Valikko
Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Päätös valmiudesta kuuluu poliitikoille

Kriisivalmiuksia pitää parantaa, mutta poliittista vastuuta ei voi siirtää sotilaille.

Nopeus on avainsana, kun kriisivalmiuksia arvioidaan uudelleen Pohjois-Euroopan epävarmoissa tunnelmissa. Nopeiden valmiuksien kehittäminen edellyttää demokraattisessa oikeusvaltiossa tarkkuutta. Sitä tarvitaan nyt Suomessa.

Nopeuden tekee tarpeelliseksi Venäjä, joka on toistuvasti yllättänyt lännen voimankäytöllä ja muilla vaikuttamisyrityksillä.

Yllätysten sarja alkoi useiden arvioiden mukaan Venäjän sotaretkestä Georgiaan elokuussa 2008. Sen vaikutukset Venäjän ja länsimaiden suhteisiin jäivät lyhytaikaisiksi, mutta kaksi vuotta sitten alkanut Ukrainan horjuttaminen Krimin valtauksella ja sotatoimilla Itä-Ukrainassa vei pohjan luottamukselta. Samalla Venäjä korosti sotilaallista voimaansa ja kohdisti disinformaatiota myös Suomeen.

Venäjän suora puuttuminen Syyrian sotaan syyskuussa syvensi epäluottamuksen kuilua, eikä hutera tulitauko riitä alkuunkaan tilanteen korjaamiseen.

Länsimaat ovat vastanneet nopeammalla ja joustavammalla reaktiokyvyllä. Tueksi on tarvittu aiempaa nopeampaa päätöksentekoa.

Suomessa on ryhdytty luomaan tiedustelukykyä ja kohentamaan sotilaallista valmiutta. Molempien edellyttämää lainsäädäntöä valmistellaan.

Tiedustelulakien ja sotilaallisten lakien valmistelu on eronnut siinä, että tiedustelun yhteydessä on seurattu tarkkaan lakien vaikutusta yleiseen oikeusturvaan ja poliittiseen päätöksentekoon. Vastaavaa keskustelua on käyty paljon vähemmän sotilaslakien yhteydessä, mutta siihen olisi yhtä hyvät perusteet.

Laajavaikutteisin sotilaallinen lakihanke on valmisteilla oleva laki kansainvälisen avun antamisesta ja pyytämisestä. Ulko- ja puolustusministeriöissä valmistellut perusratkaisut ovat aika selkeitä.

Puolustusvoimalaissa kansainvälinen apu lisätään Puolustusvoimien tehtäviin. Uuden avustuslain päätöksenteossa noudatetaan pääsääntönä muun muassa kriisinhallintalaista tuttua järjestystä. Merkittävissä tapauksissa presidentti päättää valtioneuvoston esityksestä ja eduskuntaa kuullaan. Pääministeri päättää EU:n puitteissa.

Ulkoministeriössä laaditun esityksen mukaan asianomainen ministeriö voisi poikkeuksellisen kiireellisissä tilanteissa päättää yksin avusta Suomen ja EU:n tai muiden Pohjoismaiden kesken. Päätöksenteon harppaus on melkoinen, vaikka esityksen mukaan sotilaallisista voimakeinoista päättäisi kiireellisissäkin tapauksissa tasavallan presidentti.

Kuviteltavissa olevat päättävät ministeriöt ovat sisäministeriö, mutta ennen kaikkea puolustusministeriö. Puolustusministeriön valta korostuu. Se voisi päättää yksin varsin pitkälle menevästä sotilaallisesta avusta. Samaan aikaan myös puolustusvoimain komentajan päätösvalta korostuisi.

Hallituksen esittämän asevelvollisuuslain muutoksen mukaan komentaja voisi määrätä enintään 25 000 sotilaan kertausharjoitukset ilman erillistä poliittista päätöstä, nykyistä kolmen kuukauden varoitusaikaa, kieltäytymismahdollisuutta tai nykyistä rajaa kertausharjoituspäivien määrälle.

Joustavaa valmiutta voisi kutsua myös osittaiseksi liikekannallepanoksi.

Joustavuus ja nopeus ovat tarpeen, mutta äkillinenkään kriisi ei syty poliittisessa tyhjiössä. Päätöstä sotilaallisesta avusta ei voi jättää yhdelle ministeriölle, vaikka mukana ei olisi voimatoimia. Jos valmiutta kohotetaan, siihen tarvitaan riittävän laajat poliittiset päätökset.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

    2. 2

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    3. 3

      Trump heräsi ja alkoi heti kirjoittaa isoilla kirjaimilla – HS seuraa virkaanastujaisia hetki hetkeltä

    4. 4

      Mies kuristi 12-vuotiaan tytön liki hengiltä Espoossa keskellä päivää ja soitti samalla hätäkeskukseen – passitettiin mielisairaalaan

    5. 5

      Poliisi: Sarjahukutusjutussa tuomittu Pekka Seppänen saattaa liikkua punaisella Volvolla

    6. 6

      Ministeriö tekijänoikeuksiin liittyvistä uhkauskirjeistä: ”Ei ole tarkoitus, että laki mahdollistaa lypsämistä”

    7. 7

      Ministeri Bernerin pelottelutaktiikassa on eräs perin tuttu, mutta holtiton piirre

    8. 8

      Emmi Salminen, 99, synnytti 20-vuotiaana aviottoman lapsen: ”Kätilö haukkui minua koko yön”

    9. 9

      15-vuotiasta sipoolaispoikaa rääkättiin jo kaksi vuotta sitten – nyt joukkopahoinpitelystä epäillään 12–14-vuotiaita

    10. 10

      Asiantuntija: Meitu ei ole sen pahempi sovellus kuin muutkaan, kohussa kyse jopa ”rasismista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    3. 3

      Vuosikymmeniä autoveron poistamiseksi työskennellyt juristi tyrmää Bernerin toiminnan – ”Autokaupan kannalta tilanne on hirveä”

    4. 4

      Selkäkipu ei estä seksiä – katso kuvat kahdeksasta asennosta, joissa petipuuhat asiantuntijoiden mukaan onnistuvat

    5. 5

      15-vuotiaan julma joukkopahoinpitely kuohuttaa Sipoossa – kuntalaiset puuhaavat mielenosoitusta lauantaiksi

    6. 6

      Sinisilmäiset vanhemmat uskoivat sadun koulun järjestämästä laivaristeilystä – valvojia olikin hankittu Tinderistä

    7. 7

      Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira

    8. 8

      Ministeri Bernerin pelottelutaktiikassa on eräs perin tuttu, mutta holtiton piirre

    9. 9

      Opettajat osallistuivat tietämättään Helsingin korruptioepäilyn selvittämiseen – ”Kukaan ei tiennyt miksi, mutta käsky oli painava”

    10. 10

      Emmi Salminen, 99, synnytti 20-vuotiaana aviottoman lapsen: ”Kätilö haukkui minua koko yön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    3. 3

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    4. 4

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    5. 5

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    6. 6

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    9. 9

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    10. 10

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    11. Näytä lisää