Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Tyytymättömyydestä tuli yksilön ongelma – on helpompi syyttää muukalaisia kuin yrittää muuttaa yhteiskunnan rakenteita

Ahdinkoon joutuneiden on helpompi syyttää muukalaisia kuin yrittää muuttaa yhteiskunnan rakenteita.

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Muukalaispelkoa selitetään usein globalisaation häviäjien tyytymättömyydellä, joka on vallannut alaa ”hyvinvointivaltion kultakauden” päätyttyä. Kyse on tyytymättömyyden suunnan muuttumisesta pikemminkin kuin tyytyväisyyden vaihtumisesta tyytymättömyydeksi.

Hyvinvointivaltion kultakautena pidetty jakso oli rakennemuutoksen ja ristiriitojen aikaa. Ihmiset syyttivät yhteiskuntaa vaikeuksistaan ja odottivat saavansa yhteiskunnalta tukea. Poliittinen toiminta muokkasi syytökset yhteiskunnallisiin rakenteisiin kohdistuviksi muutosvaatimuksiksi.

Heikomman suojelun ja tasa-arvoisen kansalaisuuden periaatteet yhdistyivät mittapuuksi, jolla oloja arvosteltiin. Heikomman suojelu syveni: yksilön vajavuuksien käsittelystä edettiin alistavien rakenteiden tasoittamiseen. Sukupuolten tasa-arvosta tuli tärkeää. Sosiaalinen tasoitus, talouskasvu ja laajeneva demokratia tukivat toisiaan. Yksilön valinnanmahdollisuudet, toimintakyky ja tyytymättömyyden ilmaisemisen keinot lisääntyivät.

Globalisoitunut kapitalismi on vienyt edellytyksiä tältä pohjoismaista hyvinvointivaltiota pohjustaneelta yhteiskuntakäsitykseltä ja muovannut Suomea kilpailukykyvaltioksi. Tavoitteena on houkutteleva toimintaympäristö maailmanlaajuisesti liikkuville talouden toimijoille. Globalisaatio näyttäytyy luonnonvoiman kaltaisena asiana.

Myös yksilöiden menestyksen tai häviön selitys on siirretty yhteiskunnan ulkopuolelle. Heikommuutta katsotaan yksilön ominaisuutena ja hänen kilpailukykynsä puutteellisuutena eikä osana yhteiskunnan valtarakenteita.

Kilpailukyvyn vaatimukset muuntuvat henkilökohtaisiksi ominaisuuksiksi. Meiltä edellytetään suunnitelmallisuutta ja innovatiivisuutta, sitoutumista ja joustamista, joukkuepeliä ja yksilösuoritusta, lämmintä yhteisöllisyyttä ja kylmää kilpailua sekä oman toiminnan arviointia toisten näkökulmasta. Kaikki tämä on jo nuorena tuotteistettava portfolioon. Kilpailu tuottaa voittajia, häviäjiä ja niitä, jotka eivät pysty edes osallistumaan. Myös Suomessa.

Kokemukset ovat ristiriitaisia ja sukupuolittuneita, kuten työelämän rakenteetkin. Naisvaltaisten palvelualojen työntekijät kohtaavat kilpailukyky-yhteiskunnan pakot uusina joustavina työn teettämisen tapoina ja julkisen sektorin säästöinä. Niin sanotulla avoimella sektorilla tyytymättömyyden kohteet on vaikeampi konkretisoida.

Palkkaratkaisuissa vientiteollisuuden edut olivat jo vanhastaan etualalla. Nyt tämä ajattelu on tarkoitus vahvistaa Ruotsia jäljitteleväksi ”Suomen malliksi”. Työmarkkinoita koordinoidaan toimintaympäristöjen globaalin kilpailun ehdoilla.

Sekä tappioista että tuloskunnon kohottamisesta koituu inhimillistä ahdistusta. Moni kohtaa globalisaation työpaikan menetyksenä, yhteisön kuihtumisena tai ylivoimaisina uuteen sopeutumisen vaatimuksina.

Muutoskokemukset voivat sulautua suureksi uhkakuvaksi. Siinä yhdistyvät toisiin maihin siirrettävinä työpaikkoina ja maahan muuttavina ulkomaalaisina näkyvä globalisaatio sekä elämäämme rajoittava, varojamme nielevä ja kriisejään tartuttava Euroopan unioni. Nationalistista kehystä vahvistavat nostalginen kuva hyvinvointivaltiosta ja kilpailukykyretoriikka, joka on täynnä kansallisesti rajattua ”me”-puhetta.

On vaikeaa suunnata protesti globaalin kapitalismin mekanismeihin ja rakentaa ylikansallista solidaarisuutta. Toisaalta on vaikeaa hyväksyä, että kolhujen ja uhkien takana olisivat luonnonvoiman kaltainen globalisaatio ja oman kilpailukyvyn puute. Syyllisiksi haetaan kansaa heikentävät muukalaiset ja kansaa pettävät poliitikot.

Muutoskokemusten tulkinta ja tyytymättömyyden suuntaaminen ovat poliittisia kysymyksiä. Muukalaispelkoista uhkakuvaa kyseenalaistettaessa pitää purkaa hyvinvointivaltion kultakauden nostalgia.

Myös hyvinvointivaltion kultakausi oli tyytymättömyyden aikaa. Lähtökohtana oli luokkayhteiskunta, jossa sosiaalisesti alistetut ryhmät – etenkin työväestö – saattoivat vedota siihen, että heillä oli keskeinen asema tuotantojärjestelmässä.

Kilpailukyky-yhteiskunnan häviäjillä ei ole mahdollisuutta ilmaista tyytymättömyyttään samalla tavalla. Toivotonta tyytymättömyyttä tuottavia rakenteita on kuitenkin tunnistettava, jottei politiikka jää näiden rakenteiden myötäilyksi.

Pauli Kettunen

Kirjoittaja on poliittisen historian

professori Helsingin yliopistossa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat