Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Poliitikoillakin on oikeus turvalliseen oloon

Hyökkäys kansanedustajaa kohtaan on samalla hyökkäys edustuksellista demokratiaa kohtaan.

Pääkirjoitus
 
Helsingin Sanomat

Espoon käräjäoikeus tuomitsi nuorehkon miehen kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Mies oli kaverinsa kanssa muun muassa ammuskellut ilmakiväärillä silloisen valtiovarainministerin Alexander Stubbin (kok) kodin ikkunoita. Toinen miehistä kuoli tutkinnan aikana.

Kun ikkunoita ammuttiin, Stubb perheineen oli kotona nukkumassa.

Poliisi on aiemmin sanonut, että teko vaikutti humalaisten päähänpistolta. Poliittista tai aatteellista motiivia teolle ei löytynyt.

Teko on vakavampi kuin tavallinen humalaisten päähänpisto. Valtiovarainministerinä Stubb jakoi kansan mielipiteitä voimakkaasti puolesta ja vastaan. Yhtä lailla joku olisi voinut asiaa pitempään harkittuaan hyökätä häntä vastaan.

Suomessa poliitikot ovat saaneet olla kohtuullisen rauhassa verrattuna moneen muuhun maahan. Vielä 1990-luvun alkuun asti Suomi oli poliitikoille varsinainen lintukoto.

Esko Ahon (kesk) hallituksen aikaan tilanne muuttui. Kansa ei pitänyt keinoista, joilla Aho ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok) yrittivät panna maan taloutta kuntoon.

Erilaisten ääriliikkeiden nousu on lisännyt turvattomuuden tunnetta, ja nykyään ministereillä on turvamiehet mukanaan lähes joka paikassa, jossa he liikkuvat poliitikon roolissa.

Myös poliitikoilla on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi kaduilla liikkuessaan. Kansan edustaminen – oli kyse sitten eduskunnasta tai kunnanvaltuustosta – ei ole kadehdittava tehtävä, mutta silti joku aina niihinkin tehtäviin suostuu.

Kun veteraanipoliitikko, entinen kuntaministeri Hannes Manninen (kesk) ilmoitti luopuvansa eduskunnasta, hän perusteli päätöstään sanomalla, että ”41 vuotta julkisena kusitolppana riittää”.

Hyökkäys kansanedustajaa kohtaan on samalla hyökkäys edustuksellista demokratiaa kohtaan. Mikäli edustajan tehtävissä joutuu sietämään kansan kritiikin ohella turvattomuuden tunnetta, moni luopuu politiikasta. Yksityisellä sektorilla saa lähes yhtä hyvän elintason, mutta vähemmällä vaivalla. Parhaat kyvyt eivät välttämättä enää halua julkisiin tehtäviin.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat