Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Helsingin johtamisuudistus mullistaa monta asiaa

Helsingin uudessa johtamisjärjestelmässä on varauduttu sekä siihen, että sote-palvelut siirtyvät Uudenmaan maakunnalle kuin myös siihen, että Helsinki saa jatkaa sote-palveluiden järjestämistä.

Helsinkiä johdetaan ensi vuoden kuntavaalien jälkeen uudella tavalla. Virkamiesjohto vaihtuu poliitikkoihin, kun kaupunginvaltuusto valitsee pormestarin ja apulaispormestarit avoimen poliittisesti, kuntavaalituloksen perusteella.

Myös se, mitä ja miten uusi pormestari ja apulaispormestarit johtavat, muuttuu. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti ennen juhannusta hallintosäännön johtamisjärjestelmää koskevista osista. Ne luovat rungon sille, millaisessa organisaa­tiossa vastedes toimitaan.

Tavoite on, että helsinkiläisten palveluita kehitetään entistä paremmin kokonaisuutena. Nykyiset 31 eri virastoa ja ­liikelaitosta kootaan toimialoittain neljäksi eri kokonaisuudeksi. Edessä on iso urakka niin johdolle kuin kaupungin 38 000 työntekijällekin. Haastetta lisää so­siaali- ja terveyspalvelujen uudistus ja se, että päätös pääkaupunkiseudun mahdollisesta soten erillisratkaisusta on auki.

Kuntaorganisaatiot muuttuvat koko Suomessa, kun maakunnista tulee sote-palvelujen järjestäjiä. Pääkaupunkiseudun neljä kaupunkia – Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen – tavoittelevat kuitenkin oikeutta omaan sote-palvelu­tuotantoon.

Helsingin uudessa toimialamallissa on varauduttu sekä sote-palvelujen siirtymiseen Uudenmaan maakunnalle että mahdolliseen erillisratkaisuun.

Jos soten erillisratkaisua ei tule, Hel­singin uuteen organisaatioon tullee neljän toimialan sijaan kolme. Sote-palvelut siirtyvät Uudenmaan maakunnalle, ja Helsingin sosiaali- ja terveysviraston noin 16 000 työntekijää vaihtaa työnantajaa.

Jos Helsinki saa tuottaa sote-palvelut ­itse tai yhteistoiminnassa muiden kanssa, seuraa myös muutoksia. Perustason palveluita siirtyisi kilpailun piiriin. Toiminta muuttuisi, muttei ratkaisevasti.

Sitä, että hallituksen pitäisi antaa pääkaupunkiseudun nelikolle erityisasema, puoltaa moni metro­polialueen erityispiirre, kuten maahanmuuttajien määrä.

Yksi pääkaupunkiseudun haasteista on maahanmuuttajien kotouttaminen ja segregaation estäminen. Tämä korostaa tarvetta linkittää sote-palvelut ja muut kotouttamispalvelut hyvin likeisesti yhteen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Pääkirjoitus
  • Sote
  • Helsinki
  • Pormestarimalli

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    5. 5

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    6. 6

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    9. 9

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    10. 10

      John McCain on jälleen kaatamassa republikaanien esityksen terveyden­huolto­uudistuksesta: ”En voi hyvällä omallatunnolla äänestää tätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    4. 4

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    5. 5

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    6. 6

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    9. 9

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    10. 10

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    9. 9

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää