Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Kokoomuksessa etsitään haastajaa Stubbille

Konservatiivinen yrittäjäsiipi on pettynyt kokoomuksen puheenjohtajaan.

Kansanedustaja, liikemies Harry Harkimo harkitsee Alexander Stubbin haastamista kokoomuksen puheenjohtajakisaan ensi kesän puoluekokouksessa.

Kokoomuksessa harva ajattelee vakavissaan, että Harkimo todella voisi nousta puolueen puheenjohtajaksi. Olennaista on, että Stubbille etsitään vastaehdokasta. Se kertoo epätoivosta. Harkimon mahdollisella ehdokkuudella mitattaisiin, kuinka laajaa tyytymättömyys ­Stubbiin on kokoomuksen sisällä.

Tyytymättömyyttä Stubbiin esiintyy erityisesti kokoomuksen arvokonservatiivisessa yrittäjäsiivessä.

Stubb on aiheuttanut hämmennystä ja jopa pettymyksiä pitkin puheenjohtajakauttaan, aina siitä lähtien kun hän pääministerinä esiintyi tiedotustilaisuudessa shortseissa.

Paljon kiusallisempi paikka oli viime syksynä, kun Stubb antoi eduskunnan kyselytunnilla paikkansapitämättömiä arvioita hallintarekisterilaista.

Kolmantena ja tärkeimpänä pettymyksen aiheuttajana mainitaan se, että työehtojen sopimisen työpaikoilla koetaan vesittyneen. Yrittäjät uskoivat aivan vilpittömästi, että Juha Sipilän (kesk) porvarihallitus tekee asiassa radikaaleja muutoksia. Toivo pantiin etenkin kokoomukseen. Se, mihin mittaan paikallista sopimista nyt ollaan laajentamassa, ei yrittäjien mielestä ole edes laiha kompromissi.

Varteen otettavaa haastajaa ei Stubbille vielä ole ilmaantunut. Sisäministeri Petteri Orpon kommentit on tulkittu kieltäytymiseksi. Varapuhemies Paula Risikon vastaus on asteen verran kryptisempi.

Lisää uutisia kokoomuksen puheenjohtajakisasta ehkä kuuluu tänään torstaina, kun Euroopan investointipankin varapääjohtaja Jan Vapaavuori tulee Suomeen julkistamaan kirjansa. Ennakkotietojen mukaan Vapaavuori kuvaa kirjassaan Suomen talouden alamäkeä ja hahmottelee keinoja kasvun aikaansaamiseksi. Kirja kelpaisi siis puheenjohtajakampanjaa vauhdittamaan.

Vapaavuori olisi kokoomuksen konservatiiveille mieluisa ehdokas. Kaksi vuotta sitten häntä pidettiin yleisesti puheenjohtajakisan varmana voittajana, mutta hän jäikin kolmanneksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Pääkirjoitus
  • Kokoomus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    2. 2

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    3. 3

      Auton omistaminen on pian historiaa, sanoo liikennetutkija ja vertaa autoa tupakkaan: ”Ei enää ajatella, että olisi hyvä juttu, jos baareissa voisi polttaa”

    4. 4

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    5. 5

      Niinistön kannatuskortteja kertyi yhteensä 156 000

    6. 6

      Trumpilla putki päällä, tuominnut nyt amerikkalaiset huippu-urheilijat useammin kuin natsit – Tämä kaikki tapahtui viikonloppuna

    7. 7

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    8. 8

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    9. 9

      Eduskuntatalon edessä itseään vatsaan puukottaneet olivat turvapaikanhakijoita

    10. 10

      Uppiniskainen asukas säilyttää lastenvaunuja porraskäytävässä huomautuksista huolimatta – taloyhtiö voi ottaa huoneiston haltuunsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    5. 5

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    8. 8

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    9. 9

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    10. 10

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää