Valikko
Pääkirjoitus    |   Vieraskynä

Markkinoiden avaaminen vähentää lääkemenoja

Apteekkimarkkinoiden vapauttamisesta olisi suomalaisille merkittävää hyötyä sekä taloudellisesti että kansanterveydellisesti.

Suomen hallitus tavoittelee merkittäviä lääkekorvauksiin kohdistuvia säästöjä. Tavoite on perusteltu. Lääkkeet ovat olleet jo pitkään julkisen sairausvakuutuksen nopeimmin kasvava menoerä.

Kansaneläkelaitoksen mukaan valtion lääkekorvausmaksut kasvoivat 5,5 prosenttia vuonna 2015. Selvityksemme perusteella vuoden 2014 lääketaksauudistus on yhä lisännyt lääkkeisiin käytettyä rahamäärää ja parantanut lääkkeiden vähittäismyynnin kannattavuutta.

Lääkemenojen kasvua on yritetty hillitä monilla lääkemarkkinauudistuksilla. Nyt hallituksen säästöt on tarkoitus toteuttaa nostamalla lääkekorvausten omavastuuosuuksia ja luomalla määräaikainen lääke­kustannusten palautusmaksumalli, ­joka koskee lääketeollisuutta, lääketukkukauppoja ja apteekkeja. ­Uudistus vaikuttaa etenkin pitkä­aikaissairaisiin.

Tehokkain tapa hillitä lääkemenojen kasvua on apteekkimarkkinoiden vapauttaminen. Apteekkimarkkinoita on kuitenkin säänneltävä tarkasti, jotta lääkemarkkinat säilyvät toimivina ja oikeudenmukaisina kaikille kansalaisille.

Apteekkimarkkinoiden vapauttamisesta olisi merkittävää taloudellista ja kansanterveydellistä hyötyä.

Apteekkiluvan myöntäminen kaikille pätevyysvaatimukset täyttäville hakijoille ja hintasäännöstelystä luopuminen alentavat vääjäämättä lääkkeiden vähittäismyyntihintoja ja valtion maksamia lääkekorvauksia. Lääkkeille voidaan asettaa maksimihinta myös kilpailullisilla markkinoilla.

Apteekkimarkkinoiden vapauttaminen vaikuttaisi todennäköisesti myös lääkeyritysten hinnoittelu­päätöksiin. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että kansallinen hintasäännöstely johtaa helposti lääke­yritysten välisiin hintakartelleihin.

Kansainvälisten kokemusten perusteella apteekkimarkkinoiden vapauttamisen voi olettaa alentavan lääkkeiden vähittäismyyntihintoja 10–20 prosenttia. Suomessa aikaisemmin toteutettu nikotiinivalmisteiden myynnin vapauttaminen on alentanut vähittäismyyntihintoja noin 15 prosenttia.

Hintojen laskiessa yhä useammalla kansalaisella olisi mahdollisuus hankkia tarvitsemansa lääkkeet. Taloudellisen hyödyn ohella hintasäännöstelystä luopumisen edistäisi kansalaisten terveyttä, kun tarpeenmukaisen lääke­hoidon taloudellisia esteitä poistuisi. Kansalaisten ­yhdenvertaisuus toteutuu parhaiten, kun mahdollisimman monella on taloudelliset edellytykset saada tarvitsemansa lääkehoito.

Apteekkimarkkinoiden vapauttamisesta keskusteltaessa esiin nostetaan useita uhkakuvia. Varoitellaan muun muassa apteekkiverkoston ­alueellisen kattavuuden heikkenemisestä, jos kaupunkikeskuksiin ­perustettavat apteekit johtavat ­apteekkien sulkemisiin maaseudulla. Se voidaan välttää parantamalla kuljetuspalveluja ja maksamalla kohdennettuja avustuksia apteekkareille, jos lääkehuoltojärjestelmän toimivuus tätä edellyttää.

Kilpailun rajoittamista on perusteltu lääketurvallisuudella ja lääkkeiden toimitusvarmuudella. On puolustettu apteekkien hajautettua omistajarakennetta ja väitetty jopa, että kilpailun mahdollistaminen vie suomalaisten lääkkeisiin käyttämää rahaa veroparatiiseihin.

Markkinat eivät toimi ilman tehokasta lainsäädäntöä. Apteekkimarkkinoilla voidaan kilpailun mahdollistamisen jälkeenkin huolehtia siitä, että lääkkeitä myyvät ja luovuttavat vain riittävän koulutuksen saaneet ihmiset. Apteekin henkilökunta ja vähittäiskaupan liikkeissä itsehoitolääkkeitä myyvät ammattilaiset voidaan velvoittaa neuvomaan lääkkeiden ­oikeaa ja turvallista käyttöä. Lisäksi voidaan edellyttää, että apteekeilla on riittävät varastot toimitusvarmuuden turvaamiseksi.

Apteekkien omistusta voidaan rajoittaa, jos omistuksen keskittymisen nähdään uhkaavan lääkemarkkinoiden toimintaa. Suomen kilpailulaki kieltää jo nyt määräävän markkina-aseman väärinkäytön.

Lääkkeiden toimitusjärjestelmää on uudistettava lääkekustannusten nousun hillitsemiseksi. Uudistusta suunniteltaessa kannattaa miettiä, millainen markkinarakenne edistää parhaiten kansalaisten terveyttä ja taloudellista hyvinvointia.

Apteekkimarkkinoiden kilpailurajoituksia tiukasti puolustavat ja uhkakuvia maalailevat puheenvuorot eivät edistä kansalaisten terveyttä tai tuo ratkaisua jatkuvasti kasvaviin lääkemenoihin.

Lauri Sääksvuori ja Timo T. Seppälä

Sääksvuori on erikoistutkija ja Seppälä yksikön päällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.

Tilaa pääkirjoitukset sähköpostiisi

Helsingin Sanomien pääkirjoitukset ja lehden pääkirjoitussivulla julkaistavat kolumnit joka aamu tuoreena sähköpostiisi ilmaiseksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Susi nappasi pojan kädestä Ähtärin eläintarhassa – pojalle vakavia vammoja

    2. 2

      Tunnettu professori: Kova rasva ei olekaan haitallista sydämelle – suomalaisasiantuntijat ovat täysin eri mieltä

    3. 3

      Rivitaloremontti meni järkyttävällä tavalla pieleen Järvenpäässä – löperösti toiminut valvoja joutuu maksamaan peräti miljoonan euron korvaukset

    4. 4

      Mullistava tutkimustulos helsinkiläiskouluissa: homevaurioiden ja myrkkyjen yhteys opettajien oireiluun todistettiin sian siittiöiden avulla

    5. 5

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    6. 6

      Amerikkalaista tosi-tv-sarjaa kuvattiin Lapissa – The Bachelor esittelee Suomea sadoille miljoonille katsojille

    7. 7

      Timo Taponen osti kaksi panssarivaunua, joilla ei saa ajella maanteillä – ”En itsekään tykkäisi, että tällainen tulisi Hyvinkään keskustassa vastaan”

    8. 8

      Enontekiöläismies näki maalauksen pietarilaisen museonjohtajan seinällä – se olikin 150 vuotta kadoksissa ollut taideaarre

    9. 9

      Tämä ”boouuuu” -ääni kuuluu nykyään melkein aina Hollywood-trailerissa, mutta miksi? Kysyimme äänisuunnittelijalta

    10. 10

      Poikaystävä vangittiin epäiltynä 17-vuotiaan tytön murhasta Nokialla – Naapuri: ”Näitä syrjäytyneitä on koko ajan enemmän ja enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lauri Katajainen, 20, etsii rakkautta, joka näkisi autistisen kuoren sisälle – ”Tajuan, etten aiheuta suuria intohimoja tytöissä”

    2. 2

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    3. 3

      Rivitaloremontti meni järkyttävällä tavalla pieleen Järvenpäässä – löperösti toiminut valvoja joutuu maksamaan peräti miljoonan euron korvaukset

    4. 4

      Enontekiöläismies näki maalauksen pietarilaisen museonjohtajan seinällä – se olikin 150 vuotta kadoksissa ollut taideaarre

    5. 5

      Lennolla kolmasosa matkustajista loukkaantui hiukkasen osuttua koneeseen – kosminen säteily voi sekoittaa elektroniikkaa

    6. 6

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    7. 7

      ”No English? No problem!” Japanilaisurheilijan hillitön tv-haastattelu kiertää nyt netissä – ja toimii inspiraationa kaikille

    8. 8

      Tämä ”boouuuu” -ääni kuuluu nykyään melkein aina Hollywood-trailerissa, mutta miksi? Kysyimme äänisuunnittelijalta

    9. 9

      Mellakka tukholmalaislähiössä – poliisi ampui kohti kivenheittäjiä, ei osunut

    10. 10

      Helsingin seudun joukkoliikenne on ulkopaikkakuntalaisille jopa pelottava

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aalto teki aidon facepalmin eduskunnan Aito avioliitto -keskustelussa

    2. 2

      Persoonallisuus vaikuttaa ystävyyssuhteisiin – Tee ystävyystesti, joka kertoo millainen olet itse

    3. 3

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    4. 4

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    5. 5

      USA:n media konservatiivista Foxia myöten päivittelee Trumpin käytöstä sekavassa lehdistö­tilaisuudessa: ”hullua”, ”häiriintynyttä”

    6. 6

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    7. 7

      Jäätyneenä Vuosaaresta löytynyt koiranpentu ”lopetettiin asianmukaisesti” – tapaus herätti raivoa jopa alamaailmaa myöten

    8. 8

      Sähköyhtiöiden hyvitettävä asiakkailleen ylisuuria siirtomaksuja – HS:n hakukone kertoo, oletko saajien joukossa

    9. 9

      Pohjois-Korean naisagentit diktaattorin palveluksessa: Kim Hyon-hui pudotti matkustajakoneen, ei ehtinyt nielaista syanidikapselia ja jäi kiinni

    10. 10

      Yli neljännes suomalaisista tyydyttää itsensä monta kertaa viikossa – ”Masturboinnista on tullut trendiseksiä”

    11. Näytä lisää