Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Yritysten rooli vaatii yhä opettelua

Vastaanottokeskusten perustamisessa tarvittiin nopealiikkeisiä ja joustavia yrityksiä. Niille ei voi kuitenkaan ulkoistaa julkisen vallan käyttöä.

Turvapaikanhakijoiden määrän äkillinen kasvu testasi monella ­tavalla suomalaista yhteiskuntaa. Kun asiat tapahtuvat nopeasti ja melko suurella paineella, esiin nousee kysymyksiä, joita ei ole pohdittu kaikista suunnista rauhallisempina aikoina.

Yksi tällainen on julkisen vallan ja yksityisten yritysten yhteistyö. Kun tarve vastaanottokeskusten nopeaan perustamiseen kasvoi viime syksynä, niitä käynnistämään tuli myös järjestöjä ja yrityksiä. Nyt on aika arvioida, onko kaikki mennyt oikein. Tuorein esimerkki on Barona-yhtiöihin kuuluvan Luona Oy:n toiminnasta käyty kriittinen keskustelu (HS 23.5.).

Periaatteessa viime vuonna ilmennyt tilanne oli otollinen yritysten hyödyntämiselle. Tarvittiin nopeaa liikkeellelähtöä, riskinottokykyä ja joustavuutta sekä tilojen että työntekijöiden hankinnassa. Jos viimevuotiseen tilanteeseen reagointi olisi jäänyt ­kokonaan julkishallinnon vastuulle, lopputulos ei välttämättä olisi edes tällainen.

Joustavuudella on kuitenkin kääntöpuolensa. Vaikka viranomaiset ostavat palveluita yksityisiltä toimijoilta, ne eivät voi ulkoistaa vastuuta. Jonkun täytyy vastata siitä, että oikeudet ja velvollisuudet toteutuvat ja viime kädessä verotuksella kerättävät varat ovat viisaassa käytössä. Eikä vastuuketju katkea virkamiehiin. Jonkun täytyy kantaa myös poliittinen vastuu siitä, että järjestelmä toimii hyväksyttävällä tavalla.

Yksityisten yritysten käyttö palvelujen tuotannossa on nyt kovassa myötätuulessa. Siksi tarve periaatteelliselle keskustelulle ja myös yksittäistapausten kunnolliselle arvioinnille on ilmeinen.

Suurimmat muutokset koskevat lähivuosina todennäköisesti sosiaali- ja terveyspalveluja. Jos hallituksen kaavailut toteutuvat, yksityisten palveluntuottajien rooli kasvaa merkittävästi.

Tärkeä pohdinnan aihe on raha. Palveluntuotantomallien hyväksyttävyys kansalaisten silmissä nojaa oletukseen, että yhteiset rahat käytetään hyvällä harkinnalla ja tehokkaasti.

Toinen kysymys on julkisen vallan käyttö. ­Perustuslaki rajoittaa julkisen vallan delegointia muille kuin julkisyhteisöille. Jo tähän mennessä rajankäynti on edellyttänyt tulkintaa. Esimerkiksi yksityisen pysäköinninvalvonnan tapauksessa lakeja etukäteen tarkasteleva eduskunnan ­perustuslakivaliokunta ja niitä jälkeenpäin tulkitsevat oikeusistuimet ovat päätyneet maallikon näkökulmasta eri johtopäätöksiin.

Kyse on usein myös julkisuudesta ja yksityisyydestä. Suomalainen julkinen hallinto on lähtökohtaisesti julkista, läpinäkyvää. Yksityisen ihmisen oikeudet tietojensa salassapitoon on myös tarkasti säännelty. Yritysmaailmassa lähtökohdat julkisuuteen ovat usein toiset.

Jos ja kun yksityisten yritysten käyttö palvelujen tuottamiseen sosiaali- ja terveyspalveluissa lisääntyy, myös tulkinnanvaraisten tilanteiden määrä kasvaa.

Pohjoismaiden vahvuus on ollut, että ne eivät ole joko–tai-yhteiskuntia vaan ­sekä–että-yhteiskuntia. Julkinen valta on hoitanut omaa kohtalaisen suurta tonttiaan tehokkaasti ja laadukkaasti, mutta kokonaisuuteen ovat kuuluneet myös hyvin hoidetut ja nopealiikkeiset yritykset, jotka lisäävät yhteiskunnan uudistumiskykyä.

Olisi hyvä saada malli toimimaan myös silloin, kun julkinen valta tekee toimeksiannon ja yritys toteuttaa sen. Julkisen ja yksityisen toimijan yhteistyö sopii hyvin osaksi tulevaisuuden yhteiskuntaa, mutta sitäkin täytyy opetella.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Pääkirjoitus
  • Ulkoistaminen
  • Julkisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    4. 4

      AK-47-rynnäkkökiväärin kehittäneen Mihail Kalašnikovin patsaaseen päätyi vahingossa natsien ase

    5. 5

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    6. 6

      IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään

    7. 7

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    8. 8

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    9. 9

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    10. 10

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    7. 7

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    8. 8

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää