Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Epäluulo jäytää Suomen suhteita Venäjään

Suomen suhteet Venäjään ovat osa lännen ja Venäjän suhteita, jotka eivät ole paranemassa. Kiista rajavalvonnasta syvensi Suomessa epäluuloa Venäjää kohtaan.

Lännen ja Venäjän suhteet pysyvät toistaiseksi huonoina. Poliittista yhteydenpitoa elvytetään, mutta suhteet eivät ole palaamassa edes sille tasolle, jota pidettiin normaalina ennen Ukrainan sotaa. Samalla Syyrian sota uhkaa syöstä suhteet uusiin syvyyksiin.

Kehityssuunta on ratkaiseva myös Suomen ja Venäjän suhteille. Ne ovat osa laajempaa kokonaisuutta, vaikka Suomessa korostetaan kahdenkeskisten yhteyksien merkitystä käytännön kysymyksissä.

Suomen suhteet Venäjään ovat taas arvioitavina useista syistä, ­joista kaikki eivät ole hälyttäviä, mutta jotkut ovat.

Hallitus laatii kevään kuluessa selonteot Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ­sekä puolustuspolitiikasta. Arviot uhkakuvista ja puolustusvalmiudesta liittyvät ­Venäjään. Pakolaiskriisikin liittyy Venäjään yhä uusien turvapaikanhakijoiden saa­puessa itärajalle. Nato-selvityksessä on hyvin paljon kyse Venäjästä.

Selontekojen valmistelu ei ole julkista, mutta ilmapiiri on epäluuloinen ja huolestunut. Epäluulo syveni syksyllä, kun Venäjä lakkasi pyytämästä tarpeellisia matkustus­asiakirjoja Suomen itärajalle pyrkiviltä ihmisiltä.

Suomen ulkopolitiikan johto sanoo toistuvasti, että kahdenkeskiset yhteydet Venäjään ovat hyvät ja toimivat. Niin voi sanoa, koska monet kahdenkeskiset asiat toimivat aivan normaalisti. Lisäksi, jos sanottaisiin virallisesti, että suhteet eivät ole hyvät ­eivätkä toimivat, vaikutukset olisivat dramaattisia ja yksinomaan kielteisiä.

Presidentti Sauli Niinistö matkustaa maaliskuun lopussa Moskovaan presidentti Vladimir Putinin kutsusta. Olosuhteet ­eivät ole yhtään helpommat kuin presidenttien kahdessa edellisessä Ukrainan sodan jatkuessa järjestetyssä tapaamisessa.

Venäjä pyrkii edelleen kohentamaan kansainvälistä asemaansa myös voimankäytöllä ja yrittää nyt lisäksi murtaa Ukrainan sodan vuoksi määrättyjä pakotteita.

Presidenttien aiemmissa tapaamisissa Venäjä korosti julkisesti, että neuvotteluja oli käyty taloudesta ja kahdenkeskisistä suhteista. Niin luotiin kuvaa, että neuvotteluilla heikennettiin EU:n yhtenäisyyttä. Suomen tavoite neuvotteluissa oli päinvastainen.

Suomen johdossa on selvästi varauduttu uusiin samankaltaisiin yrityksiin. Presidentin ja ministereiden puheissa on korostettu hyvin samanlaisin sanakääntein, että ­Venäjälle määrätyt pakotteet johtuvat sen toimista Ukrainassa ja että mahdollisuus ­niiden purkamiseen riippuu yhtä lailla Venäjän toiminnasta Ukrainassa. Yhtenäisellä muotoilulla torjutaan etukäteen yrityksiä kammeta Suomea irti EU-rintamasta.

Venäjä on testannut Suomen reaktioita toistuvasti siitä lähtien, kun Venäjä nosti lasten huoltajuuskiistat ensimmäistä kertaa isosti esille valtion valvomissa tiedotusvälineissä vuonna 2009.

Vaikuttaminen tapahtuu myös kehujen kautta. Tiedotustilaisuudessaan joulukuussa Putin sanoi, että Suomen eduskunta oli torjunut länsimaiden painostuksen hyväksyessään Fennovoiman ydinvoimalahankkeen, jossa osaomistajana on venäläinen Rosatom. Parlamentit ovat Venäjälle houkutteleva vaikuttamiskohde.

Uusimmassa tapauksessa Venäjä julkisti pääministeri Dmitri Medvedevin haastattelun, jossa hän sanoi, ettei Venäjä voi estää turvapaikanhakijoiden tuloa idästä Suomen rajalle. Presidentti Niinistö vastasi Venäjän julkisesti esittämään haasteeseen julkisesti, kun hän tapasi Medvedevin Münchenissä toissa viikolla. Se oli perusteltu ja ­toimiva ratkaisu. Mahdollisimman suuri avoimuus auttaa pitämään Suomen ja Venäjän suhteet niin selkeinä kuin näissä oloissa on mahdollista.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    4. 4

      AK-47-rynnäkkökiväärin kehittäneen Mihail Kalašnikovin patsaaseen päätyi vahingossa natsien ase

    5. 5

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    6. 6

      IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään

    7. 7

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    8. 8

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    9. 9

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    10. 10

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    7. 7

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    8. 8

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää