Valikko
Pääkirjoitus    |   Kolumni

Älä huoli Halonen, Putin ei ole Yhdysvalloissa piru

Presidenttiehdokas Donald Trump ihailee avoimesti Venäjän presidenttiä.

Viime viikolla presidentti Tarja Halonen piti Aleksanteri-instituutin 20-vuotisjuhlassa puheen, jossa huomiota herätti kohta: ”Meillä täytyy olla rohkeutta sanoa, että suurvalloilla on yksi­puolinen kuva toisistaan. Osasiko Venäjä hyötyä presidentti Obaman uuden alun politiikasta? Demoni­soidaanko Putinin hallintoa Yhdysvalloissa?”

Ilmaus oli juuri sellainen kuin suomalaisilta poliitikoilta on Yhdysvalloista ja Venäjästä puhuttaessa totuttu kuulemaan: ei väite vaan kysymys ja taatusti tasapuolinen.

Jätän ensimmäisen kysymyksen muille, mutta yritän vastata kysymykseen Yhdysvalloista, jossa olen asunut kohta kaksi vuotta.

Seuraan kolmea amerikkalaista valtalehteä, eikä ainakaan niissä ole juurikaan merkkejä Venäjän demonisoinnista. Esimerkiksi vasemmistolainen brittilehti The Guardian raportoi Putinin tekemisistä jat­kuvasti paljon kriittisemmin kuin amerikkalaismedia.

Suurvallan asukkaina amerikkalaisilla on taipumus ymmärtää sellaista voimapolitiikkaa, jota ulkoministeri Sergei Lavrov esitteli Dagens Nyheterin haastattelussa samana päivänä kuin Halonen puhui Helsingissä.

Lavrovin haastattelu todisti, että Venäjä uskoo taas kylmän sodan oppiin, jossa suuret maat määräävät pienempien kohtalosta.

Ulkoministeri valitti, etteivät Bal­tian maat osaa olla kiitollisia, vaikka venäläiset ”rakensivat sinne teol­lisuutta ja modernisoivat heidän taloutensa”– ja vieläpä sallivat Bal­tian maiden itsenäistyä.

Jokainen Baltian historiaa tunteva, Sofi Oksasen Puhdistuksen lukenut tai Klaus Härön Miekkailijan nähnyt tietää, miten paljon venäläiset baltteja auttoivat.

Amerikkalaiset ymmärtävät venäläisiä usein väärin, mutta kyse ei ole demonisoinnista, vaan sinisilmäisyydestä tai aliarvioinnista.

Sinisilmäisyyteen syyllistyttiin varsinkin George W. Bushin kaudella. Bushilaisten uuskonservatiivien naiivin maailmankuvan mukaan maailman kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan amerikkalaisia, he eivät vain vielä tiedä sitä.

Kun Bush tapasi Vladimir Putinin vuonna 2001, hän oli lähestulkoon rakastunut: ”Katsoin miestä silmiin. Ymmärsin, että hän on hyvin suora ja rehellinen – – tunsin, että sain kosketuksen hänen sieluunsa.”

Georgen ja Vladimirin sielunveljeys päättyi vuonna 2008, kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan. Uusi presidentti Barack Obama arveli välirikon olleen vähälahjaisen edeltäjänsä syytä ja lähetti ulkoministeri Hillary Clintonin Moskovaan käynnistämään suhteita uudestaan.

Obamakin oli naiivi, mutta eri tavalla kuin Bush. Jos Bush oli kuvitellut, että venäläiset ovat outoa kieltä puhuvia amerikkalaisia, Obama ajatteli, että venäläiset ovat ihan järkeviä ihmisiä, joille pitää vain kärsivällisesti selittää, miten nykymaailma toimii.

Järkiliittokin päättyi ikävästi: keväällä 2014 Venäjä valtasi Krimin niemimaan ja hyökkäsi Ukrainaan.

Sen enempää Bush kuin Obamakaan eivät ymmärtäneet venäläisiä. Venäläiset eivät halua olla amerikkalaisia, eivätkä he tahdo samoja asioita kuin amerikkalaiset. He haluavat tehdä Venäjästä taas suurvallan.

Uudelle aggressiiviselle Venäjälle riittää sillekin Yhdysvalloissa ­ymmärtäjiä. Varsinkin monet konservatiivit kehuvat Putinin toimineen paljon vahvemmin kuin heidän oma säälittävä johtajansa.

”Maailma on nähnyt monia hie­noja šakkiotteluita, mutta maailmanpolitiikan näyttämöllä tuntuu kuin venäläisiä edustaisi arvostettu suurmestari ja amerikkalaiset pelaisivat tammea”, republikaanisenaattori Ted Cruz arvioi vuonna 2014.

Presidenttiehdokas Donald Trump ihailee avoimesti Venäjän presidenttiä. ”Meillä tulee olemaan loistava suhde Putiniin ja Venäjään”, Trump on luvannut.

Se voikin olla totta, sillä Putinin täytyy olla riemuissaan siitä, että Trump on uhannut vetäytyä liittolaismaiden puolustamisesta ja demokratian edistämisestä maailmalla.

Amerikkalaiset saattoivat demonisoida Venäjää 1980-luvulla, mutta viime vuodet he ovat lähinnä ylenkatsoneet tai aliarvioineet maata. Yhdysvaltain seuraava presidentti saattaa suorastaan jumaloida ­Pu­tinia.

Kun Putin ylisti republikaanien presidenttiehdokasta, Trump vastasi: ”On aina suuri kunnia saada noin hienoja kohteliaisuuksia mieheltä, joka on niin korkeasti arvostettu omassa maassaan ja muuallakin.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Kolumnit
  • Saska Saarikoski
  • Yhdysvallat
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    3. 3

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    6. 6

      Kotihälytysten ykkönen on Kontula, häiriökäyttäytyminen keskittyy Kluuviin – katso HS:n hakukoneesta, millaiset tehtävät työllistävät poliisia omilla kotikulmillasi

    7. 7

      Masennus näkyy aivoissa – tunteille tärkeä valkea aine on masentuneilla heikentynyt

    8. 8

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    9. 9

      Helsingin ja Tallinnan välillä matkustetaan pian jo yli 9 miljoonaa kertaa vuodessa, mutta mennäkö nopeasti, hitaasti vai halvalla? – HS selvitti lomailijoiden vaihtoehdot

    10. 10

      Vain oikea palkkatyö on parasta sosiaaliturvaa – ei sosiaaliturvaa vastaan tehtävä pakkotyö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    8. 8

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    9. 9

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    10. 10

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää