Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Saksan ja Turkin suhteet vaikuttavat koko EU:hun

Turkilla on pakolaistilanteen myötä uudenlaista valtaa ja myös tahtoa vaikuttaa Saksaan.

Turkki ehti jo osoittaa kovin sanoin Saksalle mieltään Saksan parlamentin torstaina tekemän Armenia-päätöslauselman jälkeen. Saksan tapaan suurin osa maailmasta määrittelee satojentuhansien armenialaisten murhat vuonna 1915 kansan­murhaksi. Turkin mielestä kyse oli ensimmäisen maailmansodan sekasorrosta.

Turkille Saksan linjaus ei ollut vain symbolipolitiikkaa ja tulkintariita. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan raivostui – tai ainakin antoi niin ymmärtää. ­Erdoğan varoitti vakavasta välirikosta.

Perjantaina Turkki hieman liennytti. Pääministeri Binali Yildirim ilmoitti, ettei välejä sentään katkaista. Turkki pääsi kuitenkin näyttämään voimiaan hyvin herkkään aikaan, kun käynnissä ovat neuvottelut Turkin viisumivapaudesta sekä EU:n ja Turkin pakolaissopimuksen pitävyydestä.

Varsinaisesti Turkki ei kuitenkaan yllättänyt. Riskit Turkki-suhteissa otettiin tosissaan. Liittokansleri Angela Merkel ei ollut äänestyksessä.

Moni kysyykin, miksi Armenia oli esillä juuri nyt. Osin kyse on sattumasta, osin riippumattomuuden näyttämisestä. Linjaus oli tarkoitus tehdä jo vuosi sitten kansanmurhan 100-vuotismuistopäivän yhteydessä.

Turkilla on nyt valtaa ja myös tahtoa vaikuttaa Saksaan. Saksassa on suuri turkkilaisvähemmistö, ja Euroopan pakolaiskriisi on vaikuttanut Saksan sisäpolitiikan asetelmiin.

Turkki näkee pelin paikan saada EU:lta haluamansa. EU sopi maaliskuussa Saksan johdolla siitä, että Turkki tukkii turvapaikanhakijoiden reitin Kreikkaan ja saa itse tietyin ehdoin viisumivapauden.

Neuvottelutilanne on tiukka. Jos Turkki-sopimus kaatuisi, Armenia-päätös saisi uuden symbolisen ulottuvuuden – ja Merkel kovan arvovaltatappion.

Merkel väisteli päätöksen poliittista painolastia. Silti päätöslauselmalla on Merkelin tuki. EU-johtajilla voi olla edessään useampia vastaavia väistöliikkeitä.

Vaikka Turkki-sopimus on EU:lle tärkeä, siitä ei voi pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä. Tätä Armenia-kiista nyt korostaa. Ihmisoikeuskysymyksistä ei voi tehdä uustulkintoja, vaikka niihin olisi millainen poliittinen paine.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    3. 3

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    4. 4

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    7. 7

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    8. 8

      Suomalais­jäänmurtaja teki historiaa läpäisemällä Luoteisväylän ennätysaikaisin – upeat kuvat kertovat myös ilmaston­muutoksesta

    9. 9

      Turun puukotukset mietityttävät Helsingin keskustassa liikkuvia naisia – ”Äidiksi tulemisen jälkeen ahdistuneisuus on kasvanut”

    10. 10

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    9. 9

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää