Pääkirjoitus    |   Vieraskynä

Baltian puolustukseen tarvitaan selvä kanta

Jos Suomi ei ajattele Baltian puolustamisesta samaan tapaan kuin Ruotsi, palaamme kylmän sodan ajalta tuttuun ”puolueettomuuteen” Venäjän vaikutuspiirissä.

Nopeasti heikentyneen turvallisuustilanteen vuoksi Suomessa ja Ruotsissa keskustellaan vilkkaasti sotilaallisesta liittoutumisesta. Päättäjät kuitenkin vakuuttavat, että liittoutumattomuuden linja pysyy.

Nato-keskustelu on ollut poliittista, ei sotilaallista. Kylmän sodan jälkeen Nato käytännössä luopui ­perustehtävästään, liittolaistensa ­alueellisesta puolustuksesta. Puolustusliitosta tuli ensisijaisesti kriisinhallintaan keskittyvä poliittinen organisaatio.

Naton sotilaallisen kyvyn rapautuminen on ollut nopeaa. Yhdysvaltain joukkojen miesvahvuus Euroopassa supistui kylmän sodan loputtua lähes 80 prosenttia ja on enää noin 30 000 sotilasta. Heistä vain murto-osa kuuluu taistelujoukkoihin. Muiden Naton jäsenmaiden – jopa Saksan – tilanne on vielä huonompi.

Venäjän kiihdytettyä sotaansa Ukrainassa kesällä 2014 Yhdysvaltain presidentti Barack Obama antoi Tallinnassa Baltian maille ja Puolalle ehdottomat turvatakuut. Pelissä on itse asiassa puolustusliiton uskottavuus, jota Venäjä yrittää parhaansa mukaan horjuttaa.

Kun lännen yritys sitouttaa Venäjä yhteistyövaraiseen turvallisuuteen kylmän sodan päätyttyä on epäonnistunut, tarvitaan pelotetta. Sen tehtävänä on estää vastustajaa painostamasta kohdemaitaan.

Baltian maiden puolustaminen ei ole helppoa. Uskottava pelote edellyttää konkreettisia ja realistisia valmiussuunnitelmia.

Alkuun päästiin sijoittamalla pieniä nimellisiä joukkoja ja kalustoa kuhunkin kohdemaahan. Perusteellista pohjatyötä on jo tehty, kenttätiedustelua suoritettu ja lukuisia sotapelejä pelattu. Prosessi jatkuu.

Yhdysvaltojen puolustusministeri Ashton Carter ilmoitti hiljattain, ­että vuoden 2017 määrärahaesitys sisältää varat noin prikaatin suuruisen yksikön sijoittamiseen kalustoineen Baltian maihin. Se tarkoittaa noin pataljoonaa amerikkalaisia joukkoja kutakin maata kohti.

Nämä joukot eivät tietenkään riitä määrätietoisen hyökkäyksen pysäyttämiseen. Hyökkääjä joutuisi kuitenkin punnitsemaan tarkasti, ottaako se riskin suoraan aseelliseen konfliktiin joutumisesta maailman johtavan sotilasmahdin kanssa.

Yhdysvaltain johdolla laaditaan valmiussuunnitelmia kahdessa rinnakkaisessa organisaatiossa, Natossa ja Yhdysvaltain ­Euroopan komentokeskuksessa ­(EUCOM). Molempien sotilaskomentaja on yhdysvaltalainen kenraali Philip Breed­love. Yhdysvallat ei luota siihen, ­että suunnittelu sisäisesti eripuraisessa Natossa johtaa toivottuun tulokseen.

Monia käytännön ongelmia olisi ratkaistava. Yhdysvalloissa ja Natossa on kasvanut uusi sukupolvi sotilaita, eivätkä he ole saaneet taistelukoulutusta sellaiseen toimintaympäristöön, joka vallitsi kylmän sodan aikana. Tämä taito on palautettava ja sitä on kehitettävä.

Myös logistiikka joutuisi koville, kun vahvistuksia olisi saatava no­peasti pienten pysyvien joukkojen tueksi Yhdysvalloista. Lisäksi toiminta Itämerellä ja Suomen lähi­alueen ilmatilassa käy yhä vaarallisemmaksi Venäjän uusien ohjusjärjestelmien vuoksi.

Yhdysvallat on taas kerran hoitamassa asiaa, joka kuuluu eurooppalaisille. Pohjoismailla, ei vähiten Ruotsilla, tulee olemaan merkittävä rooli Yhdysvaltain tukeutumisalueena Baltian maiden valmiussuunnitelmissa. Naton ilmavoimat eivät pystyisi toimimaan Baltiasta. Ilmavoimien tuen taisteleville maajoukoille olisi tultava muualta – kuten Ruotsista. Tällaisiin tuloksiin sotapeleissä on johdonmukaisesti tultu.

Puolustusammattilaisten analyyseissä on myös käsitelty Suomen asemaa. Huojentavaa on, ettei Suomea haluta aktiiviseen rooliin Bal­tian puolustuksessa rajojemme ulkopuolella.

Suomea ei edes tarvittaisi Natoon. Puolustusvoimiemme tehtävänä olisi suojata omaa aluettamme kaikissa oloissa ja passiivisesti sitoa Baltian maiden vastustajan voimia.

Suomen on muodostettava selvä kanta Baltian puolustukseen. Suomi joko ajattelee asiaa Ruotsin tapaan tai palaa ”puolueettomuuteen” ja orpoon oloon Venäjän vaikutuspiirissä.

Status quo ei ole optio, pohjoismainen puolustusratkaisu sen sijaan on. Varsinkin, jos pohjoismaista puolustusratkaisua vahvistetaan kahdenvälisin sopimuksin Yhdysvaltojen kanssa.

Stefan Forss ja Pekka Holopainen

Forss on entinen Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti ja Holopainen entinen Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksen johtaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Vieraskynä
  • Turvallisuuspolitiikka
  • Nato
  • Venäjä
  • Ruotsi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    2. 2

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    7. 7

      ”Olen yrittänyt ymmärtää äitiäni” – vielä moni kolmikymppisistä on elänyt lapsuuden, johon heijastuivat sotasukupolven traumat

    8. 8

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    9. 9

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    6. 6

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    7. 7

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    8. 8

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    9. 9

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    10. 10

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää