Pääkirjoitus    |   Kolumni

Vuorotteluvapaasta tuli rampa ankka

Olen metsästänyt uudet ehdot täyttäviä sijaisia muutamia kertoja, ja urakka on vaikea.

Olipa kerran aika, jolloin vuorotteluvapaalle oli mukava jäädä. Lupa vapaaseen oli myös mukava antaa, koska tiesi, että sijaistus onnistuisi helposti.

Se aika ­meni.

Vuorotteluvapaan ehtoja on vähitellen tiukennettu. Tänä vuonna vapaille haikailevalla on oltava 20 vuoden työhistoria (ennen 16 vuotta). Vapaa saa kestää enintään 180 päivää, ja se pitää hoitaa yhdessä osassa (ennen tuplamäärä ja ositettuna).

Vuorottelukorvaus on kaikille 70 prosenttia työttömyyspäivärahasta (ennen yli 25 vuoden uran tehneet saivat 80 prosenttia). Heikennyksiä voi olla luvassa lisää.

Muutokset näkyvät hakijoiden määrissä. Aiemmin esimerkiksi Helsingin Sanomissa vuorotteluvapaalle haki kymmenkunta henkilöä vuodessa – ja aika moni sinne myös pääsi. Viime aikoina on ollut hiljaista.

Jos uudet säännökset sattuisivat vapaalle pyrkivälle sopimaan, on edessä uusi vuori kiivettäväksi: sijaisen löytä­minen.

Aiemmin vuorotteluvapaan tuuraajaksi valikoitui joku, jolla oli kokemusta vastaavasta tehtävästä: esimerkiksi entinen kesätyöläinen tai tarvittaessa töihin tuleva -sopimuksella työskentelevä henkilö. Lyhytkin työttömyysjakso riitti.

Tässä järjestelmässä voittajia oli useita: vapaalle pääsijä, työllistyvä ja usein työnantajakin.

Nyt sijaiseksi kelpaa, jos on ollut työttömänä työnhakijana 90 kalenteripäivää vuorotteluvapaan alkamista edeltäneiden 14 kuukauden aikana. Lyhyemmällä työttömyydellä sijaiseksi voidaan myös palkata alle 30-vuotias, jonka valmistumisesta on kulunut enintään vuosi. Lisäksi alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias työtön käy. Päätoimista opiskelijaa ei sijaiseksi voi palkata.

Olen metsästänyt uudet ehdot täyttäviä sijaisia muutamia kertoja, ja urakka on vaikea. Pystymetsästä ei töihin voi tulla, sillä tuotantoa ei voi vaarantaa. Pitkiin koulutusjaksoihin taas rahkeet eivät enää riitä. Monia työttömiä lyhyt pesti ei edes kiinnosta.

Olen tähän saakka mielelläni päästänyt ihmisiä vuorotteluvapaalle, koska yleensä sieltä palataan virkistyneenä ja motivoituneena. Pahoin pelkään, että vastedes joudun usein torppaamaan hakemuksen sijaisen puuttumisen takia. Jos nyt joku uusilla ehdoilla vapaalle edes haluaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Merkintöjä
  • Vuorotteluvapaa
  • Kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    2. 2

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    6. 6

      Katossa reikä ja kellarissa vettä – pala suomalais-virolaista kulttuurihistoriaa uhkaa tuhoutua rakennusyhtiön omistuksessa

    7. 7

      Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

    8. 8

      Muistisairauksia on todettu jo kolmekymppisillä – Unohtelu ja väsymys johtuvat yleensä silti jostain muusta kuin muistisairaudesta

    9. 9

      Voimakas maan­järistys surmannut yli 140 ihmistä Meksikossa, uhriluvun pelätään nousevan huomattavasti – järistys runnoi myös miljoona­kaupunki Méxicoa

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    5. 5

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    6. 6

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Voimakas maan­järistys surmannut yli 140 ihmistä Meksikossa, uhriluvun pelätään nousevan huomattavasti – järistys runnoi myös miljoona­kaupunki Méxicoa
    3. Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”
    4. Vaikka olimme tehneet jakeluvirheilmoituksen jo kaksi kertaa, Posti jatkoi kirjeiden lähettämistä väärään osoitteeseen
    5. Eduskunnan budjettiurakka alkaa – edessä on satoja puheenvuoroja, määrärahatoiveita ja äänestyksiä, mutta lopuksi muuttuu vain vähän
    6. Kiima tekee kipeää tammoille ja kilpailemisesta tulee haastavaa – ”Kilpailupaikalla se huutaa kovaa Baccara-kaverinsa perään”
    7. Meteoriitti teki tiilikattoon reiän ja lävisti viisi senttiä paksun lankkulattian – Suomessa meteoriitit ovat lojuneet nurkissa ja päätyneet lasten leikkeihin
    8. Mykkäkouluja, politiikan välttelyä puheenaiheena – Puolan jako kulkee nyt perheiden sisällä
    9. Tunti sitten
    10. Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja
    11. Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”
    12. Katossa reikä ja kellarissa vettä – pala suomalais-virolaista kulttuurihistoriaa uhkaa tuhoutua rakennusyhtiön omistuksessa
    13. Näytä lisää