Pääkirjoitus    |   Muut lehdet

Puheenjohtajakilpa hyödyttää kokoomusta

Iltalehden mukaan kokoomuksen puheenjohtajakisa on saanut uusia kierroksia siitä, että sisäministeri Petteri Orpo kertoi harkitsevansa mukaan lähtemistä.

Iltalehden mukaan kokoomuksen puheenjohtajakisa on saanut uusia kierroksia siitä, että sisäministeri Petteri Orpo kertoi harkitsevansa mukaan lähtemistä.

”Orpo peräänkuuluttaa avointa ja ilmaa puhdistavaa keskustelua siitä, mihin kokoomus on menossa. Puheenjohtajakisa antaa tämän mahdollisuuden. Orpo on myös huolissaan kokoomuksen laskeneesta kannatuksesta.”

”Tilanne, jossa toinen ministeri haastaa puolueen puheenjohtajan, joka toimii valtiovarainministerinä, ei kuitenkaan ole tavanomainen. Se kertoo syvästä poliittisesta kriisistä kokoomuksessa.”

”Mielenkiintoista on se, että hallituksen politiikka on vastannut pitkälti kokoomuksen toiveita. Kokoomuksen kannatuskaan ei ole, ainakaan vielä, romahtanut kovin pahasti. Mielenkiintoista olisikin tietää mitä Petteri Orpo olisi hallituksessa tehnyt toisin, jos olisi ollut kokoomuksen puheenjohtaja.”

”Ministereiden puheenjohtajakilpa saattaa tuntua uhkaavalta, mutta käytännössä se saattaa toimia julkisuudessa kokoomuksen hyväksi. Ikävät poliittiset sisältöasiat jäävät taka-alalle. Samoin kuin ministeri Lenita Toivakan ympärillä noussut kohu. Kokoomus saa loppu­kevään ja alkukesän aikana vedettyä ­­me­dian huomion puoleensa puheenjohtajakisan avulla. Samalla kokoomusväki saadaan taas hereille.”

Ilta-Sanomat toteaa, että vapusta alkoi kirikuukausi, jonka loppuun mennessä keskusjärjestöjen kilpailukykysopimus pitäisi saattaa maaliin liittojen välillä.

”Vaikka neuvotteluaikaa on kuukausi, ratkaisujen tekeminen venyy vanhan nyrkkisäännön mukaan takarajalle. Mielenkiintoista on nähdä, laatiiko hallitus sopimuksen kaatumisen varalle suunnitelma B:n, jota sillä ei pakkolakien hautaamisen jälkeen ole.”

”Ratkaisun syntymisen puolesta puhuu se, etteivät työnantajat millään kilpailevalla sopimismallilla voine saada kilpailukykysopimuksen mukaista sivukulujen kevennystä yhdistettynä palkkojen nollalinjaan.”

”Tämän annin vähätteleminen voi tietenkin olla työnantajien kannalta taktisesti näppärää. Vastaavasti työntekijöiden voi olla taktisesti näppärää sanoa, että lupaus uusista työpaikoista on kotoisin politiikan haaveelliselta osastolta.”

Maaseudun Tulevaisuus muistuttaa arktisen alueen merkityksestä.

”Pohjoisesta ulottuvuudesta ei ole puhuttu vuosiin juuri mitään, mutta nyt ajatus on saamassa uutta puhtia.”

”Suomi on Arktisen neuvoston puheenjohtajamaa vuosina 2017–2019. Vaikutusmahdollisuuksia lisää myös, että Suomi on samaan aikaan myös Arktisen talousneuvoston puheenjohtaja.”

”Suomella on nyt etsikkoaika ottaa vahva rooli arktisen alueen kehittämisessä. Tätä mahdollisuutta ei saa päästää käsistä, vaan se on otettava tosissaan.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja 80 loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    2. 2

      TV 2

    3. 3

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    4. 4

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    5. 5

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    6. 6

      Liika terrorismin pelko voi jopa heikentää turvallisuutta – tutkija Leena Malkki neuvoo, miten toistuvien iskujen kanssa voi elää

    7. 7

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    8. 8

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    9. 9

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    10. 10

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja 80 loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    5. 5

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    9. 9

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    10. 10

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää