommentoi entisen poliisiylijohtajan Mikko Paateron väitteitä vastaanottokeskuksissa olevien turvapaikanhakijoiden järjestäytymisestä ja siitä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat muodostaa järjestäytyneen rikollisuuden ryhmiä.

”Paatero ei ainakaan toistaiseksi ole esittänyt mitään konkreettista väitteidensä tueksi. – – Kansalaisten näkökulmasta hämmentävää on se, että vasta viime vuonna eläkkeelle jääneen Paateron ja sisäministeriön nykynäkemyksissä on näin suuret erot – niitä ei voi selittää erilaisilla sävyillä tai tulkinnoilla.”

”Kansalaisilla on tutkimusten mukaan luja luottamus poliisiin, jota ei kannata murentaa. Toisaalta Paaterolla on laaja suhdeverkosto, pitkä kokemus ja kyky laittaa asiat mittasuhteisiin.”

Hufvudstadsbladet kirjoittaa, että turvallisuusviranomaiset ovat huolissaan Paateron tavasta pelotella kansaa.

”Vaikuttaa siltä, että Paatero tavoittelee suurta julkisuutta. Voidaan kysyä, mitkä hänen motiivinsa oikeastaan ovat.”

”On hyvin vaikea ymmärtää, miksi poliisiylijohtaja – vaikkakin eläkkeelle jäänyt – toimii tällä tavoin. Paatero käyttää aiemman asemansa tuomaa auktoriteettia. Mutta hän jätti virkansa heinäkuussa 2015. Pakolaisten vaellus ylsi Suomeen sen vasta sen jälkeen.”

”Onneksi luottamus viranomaisiin on Suomessa vielä varsin suurta. Mutta tiedämme myös, että on olemassa ihmisiä, joita voidaan kiihottaa jopa väkivaltaan sen kaltaisilla löysillä väitteillä, joita Paatero nyt esittää. Se voi johtaa suuriin tragedioihin.”

Keskisuomalainen suhtautuu Paateron väitteisiin varauksellisesti.

”Kansliapäällikkö Päivi Nerg on hoitanut pakolaiskriisiä niin linjakkaasti, että hänen puheensa ovat uskottavampia kuin entisen poliisiylijohtajan.”

”Paatero jäi eläkkeelle vuosi sitten. On hämmentävää, että entinen poliisiylijohtaja olisi menettänyt otteensa todellisuuteen näin nopeasti. Nyt Paatero ja virallinen taho puhuvat samasta asiasta eri tavalla. Jompikumpi puhuu vastoin totuutta.”

Kainuun Sanomat pitää Paateron ja turvallisuudesta vastaavien viranomaisten sanasotaa merkillisenä.

”On hyvin mahdollista ja tavallaan luonnollistakin, että samassa vastaanottokeskuksessa esimerkiksi shiiat ja sunnit muodostavat omia yhteisöjään. Sellaisten kehittyminen rikollisorganisaatioiksi olisi kuitenkin hyppäys aivan toiseen maailmaan.”

”Tuntuu, että Paateron uhkaskenaarioissa on enemmän kyse tuoreen kirjan markkinoinnista kuin todellisista tilanteista. – – Paatero on silti oikeassa siinä, että kielteisten turvapaikkapäätösten saajat voivat olla tietty riski Suomessa.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat