Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Venäjä ja Suomi opettelevat uutta

Politiikka erottaa Suomea ja Venäjää, mutta rajan ylittävät ihmiset yhdistävät. Yhdistelmä on yllättävän uusi naapurien suhteissa.

Presidentti Sauli Niinistön kevätohjelma tarjoaa monta mahdollisuutta kiintoisiin keskusteluihin. Tänään tiistaina vuorossa on tapaaminen Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa Moskovassa. Etukäteen ilmoitettuihin aiheisiin kuuluvat niin rajayhteistyö kuin tilanne Ukrainassa ja Syyriassa.

Edellisen kerran presidentit tapasivat kesäkuussa 2015. Itänaapurin johtajien tapaamiset ovat aina Suomen näkökulmasta kiinnostavia, mutta keskustelunaiheet kertovat, että maailmantilanne näkyy myös Suomen ja Venäjän suhteissa. Krimin haltuunotto ja sota Itä-Ukrainassa ovat olleet Venäjältä hämmentäviä toimia. Länsi, johon Suomi EU:n jäsenenä kuuluu, on reagoinut tilanteeseen pakotteilla. Turvapaikanhakijoiden pyrkiminen Eurooppaan on näkynyt myös Suomen itärajalla, joka on yksi EU:n ulkorajoista.

Tilannetta on luonnehdittu poikkeukselliseksi. Sitä se tietysti onkin, sillä ainakin Suomen toive on ollut, että voimankäytöstä Euroopassa ei tulisi uutta normaalitilaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että ilman Ukrainan tapahtumiakin Suomen ja Venäjän suhteissa on paljon uutta opeteltavaa.

Venäjän ja Suomen suhteet ovat yhdistelmä monen tason toimintaa. Valtioiden ja valtiollisten johtajien suhteiden lisäksi yhteyksiä on myös taloudessa ja kulttuurissa. Tieto kulkee, ihmiset liikkuvat ja yhteiskunnat ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa.

Maiden välinen raja on ollut jo vuosikymmeniä samassa paikassa, mutta rajan ­merkitys on vaihdellut historian kuluessa. Autonomian aikana Suomen itäraja oli ­keisarikunnan sisäinen raja. Itsenäisyyden aikana raja on ollut kahden valtion välinen, mutta suurimman osan Neuvostoliiton aikaa raja oli käytännössä kiinni muilta kuin ­tavaroilta ja suomalaisturisteilta.

Nykyään Suomen ja Venäjän valtiollisen rajan yli kulkevat tavaroiden lisäksi myös ihmiset. Suomessa asuu kymmeniätuhansia venäjänkielisiä. Pientä emigranttiryhmää lukuun ottamatta vähemmistö on muodostunut Neuvostoliiton ­romahtamisen jälkeen. Osa on tullut avioliiton kautta, osa työn perässä.

Maantieteen sanotaan olevan pysyvää, mutta nykyinen asetelma kahden naapurin välillä on uusi. Maita ei sido ­yhteen imperiumi eikä yya-sopimus. Uuden Venäjän alkuvuodet olivat ­Suomen kannalta monella tavalla helppoja, koska Venäjän voimat kuluivat selviämiseen ja sisäisiin jännitteisiin.

Nyt maat kulkevat monella mittarilla eri suuntiin, kun öljytulojen vahvistama Venäjä on nostanut ihanteekseen menneen suurvalta-aseman palauttamisen eikä kansanvaltaisen yhteiskunnan rakentamisen. Suomi puolestaan on osa yhdentynyttä ­Eurooppaa, jossa ilot ja murheet ovat yhteisiä.

Suomi ja Venäjä eivät kuitenkaan voi etääntyä kovin kauaksi toisistaan, koska maiden välinen raja ei ole muuri. Yhteiskunnat ovat monin tavoin limittäin, vaikka poliittiset erot kasvaisivat.

Tämän yhdistelmän hallitseminen on uusi asia sekä Suomelle että Venäjälle. ­Suomen pitää kymmenien vuosien jälkeen opetella, että suhde Venäjään ei ole pelkästään valtiollinen suhde, vaan yhteyksiä on kaikilla tasoilla. Venäjän puolestaan täytyy opetella, mitä tarkoittaa kahden itsenäisen valtion suhde, joka perustuu maiden koko­erosta huolimatta tasaveroiseen naapuruuteen.

Neuvostoliiton aikana kumpikaan ei voinut sitä opetella, eikä nyky-Venäjän alkutaipaleella sitä tarvinnut tai ehtinyt opetella. Siksi oppi täytyy saada vaikeuksien kautta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    5. 5

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    8. 8

      Pohjois-Koreassa maanjäristys: Kiina epäilee räjähdystä, Etelä-Korea pitää luonnollista syytä todennäköisempänä – HS seuraa

    9. 9

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    10. 10

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    4. 4

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    5. 5

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    6. 6

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    7. 7

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    8. 8

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    9. 9

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    10. 10

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    9. 9

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää