Valikko
Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Työnteon ehtoihin toiveissa lisäjoustoa

Metsäyhtiö UPM:n sellutehtaan laajennusosa Kuusankoskella vihittiin käyttöön tiistaina.

Metsäyhtiö UPM:n sellutehtaan laajennusosa Kuusankoskella vihittiin käyttöön tiistaina. Peräti 160 miljoonan euron investoinnista on syytä iloita lamaannuksen tilassa kärvistelevässä Suomessa.

UPM:n toimitusjohtajalla Jussi Pesosella oli uuden linjan vihkiäispuheessaan viesti työmarkkinajärjestöille. ”Edellytämme, että työmarkkinoilla pystytään sopimaan asioista paikallisesti, jopa konekohtaisesti”, hän sanoi Kauppalehden verkkosivujen mukaan.

Jotta mittakaava pysyisi mielessä, paperiteollisuudessa yksi ”kone” ei ole mikään tehdassalin nurkassa kyhjöttävä sorvi, vaan vie koko tehdashallin.

Samana tiistaina kokoontui hallituksen, työnantajien ja palkansaajien kolmikantainen työryhmä jatkamaan neuvotteluja Pesosen mainitsemasta paikallisen sopimisen lisäämisestä. Ensimmäinen neuvottelu ehdittiin pitää joulun alla. Valmista pitäisi tulla maaliskuun puoliväliin mennessä.

Pesosen johtama UPM on Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen suuri yritys ja on siis Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n jäsen. Mutta vielä EK:ta suurempi hinku paikalliseen sopimiseen on Suomen Yrittäjillä. Järjestön jäsenyrityksistä useimmat eivät kuulu oman toimialansa työnantajajärjestöön, joten ne eivät saa hyödyntää niitä poikkeusmahdollisuuksia, joista on sovittu työehtosopimuksissa.

Yrittäjät pitävätkin paikallista sopimista tärkeämpänä kuin hallituksen haluamaa kahta muuta kilpailukykyloikkaa eli yksikkötyökustannusten alentamista ja äärimaltillisia palkankorotuksia. Myös hallituksesta korostetaan, että paikallisen sopimisen edistäminen on tämän vaalikauden merkittävin työelämän uudistushanke.

Palkansaajajärjestöistä ainakin SAK:lla oli vielä syksyllä mielessä, että paikallisen sopimisen pelisäännöistä sovittaisiin työmarkkinasopimuksen yhteydessä. Työnantajat ja hallitus haluaisivat pitää asiat erillään toisistaan – jo sen takia, että työmarkkinasopimuksen synty on vielä erittäin epävarmaa. Kaikki tosin sopimusta tuntuvat tahtovan, ehkä kuljetusalan AKT:tä lukuun ottamatta.

Selvitysmies Harri Hietala esitti syksyllä paikallisen sopimisen lisäämiseen kaksi vaihtoehtoista polkua, joko lainsäädäntöteitse tai työehtosopimuksilla. Valmisteilla on sekamalli: liittojen toivotaan lisäävän joustoja omiin työehtosopimuksiinsa, mutta samalla valmistellaan lakeja, jotka takaavat myös Suomen Yrittäjien jäsenyrityksille mahdollisuuden sopia työpaikalla toisin kuin laki sanoo. Laeilla halutaan lisäksi varmistaa, että lisäjoustot ovat käytössä jo ensi syksyn neuvottelukierroksella. Lisäjoustoja ei haluta jättää täysin liittojen neuvottelujen ­varaan.

Aivan Pesosen toivomalle tasolle paikallista sopimista tuskin viedään ainakaan tässä vaiheessa, vaikka maassa onkin porvarihallitus. Joitain väljennyksiä ­nykyinen työelämä kuitenkin vaatii. Yritysten toimintamallit ovat siinä ­määrin erilaistuneet.

Kolmikantaisesta työryhmältä ei kannata odottaa yksimielistä lopputulosta, niin paljon työnantajien ja palkansaajien toiveet, tarpeet ja pelot poikkeavat toisistaan. Hallituksesta kuitenkin mielellään muistutetaan, että tämän hallituksen aikana kolmikantainen valmistelu ei tarkoita kolmikantaista päätöksentekoa eli sitä, että mikä tahansa osapuoli voi veto-oikeudellaan estää päätöksen syntymisen. Kolmikanta valmistelee, hallitus esittää ja eduskunta – jossa hallituspuolueilla on enemmistö – päättää.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Pääkirjoitus
  • Työmarkkinajärjestöt
  • Hallitus
  • UPM
  • SAK

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    2. 2

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    3. 3

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    4. 4

      Lennonjohto suositteli hyppäämistä, Martin Saarikangas ei totellut – pakkolasku pienkoneella veteen teki ”Iso-Masasta” telakkamiehen

    5. 5

      Puhos oli voimiensa päivinä Suomen ostareista suurin ja ihmeellisin – Muistatko enää Itiksen varjoon jämähtänyttä ”lättänää”?

    6. 6

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    7. 7

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    8. 8

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    9. 9

      Jussi Niinistölle hankkeen kaatuminen ei tullut yllätyksenä – ”Näin Berner on toiminut”

    10. 10

      Ministeri Berner: Liikenneverkko­yhtiön valmistelu keskeytetään, autoverosta ei luovuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    2. 2

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    3. 3

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    4. 4

      Nuoren naisen katoaminen kuohuttaa Islannissa – Murhamysteeriin liittyy grönlantilainen kalastusalus, veritahra vuokra-autossa ja 20 kiloa hasista

    5. 5

      Trump uhkaa tuhota Britannian varalaskupaikan

    6. 6

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    7. 7

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    8. 8

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    9. 9

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    10. 10

      Ministeri Berner: Liikenneverkko­yhtiön valmistelu keskeytetään, autoverosta ei luovuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää