Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Koulu muuttuu – kaikkien onneksi

Kuinka houkuttelevalta tuntuisi ajatus koulusta, joka jatkaisi radallaan perinteitä toistaen samalla, kun yhteiskunta ja työelämä ympärillä muuttuvat?

Pääkirjoitus
 
Erja Yläjärvi Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on HS:n toimituspäällikkö.

Suomen peruskouluissa on aloitettu työt päivitetyn opetussuunnitelman mukaan. Vaikka kyse ei olekaan koulun vallankumouksesta, uudistuksista on silti kummunnut tukku kommentteja – huolestuneitakin.

Kritiikissä on nostettu esiin muun muassa se, ettei opettajan tehtävänä ole enää pelkkä opettaminen vaan enemmän oppilaiden ohjaus ja sen tukeminen, että lapsi löytää tiedon itse. Uusi oppimiskäsitys perustuu tässä lapsen motivaatioon, viihtymiseenkin.

Tämä on – erikoista kyllä – tulkittu joissakin puheenvuoroissa niin, ettei koulu enää pidä arvossa itse asiasisältöä. Huoli tästä velloi jopa länsinaapuriin, kun Svenska Dagbladet julkaisi kolumnin Hur tänker de i Finland? (Mitä he ajattelevat Suomessa? SvD 22.8.) Kirjoituksessa epäiltiin, että Suomi näivettää oman Pisa-menestyksensä väheksymällä perinteistä kouluosaamista ja toistamalla Ruotsin koulun virheitä.

Niinpä oman lapsenikin vanhempainilta alkoi sillä, että rehtori selvensi opetussuunnitelman todellista luonnetta. Kyllä, lapsille edelleen opetetaan asioita, vaikka lapsen yksilöllinen tapa toimia nostetaankin keskiöön. Ja kyllä, edelleen lapset oppivat myös kirjoittamaan, vaikka perinteinen kaunokirjoitus on poistettu.

Maailma muuttuu – ja onneksi koulukin. Kuinka houkuttelevalta tuntuisi ajatus koulusta, joka jatkaisi radallaan perinteitä toistaen samalla, kun yhteiskunta ja työelämä ympärillä muuttuvat?

Pelkästään se tiedon määrä, johon lapset nykyisin törmäävät, on niin valtava, että sen kriittiseen käsittelyyn tarvitaan muutakin kuin opetettua faktatietoa.

Yhdessäkään edistyksellisessä yrityksessä johtaminen ei perustu enää siihen, että esimies ylhäältä päin kertoo totuudet välittämättä työntekijöiden näkemyksistä tai yksilöllisistä työtavoista. Harvassa työpaikassa ajatellaan, ettei työntekijöiden omalla aktiivisella tekemisellä – ja myös viihtymisellä – olisi merkitystä.

Lapset eivät ole työntekijöitä, mutta heidän koulukokemuksistaan rakentuu osa tulevaisuuden tekemisen kulttuuria. Miten suhtaudutaan johtajuuteen ja miten ryhmätyöhön? Millaisista hetkistä syntyy motivaatio – ja vieruskaverin motivaatio? Onko uuden oppiminen puurtamista edellyttävä velvollisuus vai mahdollisuus tehdä jotain uutta yhdessä?

Lasten luovuutta, yleistä hyväntuulisuutta, yhdessä tekemistä tai uskoa itseensä ei mitata Pisa-kokeissa. Mutta niilläkin on arvonsa. Suomen kouluissa se on onneksi ymmärretty.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat