Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Valtio haluaa olla ketterä omistaja

Valtion omistajapolitiikan uudet linjaukset vaikuttavat johdonmukaisilta ja nykyaikaisilta, mutta monessa kohdassa ne kertovat vain päätöksenteon kehikon.

Omistajaohjauksesta vastaava ministeri on jo pitkään joutunut hoitamaan hallituksen epäkiitollisinta tehtävää. Jos omasta mielestään onnistuu, kukaan ei tule kiittämään. Jos taas jokin valtion osittain omistama yritys tekee hankalan päätöksen, ­ministeri joutuu joko puolustamaan sitä julkisuudessa tai ­toteamaan, ettei poliitikkojen ole viisasta sekaantua yksittäisen yrityksen yksittäiseen päätökseen.

Koko hallituksen näkökulmasta valtion eurooppalaisittain runsaat omistukset ovat kuitenkin helpottaneet elämää. Kun valtion budjetin aukkoja on paikattu myymällä omistuksia, on voitu kirkkain silmin väittää, että se on kuin tyhjästä ilmestynyttä rahaa, jota voi käyttää toisenlaisella harkinnalla kuin verottamalla tai lainaamalla hankittua.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on taustaltaan yrittäjä ja yritysjohtaja. Siksi hän halusi ottaa vastuulleen omistajaohjauksen, vaikka se ei ole aiemmin salkkujaossa kuulunut pääministerille. Vuoden verran valmistellut linjaukset esiteltiin torstaina, ja perjantaina valtioneuvosto teki uuden omistajapolitiikkaa koskevan periaatepäätöksen.

Periaatepäätös on kokonaisuutena johdonmukainen ja nykyaikainen, mutta monessa kohdassa se kuvaa vain päätöksenteon kehikon. Varsinaiset isot ratkaisut tehdään vielä erikseen, jolloin kauniit periaatteet joutuvat todelliseen testiin.

Kiinnostavin kohta omistajapolitiikan uudessa linjauksessa on, että valtio voi muuttaa omistusosuuttaan eräissä keskeisissä yrityksissä.

Fortumin omistusosuuden mahdollinen alentaminen runsaaseen kolmasosaan nykyisen enemmistön sijaan toisi valtiolle paljon myyntituottoja, mutta pelkkä osakeyhtiölain takaama vähemmistöosakkaan veto-oikeus ei vakuuta perusteluna. Energiakysymykset ovat strategisia kysymyksiä koko näköpiirissä olevan tulevaisuuden ajan, joten seurauksia on syytä pohtia laajemmin kuin vain kuuden rivin verran.

Kokonaisuuteen kuuluu myös sähkönjakelun kantaverkon ja kaasuverkon enemmistön pitäminen valtion käsissä. Riippuu kertojasta, onko valtion nykyinen omistusosuus niissä syntynyt viisaan strategian vai enimmäkseen sattuman kautta, mutta näkemys verkkoyhtiöiden merkityksestä on viime aikoina kirkastunut.

Toinen suuri muutos koskee Postia. Vajaa puolet sen omistuksesta on siirtymässä perustettavalle valtion kehitysyhtiölle. Pääministeri pohti ääneen jopa yhtiön listautumista pörssiin joskus myöhemmin. Postin tulevaisuuteen liittyy kuitenkin niin monta kysymysmerkkiä ja ratkaistavaa asiaa, että heitot listautumisesta vain sekoittavat ­kokonaiskuvaa. Ensiksi pitää saada selvyys yhteiskunnan kannalta keskeisten Postin tehtävien hoitamisesta tulevaisuudessa.

Pörssiyhtiö Finnairista valtio aikoo vastoin joitakin odotuksia pitää hallussaan enemmistön. Heitot linjauksen yhteydestä Siperian ylilentoihin herättivät kysymyksen, onko päättäjillä asiasta muutakin kuin julkisuudessa ollutta tietoa.

Omistajapolitiikan linjauksen kantava ajatus on tehdä valtiosta ketterä omistaja, joka kehitysyhtiönsä avulla kehittää yhtiöitä, tarvittaessa pääomittaa niitä ja oikean hetken tullen myy omistuksiaan.

Todellinen testi linjauksille tulee silloin, kun ministerit eivät saa aikaan päätöksiä varsinaisessa työssään eivätkä valtion budjetin luvut näytä kauniilta. Silloin kiusaus paikata tekemättömien töiden synnyttämät aukot omaisuutta myymällä voi jälleen kerran osoittautua liian suureksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    2. 2

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    3. 3

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    4. 4

      Silminnäkijän video Turun puukotuksesta: poliisit vartioivat maassa makaavaa miestä

    5. 5

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    6. 6

      NYT ja Reuters: Trump erotti päästrateginsa Steve Bannonin

    7. 7

      Sisäministeri Risikko: Ei ole tietoa siitä, että Turun puukotuksissa olisi kyse terroriteosta

    8. 8

      Barcelonassa ihmisten päälle ajanut pakettiauton kuski kuoli poliisin luoteihin – iskujen oli määrä olla tuhoisampia, arvioi poliisi

    9. 9

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    10. 10

      Tutkimus: Homopari vanhempina ei ennakoi lapsen sukupuolista käyttäytymistä – lapsen käyttämät lelut kylläkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    2. 2

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    7. 7

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää