Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Metsästys on kunniallinen peruste lobata EU:ssa

Lobbaavien suomalaisministerien tehtävät kertovat, mikä on viestin kärki: maanpuolustus ja sisäinen turvallisuus.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok) ja puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) kävivät torstaina Brysselissä. He tapasivat yhdessä europarlamentaarikko Vicky Fordin. Brittikonservatiivi vastaa parlamentin puolella ampuma-asedirektiivin muutosehdotusta koskevasta mietinnöstä.

Suomalaisministerit halusivat kertoa Suomen erityispiirteistä. Usein toistetun listan mukaan ehdotetuilla rajoituksilla on vaikutuksia vapaaehtoiseen maanpuolustukseen, metsästykseen, urheiluammuntaan ja asekeräilyyn.

Lobbaavien ministerien tehtävät kertovat, mikä on Suomen viestin kärki: maanpuolustus ja sisäinen turvallisuus. Brysselin näkökulmasta valinta voi olla tehokas, koska lähes kaikkea voidaan nykyisin perustella samoilla asioilla. Brysselistä – tai Britanniasta – katsoen Suomen pitkä yhteinen raja Venäjän kanssa todellakin näyttää erityispiirteeltä.

Poliittinen tarve vaikuttaa direktiiviin perustuu kuitenkin metsästykseen. Vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa käytetään valtion omistamia aseita ja ampumataitoa voi harjoitella muillakin kuin puoliautomaattiaseilla, mutta metsästykseen kaavailluilla rajoituksilla olisi vaikutusta.

Suomessa metsästys on laajojen kansanjoukkojen harrastus. Metsästyskortin lunastaa vuosittain 300 000 ihmistä. Metsästys ei ole eliitin yksinoikeus tai seikkailijoiden elämystehtailua, kuten joissakin maissa. Rikollisuus keskittyy luvattomiin käsiaseisiin, ei metsästysaseisiin, jos ne säilytetään asianmukaisesti. Ainoat hankaukset yhteiskunnan normien kanssa ovat liittyneet petojensuojeluun, mutta petopolitiikka ei liity asedirektiivin ehdotuksiin.

Suomalaista metsästysperinnettä voi hyvällä syyllä kutsua kansalliseksi erityispiirteeksi, jonka puolesta olisi aivan kunniallista lobata. Se ei kuitenkaan kuulu ­sisä- tai puolustusministerin toimialaan.

Vaikuttaminen EU-päätösten valmisteluun on taitolaji. Yksi asia on olla liikkeellä riittävän ajoissa. Toinen asia on käyttää argumentteja, joiden horjuttaminen ei onnistu kovin helposti. Siksi kannattaa välttää tahatonta mielikuvaa maansa rajoja omilla puoliautomaatti­aseillaan puolustavista vapaaehtoisista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Pääkirjoitus
  • Metsästys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Mystinen arabisheikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

    8. 8

      Utopiana pidetty Tallinna-tunneli onkin nyt tärkeä osa suurempaa kuljetusreittiä Jäämereltä Berliiniin asti – Valtion suunnitelmassa junat sujahtaisivat meren alle Helsingissä

    9. 9

      Axl Smith -uutisointi toi langettavat kolmelle suurelle medialle – uutisointi virheellistä ja loi negatiivisia mielikuvia

    10. 10

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    5. 5

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    6. 6

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää