Pääkirjoitus

Sähköauto lähestyy läpimurtoaan

Sähköautojen yleistymisessä on ollut kaksi rajoitetta: akkujen ja hintojen rajoite. Molemmat ovat hiljalleen murtumassa.

Usein käy niin, että hyvätkin keksinnöt jäävät hyllylle odottelemaan parempia aikoja. Esimerkiksi käy energiatehokas led-valaistus. Valoa on osattu tuottaa kauan johtamalla sähköä puolijohdekomponentin läpi. Läpimurto tuli vasta sen jälkeen, kun led-lamppujen hinnat romahtivat massatuotannon vuoksi.

Sama voi tapahtua sähköautoille. Sähköauto on ikivanha keksintö, mutta sen yleistymisen tiellä on ollut kaksi asiaa: akkujen riittämättömyys pitkiin matkoihin ja tuotteen hinta. Molemmat rajoitteet ovat murtumassa.

Ajomatkat pidentyvät ja hinnat laskevat. Sähköautot ovat olleet kaikkialla maailmassa kalliimpia kuin perinteistä moottoritekniikkaa hyödyntävät autot. Suomessakin sähköautot maksavat tuhansia euroja enemmän kuin vastaavantasoiset bensiiniautot.

Monet autotehtaat aikovat tuoda lähiaikoina markkinoille sähköautoja, joiden valmistuskustannukset – ja samalla ostohinnat – painuisivat niin alas, että ainakaan hinta ei ohjaisi perinteisiin polttomoottoria käyttäviin autoihin.

Esimerkiksi päästöskandaalinsa kanssa kamppaileva Volkswagen yrittää paikata mainettaan tuomalla markkinoille lukuisia sähköautomalleja. Tesla Motors ilmoitti pari viikkoa sitten, että se alkaa myydä ensi vuoden lopulla sähköautoa, jonka hinta asettuisi 35 000 dollarin tienoille. Aloitettuaan ennakkomyynnin Tesla sai – ilman mainontaa – 115 000 varausta ensimmäisenä päivänä, 325 000 varausta viikossa.

Kuluttajien halu tuli näin testattua. Yhdysvalloissa mikään autotehdas ei myynyt koko maaliskuun aikana näin paljon, vaikka niiden kaikki mallit laskettaisiin yhteen.

Markkinat ovat kuitenkin herkät. Liikenneturvallisuutta valvovat huomasivat Yhdysvalloissa, että Volkswagenin akut saattavat lakata toimimasta kesken ajon. Tämä ei ollut hyväksi yhtiölle eikä sähköautoille yleisemminkään.

Teslan varaukset eivät ole vielä myyntimääriä. Yhtiön lupaukset eivät ole aina toteutuneet ajallaan. Vaikka yhtiö rakentaa jo valtavaa litium­akkutehdasta, Teslan tuotantomäärien nosto ei sujune kitkatta. Yhtiö toimitti ostajille viime vuonna yhteensä 51 000 autoa.

Vaikka sähköautot eivät vielä ole samassa myyntivalmiudessa massamarkkinoilla kuin ledit, suunta on selvä ja maali lähestyy. Autotehtaat valtaavat sähköautomarkkinoita kilpaa. Tarkoitus on luoda sähköautoja, joiden hinnat olisivat bensiinimoottoria käyttävien mallien tasolla. Tämä on ollut esimerkiksi Teslan kuningasidea kaiken ­aikaa, vaikka yhtiö on toistaiseksi valmistanut kalliita tuotteita.

Jos hinnoittelutavoite täyttyy lähiaikoina, kuluttajan tekemä tulevien kulujen vertailu kääntyy sähköauton eduksi. Sähköautossa on paljon vähemmän liikkuvia – siis huollettavia ja rikkoutuvia – osia kuin perinteisissä autoissa, mikä alentanee ylläpitokustannuksia. Vertailuun vaikuttaa tietysti sekin, että sähkön hinta näyttää laskevan.

Sähköautojen orastava vallankumous pakottaa päättäjät miettimään suhtautumistaan muutokseen. Sähköauto on ilmastoystävällinen, jos sen käyttämä sähkö on tuotettu ilmastoystävällisesti. Esimerkiksi Kiinassa iso osa sähköstä tuotetaan hiilellä, eikä sähköauton osto olisi siellä mikään ekoteko. Ranskassa sähkö tuotetaan ydinvoimalla ja sähköautot olisivat siksi ilmastoystävällisempiä valintoja.

Kun EU hioo ilmastostrategiaansa, yksi tavoite on liikenteen päästöjen vähentäminen. Sähköautojen osuuden kasvu tullaan ehkä ottamaan huomioon maakohtaisissa uusiutuvan liikennepolttoaineiden kiintiöissä. Suomessa kiintiön hyödyntäminen ja sähköautojen yleistyminen edellyttäisi ainakin niiden tankkausasemien lisäämistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Pääkirjoitus
  • Sähköauto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    2. 2

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    3. 3

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    4. 4

      Silminnäkijän video Turun puukotuksesta: poliisit vartioivat maassa makaavaa miestä

    5. 5

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    6. 6

      NYT ja Reuters: Trump erotti päästrateginsa Steve Bannonin

    7. 7

      Sisäministeri Risikko: Ei ole tietoa siitä, että Turun puukotuksissa olisi kyse terroriteosta

    8. 8

      Barcelonassa ihmisten päälle ajanut pakettiauton kuski kuoli poliisin luoteihin – iskujen oli määrä olla tuhoisampia, arvioi poliisi

    9. 9

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    10. 10

      Tutkimus: Homopari vanhempina ei ennakoi lapsen sukupuolista käyttäytymistä – lapsen käyttämät lelut kylläkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    2. 2

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    7. 7

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää