Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Orpoon asetetaan ylisuuria odotuksia

Kokoomuksessa tuskin paljon mikään muuttuu, ainakaan lyhyellä aikavälillä.

Sisäministeri Petteri Orpo valittiin lauantaina kokoomuksen seuraavaksi puheenjohtajaksi puoluekokouksessa Lappeenrannassa. Läheltä piti, ettei hän saanut vaadittavaa yli puolta äänistä jo ensimmäisellä kierroksella. Kun toisen kierroksen äänestystulos selvisi, kokousväen hurmos oli liki samaa luokkaa kuin kaksi vuotta sitten Alexander Stubbin tultua valituksi puheenjohtajaksi.

Stubbin loppukiri ei aivan riittänyt. Moni oli kuulevinaan hänen esittelypuheenvuorossaan luovuttamisen merkkejä. Sen sijaan Orpon puheessa nähtiin intoa, jota hänen kampanjassaan ei vielä ollut nähty.

Tyytymättömyys Stubbiin oli kahdenlaista: markkinaliberaalien mielestä kokoomus on joutunut nykyisessä hallituksessa antamaan liikaa periksi. Stubbin työtä läheltä seuranneet, muun muassa puolueen kansanedustajat, olivat puolestaan tuskastuneet siihen, ettei Stubb ymmärtänyt kotimaan asioita saati kiinnostunut niistä.

Orpo oli kokoomuksen mahtimiesten – nomenklatuuran – ehdokas, kuten Jan ­Vapaavuori oli kaksi vuotta sitten. Silloin Stubb pääsi yllättämään puolueen eliitin. Enää ei niin päästetty tapahtumaan.

Stubb on historian ensimmäinen kokoomuksen puheenjohtaja, joka on halunnut jatkaa ja äänestetty nurin. Yleensä epäonnistunut puheenjohtaja on itse ymmärtänyt vetäytyä syrjään tai häntä on kehotettu luopumaan.

Erikoinen tilanne näkyi myös kokouksen tunnelmassa. Moni oli pahoillaan, ­että joutui tekemään Stubbille niin ikävästi mutta että se oli kuitenkin tehtävä.

Ilkka Suomisen vuosista lähtien kokoomuksen puheenjohtajat ovat noudattaneet erikoista kaavaa: pitkäaikaista ja onnistunutta puheenjohtajaa on seurannut lyhytaikainen ja siis epäonnistunut puheenjohtaja. Suomista seurasi Pertti Salolainen, häntä Sauli Niinistö, sitten tuli Ville Itälä ja hänen jälkeensä Jyrki Katainen.

Pahin pettymys kokoomusväelle on ollut, ­ettei Stubbin henkilökohtainen suosio ole näkynyt kokoomuksen kannatuksessa. Kokoomuslaisille ei tuntunut riittävän, että puolueen kannatus matelee alle 20 prosentissa.

Kohtuuden nimissä on sanottava, että Stubbiin asetettiin aivan epärealistisia toiveita. Hänen johdollaan kokoomus kuitenkin sai viime vuoden eduskuntavaaleissa siedettävän tuloksen.

Sama uhkaa nyt Orpoa: moni odottaa, että hän nostaa kokoomuksen taas taistelemaan suurimman puolueen asemasta. Ensimmäinen todellinen mittaus on ensi ­kevään kuntavaaleissa.

Kaikkia odotuksia voi olla erittäin vaikea lunastaa. Eikä kokoomus ole Stubbin aikana edes ollut pahassa henkisessä jamassa. Kehnompiakin aikoja on puolueessa nähty.

Mikä kokoomuksessa nyt muuttuu? Tuskin paljon mikään, ainakaan lyhyellä aikavälillä. Stubbin ja Orpon välinen kisa ei ollut millään tavalla linjavaali. Kyse oli pelkästään henkilöistä – tai vielä tarkemmin, mielikuvista, joita ­kokoomusväellä oli kahdesta pääehdokkaasta. Kumpikin edustaa kokoomuksen keskustaoikeistolaista valtavirtaa. Puheenjohtajavaali tuskin tekee puolue­väkeen pitkäaikaista railoa. Ministerivaihdoksia toki tulee.

Orpon valinnassa nähdään eräänlainen paluu Kataisen aikaan. Orpo on rauhallinen ja sovitteleva keskitien kulkija, joka ei herätä voimakkaita tunteita puolesta eikä vastaan. Hän on turvallinen valinta kokoomuksen konservatiivien mieleen.

Orpon asiaosaamiseen puolue luottaa: hän on ollut tähänkin asti kokoomuksen pääneuvottelija monissa hallituksen kiperissä kiistoissa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    3. 3

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    4. 4

      Ulkonäköön kohdistuva pilkka sotki Mikon elämän vuosiksi – Miesten ulkonäköpaineita pitäisi käsitellä enemmän, sanoo tutkija

    5. 5

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    6. 6

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    7. 7

      Trumpin yritysjohtajista koostuva neuvosto lopettaa toimintansa – syynä presidentin puheet, joissa hän rinnasti väkivaltaisen äärioikeiston ja sitä vastustavat tahot

    8. 8

      Tytöt liikkuvat ulkoleikeissä paljon vähemmän kuin pojat, maahanmuuttaja­taustaisten lasten välillä ero liki 20 prosenttia – Ainutlaatuinen tutkimus selvittää kaiken elämästä päiväkodeissa

    9. 9

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    10. 10

      Naisten tavallisin hormonihäiriö on vaikea tunnistaa – Kuukautiskierron häiriöt voivat kertoa munasarjojen monirakkulaisuudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    6. 6

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    7. 7

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    8. 8

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    11. Näytä lisää