Valikko
Pääkirjoitus    |   Vieraskynä

Suomen pitää sopeutua, ei niinkään tehostaa

Päätöksenteossa sovelletaan ennakoituun tulevaisuuteen ja konsensukseen perustuvaa toimintamallia. Vaikka malli tuotti aiemmin hyviä tuloksia, se ei enää riitä.

Suomessa on perinteisesti uskottu hyvin suunniteltuun, hallittuun ja tehokkaaseen toimintaan. Yksityiskohtaiset hallitusohjelmat ovat perustuneet oletukselle, että tulevaisuus on ennakoitavissa. Taloudessa on haettu keskitettyjä työmarkkinaratkaisuja, mittakaavaetuja ja kustannuskilpailukykyä. Julkisella sektorilla on panostettu tulosjohtamiseen ja tuottavuuden kasvuun. Suomessa on myös vahva konsensuksen perinne, jossa johtavien asiantuntijoiden näkemyksiin luotetaan.

Tämä toimintamalli tuotti hyviä tuloksia nykyistä vakaammassa ja yksinkertaisemmassa maailmassa. Nyt se ei enää riitä.

Kansainväliset järjestöt ja hallitukset kompuroivat pahasti yrittäessään ratkoa maailmanlaajuisia ympäristöongelmia sekä talous- ja ­pakolaiskriisejä. Poliittiset päätöksentekijät ovat ihmeissään, kun vanhat ideo­logiat ja ratkaisumallit eivät enää toimi. Yritykset ja julkishallinto etsivät aktiivisesti uusia organisointitapoja, jotka voisivat korvata liian jäykiksi osoittautuneet hie­rarkiat. Tavalliset ihmiset kärsivät kasvavista elämänhallinnan ja henkisen hyvinvoinnin ongelmista.

Teknologinen ja taloudellinen murros on lisännyt yhteiskunnallista epävarmuutta huomattavasti. Monet aiemmin vakaat rakenteet ja instituutiot muuttuvat nyt nopeasti.

Talouden globalisoituminen ja uudet informaatioteknologiat ovat mahdollistaneet tuotantoprosessien äärimmäisen erikoistumisen. Tämä on nostanut talouden keskinäisriippuvuuden ja monimutkaisuuden ­aivan uudelle tasolle.

Viestinnän tehostuminen on nopeuttanut kansainvälistä vuoro­vaikutusta ja kiihdyttänyt maailman muutosvauhtia. Nopea väestön­kasvu ja ihmisten aiempaa suurempi liikkuvuus ovat lisänneet hallinnan ongelmia, kuten nykyinen pakolaiskriisi osoittaa.

Toimintaympäristön kasvanutta epävarmuutta ja monimutkaisuutta yritetään hallita menetelmin, jotka on kehitetty nykyistä vakaampiin ja yksinkertaisempiin oloihin. Perinteiset hierarkkiset, pitkälle eriy­tyneet ja tiukasti tulosohjatut organisaatiot eivät pysty vastamaan uuden toimintaympäristön asettamiin haasteisiin.

Yhdysvaltalainen matemaatikko John Casti on tutkinut tapahtumien rakenteesta ja systeemisestä luonteesta seuraavaa monimutkaisuutta, kompleksiteettia. Hänen mukaansa nykymaailman ja vanhojen organisointitapojen välille on syntynyt jännite, jonka kasvu voi johtaa kaaokseen ja yllättäviin kriiseihin. Arabikevät ja viime vuosikymmenen lopun finanssikriisi ovat tästä hyviä esimerkkejä, Casti toteaa.

Suomalaisen yhteiskunnan sopeutumiskykyä voidaan parantaa lisäämällä yhteiskunnallisen keskustelun monipuolisuutta sekä erilaisten ajattelu- ja toimintamallien kirjoa. Suomi tarvitsee enemmän kilpailevia näkemyksiä ja avointa vuorovaikutusta selvitäkseen nopeasti muuttuvassa maailmassa. Me­dialla on tärkeä rooli valtavirtanäkemysten haastamisessa ja uusien näkökulmien esiin nostamisessa.

Uusi toimintaympäristö vaatii yksityiseltä ja julkiselta sektorilta uusien toimintamallien kokeilua, päätöksenteon hajauttamista sekä organisatoriset siilot ja hierarkiat ylittävää yhteistyötä. Monimutkaisessa maailmassa korostuu kansalais­yhteiskunnan rooli uusien ideoiden ja ratkaisujen kehittäjänä.

Kansalaiset kannattaa ottaa vahvemmin mukaan päätöksentekoon ja julkisten palveluiden suunnitteluun. Suoraa demo­kratiaa tarvitaan edustuksellisen oheen. Vaikeita yhteiskunnallisia ongelmia on ratkaistava yhä useammin yksityisen ja julkisen sektorin sekä kansalaisyhteiskunnan välisellä yhteistyöllä. Tarvitaan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, yhteisiä tulevaisuusvisioita ja kehittämisprosesseja sekä yksinkertaisia pelisääntöjä, jotka jättävät tilaa joustaville ratkaisuille.

Yhteiskunnan sopeutumiskyvyn parantaminen vaatii erityisen paljon julkiselta sektorilta.

Kehittämistyössä kannattaa hyödyntää mallia, jossa julkinen sektori tukee ruohonjuuritason kokeiluja ja innovaatioita, edistää parhaiden innovaatioiden valikoitumista jatko­kehitykseen sekä varmistaa parhaiden ratkaisujen mahdollisimman laajan hyödyntämisen.

Timo Hämäläinen

Kirjoittaja on kansainvälisen

liiketoiminnan dosentti ja johtava

asiantuntija Sitran strategiayksikössä.

Tilaa pääkirjoitukset sähköpostiisi

Helsingin Sanomien pääkirjoitukset ja lehden pääkirjoitussivulla julkaistavat kolumnit joka aamu tuoreena sähköpostiisi ilmaiseksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miten kävi Saaralle? ”Yritettiin tehdä kansainvälistä, tehtiin ihan Tokmannia”

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    6. 6

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    9. 9

      Theresa May allekirjoitti historiallisen erokirjeen – EU-perhe käynnistää tänään monimutkaisen avioeron, jossa on sovittava ”asunnosta, lapsista, koirista ja kesämökistä”

    10. 10

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää