Valikko
Pääkirjoitus    |   Kolumni

Ilmainen lounas lasten pöydässä

Vaikka kansalaisaloite taitetusta indeksistä ei muuta mitään, se on tervetullut.

Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi on kerännyt yli 70 000 allekirjoitusta, joten se tulee eduskunnan käsittelyyn. Aloite ei mene läpi, sillä yksikään eduskuntapuolue ei kannata taitetun indeksin muuttamista.

Asiaa kysyi viimeksi helmikuun alussa Ylen MOT-ohjelma. Kolme hallituspuo­luetta – keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus – antoi yhteisen vastauksen, joka oli tyly: muutokselle ei ole edellytyksiä ”lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä”. Ei nyt. Eikä myöhemmin. Ei koskaan.

Taitettu indeksi tarkoittaa sitä, että työeläkkeitä tarkistetaan vuosittain indeksillä, jossa kuluttajahintojen paino on 80 prosenttia ja palkkojen 20 prosenttia. Koska palkat nousevat yleensä inflaatiota nopeammin, eläkeläisten ostovoima on heikentynyt suhteessa palkansaajiin.

Jos asiaa kysyy ekonomisteilta, he eivät näe tässä ongelmaa. Palkkojen nou­su perustuu työn tuottavuuden kasvuun, joten hyödyn pitääkin kohdistua työssä käyviin. Kansalaisaloitteessa vedotaan siihen, että työeläke on ansiosidonnainen etuus, jonka pitää seurata palkkoja.

Taitettu indeksi tuli voimaan vuonna 1996. Sitä ennen eläkkeitä nostettiin puoliväli-indeksillä, jossa hintojen paino oli 50 ja palkkojen 50 prosenttia. Vuoden 1977 alkuun asti eläkkeet nousivat ­samaan tahtiin palkkojen kanssa. Kansalaisaloitteessa esitetään siis paluuta vuoteen 1976.

Suomen senioriliikkeen ja Sdp:n entisen kansanedustajan Kimmo Kiljusen kansalaisaloitteessa todetaan, että palkkatasoindeksiin paluun kustannus olisi ”marginaalinen”. Eläketurvakeskuksen mukaan kyseessä ei ole ilmainen lounas, koska meno kasvaa kumulatiivisesti. Pidemmällä aikavälillä kyse olisi miljardien eurojen lisämenosta, jonka rahoittaisivat nuoremmat sukupolvet.

Taitetusta indeksistä on käyty viime viikkoina vilkasta keskustelua. Väittelyä ovat käyneet kansalaisaloitteen tekijät ja eläkejärjestelmän asiantuntijat. Poliitikot ovat olleet hipihiljaa.

Kaikki kansanedustajat tietävät kampanjatapahtumista, että taitettu indeksi puhuttaa toreilla äänestäjiä. Silti asiasta ei puhuta mitään täysistunnossa. Kansanedustajat ovat ulkoistaneet eläkeasiat täysin työmarkkinajärjestöjen ja eläke­järjestelmän hoidettavaksi.

Vaikka kansalaisaloite ei muuta ­mitään, se on tervetullut. Ehkä kerrankin eduskunnassakin puhutaan kunnolla eläkejärjestelmän perusasioista: sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta ja valtavien eläkerahastojen käyttämisestä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Kolumnit
  • Eläkkeet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Adobe luopuu Flashista – ohjelmistoa käyttävillä kolme vuotta aikaa siirtää sisältönsä toiseen muotoon

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Mitä postinjakajat tekevät tiistaisin, kun kirjeposti ei kulje? Luottamusmies pelkää, että keskiviikot venyvät ja posti myöhästyy

    6. 6

      Villingin ”antiautoritäärisellä kesämökillä” kasvatetaan vihanneksia ja kerätään sadevettä – Helsingin kaupungin poistumiskehotus tuli talonvaltaajien mukaan yllätyksenä

    7. 7

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    8. 8

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    9. 9

      Uudet ministerit kiersivät lakia vannoessaan tuomarinvalan – Apulaisoikeuskansleri: Ei vaikuta ministerien toimivaltaan

    10. 10

      Talonvaltaajien tukikohdakseen ottama saaristohuvila oli partiolaisten leiripaikka, kunnes Helsinki kaksinkertaisti vuokran – nyt sama huvila on vuokrattu rutkasti halvemmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    3. 3

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    4. 4

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    5. 5

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    6. 6

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    7. 7

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    10. 10

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää