Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Suomi selkiinnyttää USA-suhdettaan

Obama tapaa Pohjolan johtajat, koska pohjoismaiden yhteistyöllä on merkitystä Yhdysvalloille. Pohjoismaille tapaamisella on merkitystä yhdessä ja erikseen.

Pohjoismaiden johtajien ja presidentti Barack Obaman tapaaminen Washingtonissa huomenna perjantaina osoittaa, että Pohjoismaiden keskinäisellä yhteistyöllä on merkitystä Yhdysvalloille.

Pohjoismaiden kannalta tapaamisella Yhdysvaltojen presidentin kanssa on vuorostaan merkitystä sekä yhdessä että kullekin maalle erikseen. Jokaisella on omia mittareita vierailun annille. Suomen kannalta presidentti Sauli Niinistön ja Obaman toinen tapaaminen puolentoista kuukauden sisällä asettuu osaksi Suomen ja Yhdysvaltain suhteiden merkityksen selkiinnyttämistä.

Tapaamismuotona Yhdysvaltojen ja Pohjolan huippukokous syntyi lähes sattumalta erillisten olosuhteiden ja tapahtumien myötä loppukesästä 2013. Obama perui syyskuuksi suunnitellun tapaamisensa Vladimir Putinin kanssa sen jälkeen, kun Venäjä ­antoi turvapaikan tietovuotaja Edward Snowdenille. Obama matkustikin Ruotsiin.

Obaman Tukholman-vierailun yhteydessä järjestettiin tapaaminen myös muiden Pohjoismaiden johtajien kanssa. Ruotsi ei tiettävästi ollut aluksi kovin innostunut Yhdysvaltojen ideasta.

Viilentyneet suhteet Venäjään ja Baltian maiden liittyminen Natoon olivat jo silloin lisänneet Itämeren alueen merkitystä Yhdysvalloille. Venäjän sotavoiman käyttö Krimillä ja Itä-Ukrainassa alkuvuodesta 2014 vielä korosti Itämeren alueen tärkeyttä entistä selvemmin.

Asialista Tukholman tapaamisessa ei kuitenkaan painottunut turvallisuuspolitiikkaan, eikä puolustus ole painopiste nyt Washingtonissakaan. Suomen presidentin kanslian ennakkotiedotteen mukaan aiheita ovat terrorismi, ydinturvallisuus ja arktiset alueet. Euroopan turvallisuus mainitaan teemana kauppasuhteiden, muuttoliikkeen ja pakolaiskriisin ohessa.

Yhdysvalloille Pohjolan puolustusyhteistyö on myönteistä. Se ei heikennä puolustusliitto Natoa vaan päinvastoin vahvistaa yhteistoimintakykyä myös Ruotsin ja Suomen asevoimien kanssa laajalla alueella pohjoisessa Euroopassa. Pohjoismailla ei kuitenkaan ole puolustusyhteistyölle yhteisiä rakenteita, ­joiden toiminnasta ne voisivat keskustella Yhdysvaltojen kanssa.

Valkoisen talon tapaamisen osallistujista kolmen Pohjolan Nato-maan edustajat keskustelevat puolustuksestaan Naton kautta ja samalla myös vaalivat kahdenkeskisiä suhteitaan Yhdysvaltoihin. Natoon kuulumattomilla Ruotsilla ja Suomella alkaa jo olla yhteisiä puolustusrakenteita, mutta nekin puhuvat puolustuspolitiikasta Yhdysvaltojen kanssa mieluiten kahden kesken.

Tälläkin tavalla rajatun asialistan painoarvo näkyy tapaamisen ohjelmassa. ­Tapahtumat jatkuvat aamupäivästä illalliseen. Puolisot ovat mukana. Käynnille on raivattu aikaa ja annettu näyttävyyttä.

Niinistölle käynti Valkoisessa talossa on toinen puolentoista kuukauden ­sisällä. Sillä välin Suomessa on valmistunut selvitys Nato-jäsenyyden vaikutuksista. Hallituksen turvallisuuspoliittinen selonteko on valmistumassa kesäksi. Vierailun alla ulkoministeri Timo Soini (ps) korosti puheessa Yhdysvaltojen merkitystä Suomelle hyvin voimakassanaisesti. Puheen sisältö ei voinut olla kovin erisuuntainen presidentti Niinistön ajatusten kanssa.

Aktiivisuuden puuska voi herättää kysymyksiä siitä, onko Suomen suhde Yhdysvaltoihin jotenkin muuttunut. Suhteen merkitys on kriisien myötä korostunut, mutta muutosta ei ole tapahtunut Helsingissä eikä Washingtonissa Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanjasta huolimatta. Suhteen selkiinnyttäminen on sen sijaan paikallaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Pääkirjoitus
  • Suomi
  • Pohjoismaat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    2. 2

      Britannia perui yllättäen suomalais­tutkijan häädön maasta – ministeriö jopa soitti perään ja ”pyysi anteeksi vuolaasti”

    3. 3

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    4. 4

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    5. 5

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    6. 6

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    7. 7

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    8. 8

      Suojelupoliisi: Turun puukottajasta tulleen vihjeen käsittely oli vastuullamme – ”On valitettavaa, että vaikka saimme vihjeen, tekoa ei kyetty estämään”

    9. 9

      Sukellusvene-Madsenin murhaepäily avasi vanhat tapaukset: Poliisi tutkii myös japanilaisnaisen paloittelumurhaa vuodelta 1986

    10. 10

      Hillary Clinton: Donald Trumpin käytös vaaliväittelyssä ahdisti – halusi sanoa ”peräänny, senkin hyypiö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    4. 4

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    5. 5

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    6. 6

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    7. 7

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    8. 8

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    9. 9

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    10. 10

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    11. Näytä lisää