Pääkirjoitus    |   Vieraskynä

Sote-uudistus kaipaisi asiakkaan näkökulmaa

Valinnanvapausmallit on suunniteltu palvelujen järjestämisen ja tuottamisen näkökulmasta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjän asema jää heikoksi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus pyrkii kaventamaan hyvinvointi- ja terveyseroja, turvaamaan peruspalvelut koko maassa ja hillitsemään kustannuksia. Keskeiseksi keinoksi on noussut valinnanvapauden lisääminen.

Professori Mats Brommelsin johtama selvitystyöryhmä on esittänyt väliraportissaan neljä erilaajuista valinnanvapausmallia. Yhteistä malleille on, että palvelujen käyttäjä voi valita palvelujensa tuottajaksi julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin tuottajan sekä vaihtaa tuottajaa määräajoin.

Valinnanvapauden mahdollistamiseksi hallitus on sitoutunut erottamaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjät ja tuottajat täysin erillisiksi toimijoiksi. Palvelujen järjestämisestä vastaava toimija määrittelee, millaiset tuottajat saavat tarjota palveluitaan asiakkaille.

Keskustelusta saa väärän vaikutelman, että valinnanvapaus olisi uusi asia. Jo nykyisin on mahdollisuus valita itselleen mieleinen terveysasema ja erikoissairaanhoidon yksikkö kaikista Suomen julkisista terveysasemista ja sairaaloista.

On myös mahdollista käyttää yksityisiä lääkäripalveluja ja saada niistä sairaanhoitokorvaus. Jotkin sosiaalipalvelut, kuten ikääntyneiden hoivaan liittyvät palvelut, korostavat asiakkaiden mahdollisuutta valita itselleen sopiva vaihtoehto.

Vähäiselle huomiolle on jäänyt se, mitä valinnan­vapaus merkitsee palvelujen käyttäjille. Tutkimusten perusteella so­siaalipalveluissa valinnanvapaus on eri asia kuin terveyspalveluissa. Samoin perusterveyspalvelujen valinnanvapaus poikkeaa erikoissairaanhoidon valinnanvapaudesta.

Yleisesti voi sanoa, että palveluita käyttävien näkökulmasta valinnanvapaus on merkityksellistä, jos se mahdollistaa asiakkaan tarpeiden mukaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen helpon ja varman saatavuuden, laadukkaan sisällön sekä kustannusten pysymisen kohtuullisina.

Nyt keskustelussa olevat, tuottajan valintaan keskittyvät valinnan­vapausmallit eivät näyttäisi lisäävän käyttäjille merkityksellistä valinnanvapautta.

Ikääntyneiden ihmisten hoiva­palvelujen valinnanvapautta korostaneiden uudistusten perusteella on tiedossa, että mahdollisuus valita eri tuottajien palveluja ei ole lisännyt käyttäjien todellisia valinnanmahdollisuuksia. Sen sijaan yksilöiden vastuun ja valintojen korostaminen on tehnyt monille vaikeaksi saada itselleen tai läheiselleen tarpeenmukaiset palvelut. Tämä johtuu yleensä joko hajanaisista tiedoista tai taloudellista syistä.

Tiedossa on myös, että mahdollisuus vaihtaa terveyskeskusta ei ole lisännyt käyttäjille merkityksellistä valinnanvapautta terveydenhuollossa. Sen sijaan valinnanvapaus merkitsee monille mahdollisuutta valita toiveiden ja tarpeiden mukaiset ­yksityislääkärin palvelut, jos niihin on varaa. Erikoislääkäriajan varaaminen on silloin yhden puhelinsoiton tai klikkauksen päässä, toisin kuin julkisessa terveydenhuollossa.

Sote-uudistuksen ytimessä ei ­olekaan yksiselitteisesti käyttäjän ­valinnanvapauden lisääminen vaan tuottajien monipuolistaminen ja niiden keskinäisen kilpailun lisääminen. Valinnanvapausmallit on suunniteltu palvelujen järjestämisen ja tuottamisen näkökulmasta.

Tilaaja–tuottaja-rakenteen keskeinen ongelma on, että palvelujen käyttäjän asema jää heikoksi. ­Samalla julkisesti kilpailuttamalla luotu palvelurakenne suosii suuria toimijoita.

Käyttäjien valinnanvapauden lisääminen edellyttäisi toisenlaista painotusta: rakenteiden sijaan pitäisi korostaa toiminta- ja ajattelutapojen uudistamista. Silloin uudistettaisiin palveluihin hakeutumisen käytäntöjä, lääkärin valintaa ja asiointiaikoja. Sosiaali- ja terveyspalveluista pitäisi myös tiedottaa asiakas­lähtöisemmin.

Yksilöiden valintojen mahdollistamisen rinnalla on muistettava ­yhteiskunnan kokonaisuus. Uudistettaessa sosiaali- ja terveydenhuoltoa valinnanvapauden nimissä on otettava huomioon, että hyvinvointi on jakautunut epätasaisesti eri väestöryhmien kesken.

Kun valinnanvapaus määrittyy vapautena valita palveluja markkinoilla, uhkana on, että julkinen ­rahoitus kanavoituu yhä enemmän hyvinvoiville väestöryhmille.

Liisa Häikiö ja Liina Sointu

Häikiö on professori ja Sointu tutkija Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Vieraskynä
  • Sote-uudistus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    4. 4

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    7. 7

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    8. 8

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    9. 9

      Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

    10. 10

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    6. 6

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    7. 7

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    8. 8

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää