Valikko
Pääkirjoitus    |   Kolumni

Paavo Väyrynen voi vielä järjestää yllätyksen

Tohtori Paavo Väyrynen (kesk) on tehnyt Suomen politiikassa suuria ja pieniä palveluksia.

Tohtori Paavo Väyrynen (kesk) on tehnyt Suomen politiikassa suuria ja pieniä palveluksia. On hänestä ollut harmiakin. Väyrynen on tunnetusti jääräpäinen mies, koska hän on mielestään joko aina tai lähes aina oikeassa.

On kuitenkin hyvä muistaa, että Väyrysellä on vuosikymmeniä ollut äänestäjien antama valtakirja taskussaan.

Nyt valtakirjoja on peräti kaksi: Väyrynen on Euroopan parlamentin jäsen, mutta hän voi halutessaan siirtyä europarlamentista Suomen eduskuntaan, jonne hänet valittiin viime talven vaaleissa. Silloin hän tosin menettäisi paikkansa Euroopan parlamentissa.

Ei olisi suuri yllätys, jos Väyrynen siirtyisi vuoden aikana eduskuntaan. Siirto merkitsisi Väyrysen paluuta sisäpolitiikkaan ja tietäisi lisää harmaita hiuksia keskustan puheenjohtajalle Juha Sipilälle.

Väyrysellä on tekeillä hanke, jolla hän pyrkii haastamaan Sipilää ja muuta keskustan johtoa. Ei Väyrynen jätä rauhaan muitakaan puo­lueita, etenkään perussuomalaisia. Hänellä on aina ollut tarkka vainu. Väyrynen osaa paremmin kuin muut poliitikot kuulostella, mikä kansalaisten mieliä milloinkin painaa.

Viime kesänä Väyrynen ryhtyi keräämään nimiä kansalaisaloitteeseen, jolla pyritään kansanäänestyksen järjestämiseen eurojäsenyydestä.

Aloitteen perimmäinen tarkoitus on, että Suomi saataisiin eroamaan eurosta.

Kansalaisaloitteen on jo allekirjoittanut vaaditut 50 000 kansalaista, ja aloite jätetään eduskunnan käsiteltäväksi alkuvuonna.

Aloite tuntuu utopistiselta. Eihän ehdotus kansanäänestyksen järjestämisestä voi mennä läpi, sillä eduskunnassa ei ole yhtään puoluetta, joka vaatii eurosta eroamista.

Siinäpä ongelma onkin. Keskusta ja perussuomalaiset olivat viime eduskuntakaudella oppositiossa ja arvostelivat silloin voimakkaasti Suomen eurojäsenyyttä.

Keskusta ja perussuomalaiset eivät kuitenkaan vaatineet suoraan Suomen eroa eurosta vaan jättivät pienen takaportin.

Tämä oli kaukaa viisasta, sillä nyt ne molemmat ovat hallituspuolueita ja vastuussa myös Suomen suhteista euroalueeseen.

Tässä asiassa puolueiden ei ole tarvinnut kääntää takkiaan. Ne voivat muina miehinä pitää Suomen mukana euroalueessa.

Pahimman eurokriisin aikaan kesällä 2012 Suomessa oli kuuden puo­lueen hallitus, jossa olivat kokoomus, sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto, vihreät, rkp ja kristillisdemokraatit.

Nämä kuusi puoluetta joutuivat puolustamaan hallituksensa politiikkaa ja sitoutumaan euron pelastamiseen.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) osallistuivat aktiivisesti pelastustoimiin, joita veti EU:n talouskomissaari Olli Rehn, nykyisen hallituksen keskustalainen elinkeinoministeri.

Edellisen hallituksen puolueet ovat nyt kokoomusta lukuun ottamatta oppositiossa. Ne eivät kuitenkaan voi opposi­tiossa ryhtyä vaatimaan eroa eurosta, koska ovat vastikään olleet hallituksessa pelastamassa yhteisvaluuttaa.

Jokainen eduskuntapuolue on siis omalla tavallaan sitoutunut Suomen pysymiseen eurossa.

On tietysti mahdollista, että joku muuttaa kantansa. Kannan käännöksen uskottavuus olisi heikko.

Kansalaisten mielipide poikkeaa selvästi eduskunnan mielipiteestä. Lähes kolmasosa vastaajista sanoi kannattavansa eroamista eurosta, kun Taloustutkimus kysyi joulukuussa suomalaisten kantaa euroon. Tutkimuksen tilasi Yleisradio.

Toki enemmistö suomalaisista kannattaa edelleen pysymistä eurossa. Kannattaa silti panna merkille, että eurosta eroamisen vaatijoiden osuus on kasvanut.

Tähän saumaan Paavo Väyrynen yrittää iskeä. Hän laskee, että eurosta eroamista vaativa kanta voimistuu ja että kriittinen mielipide tarvitsee näkyvän puolestapuhujan.

Kukapa sopisi siihen rooliin paremmin kuin Paavo Väyrynen, joka on alusta alkaen vastustanut Suomen eurojäsenyyttä.

Väyrysen paluulle eduskuntaan avautuisi luonteva tilaisuus, kun hänen ja 50 000 muun kansalaisen aloite tulee eduskunnan käsittelyyn.

Tai sitten Paavo Väyrysellä on jokin toinen suunnitelma.

Varmaa on vain se, että ensi syksynä 70 vuotta täyttävä veteraani­poliitikko jatkaa entiseen tyyliinsä: toiset tykkää, toiset ei.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    4. 4

      Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Suurimmassa vaarassa ovat tiukkapipoiset suorittajat

    5. 5

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    8. 8

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    9. 9

      Trumpin entinen kampanja­päällikkö yhteistyöhön Venäjä-tutkinnan kanssa – Valkoisen talon viestintä­johtaja: ”Jos vuodot jatkuvat, minun on annettava potkut kaikille”

    10. 10

      Suomalainen sosiaaliturva kannustaa asumaan yksin vaikka se on kimppa-asumista kalliimpaa – Samalla järjestelmä ruokkii syrjäytymistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    3. 3

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    4. 4

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    9. 9

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    10. 10

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää