Pääkirjoitus    |   Kolumni

Näin minä hassutin Neuvostoliittoa – suomettuminen oli leikki, jonka lapsetkin oppivat

Suomettumisen aika on häpeällinen jakso Suomen historiassa.

Kirjailija Sofi Oksanen on herättänyt hämmennystä väittämällä, että Neuvostoliiton aikaan Suomen koulujen oppikirjat piti hyväksyttää Moskovassa. Historian ja kirjankustannusalan asiantuntijat ovat kevään mittaan kiistäneet Oksasen väitteet, mutta itse asettuisin puolitiehen.

Sofi Oksanen (s. 1979) on toki aivan liian nuori arvioimaan syvällisesti suomettumisen aikaa, mutta nyt hän on oikeilla jäljillä. Oppikirjoja tuskin tarkastettiin Moskovassa, mutta eiköhän Neuvostoliiton olemassaolo ainakin tiedostamatta vaikuttanut siihen, miten asiat esitettiin suomalaisissa oppikirjoissa.

Ja kuka minä olen sanomaan?

Suomen lukioissa järjestettiin talvella 1983 kirjoituskilpailu 35-vuotiaan yya-sopimuksen kunniaksi. Pääpalkintona

oli kahden viikon matka Tallinnaan, Lenin­gradiin ja Moskovaan.

Kilpailun järjesti Suomi–Neuvostoliitto-seura, joka oli myös laatinut otsikot valmiiksi. Minä valitsin tämän: Suomen ja Neuvostoliiton ystävyys – esimerkki maailman kansoille. Sitten kirjoitin.

Meni muutama kuukausi, ja tulokset julkistettiin.

Voittaja olin minä.

Palkintomatka oli kesällä, ja se huipentui Suomen ja Neuvostoliiton nuorison ystävyysfestivaaliin. Pääjuhla järjestettiin Moskovassa suuressa urheiluhallissa. Paikalla oli tuhansia ihmisiä.

Aineeni luettiin yleisölle venäjäksi käännettynä. Minut kutsuttiin lavalle, sain valtavat aplodit, suuren lasimaljakon, kukkia ja muita palkintoja.

Kunnioitettu kirjailija Sofi Oksanen! Arvoisa Suomi–Neuvostoliitto-seuran hallitus! Hyvät toverit!

Kerron nyt totuuden. Koska 33 vuotta on kulunut, voin kertoa, että aineeni oli pelkkää pelleilyä. Tarkoitus oli vain päästä hauskalle matkalle. Olin 17-vuo­tias, mutta Suomessa kasvaneena olin oppinut, kuinka ne asiat piti sanoa.

Kirjoitin siis palkintoraadille juuri sellaisen tekstin, jonka se halusi lukea.

Ja täydestä meni.

Suomettumisen aika on häpeällinen jakso Suomen historiassa. Kansakunta oli rähmällään, mutta tämä on pinnallinen tulkinta. Kyseessä oli myös jonkinlainen peli tai leikki, jonka säännöt kaikki oppivat. Sillä uskokaa tai älkää: ihmiset olivat ennen vanhaan aivan samanlaisia kuin nykyisin.

En toki oikeasti tiedä, tarkistettiinko oppikirjat Moskovassa. Mutta sen tiedän, että minun kirjoitukseni siellä tarkistettiin, ja siitä pidettiin kovasti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Uusittu Napakymppi oli juuri niin köppäinen kuin edeltäjänsäkin: Kaitsun tunnari, tärisevät treffailijat ja muut olennaiset ovat mukana edelleen – ja se on ihanaa

    4. 4

      Jopa 13 tonnia vetyperoksidia valunut maahan junan säiliövaunusta Kouvolassa

    5. 5

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    6. 6

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    7. 7

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    8. 8

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    9. 9

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    10. 10

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    9. 9

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    10. 10

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää