Pääkirjoitus    |   Muut lehdet

Kaikki Baltiassa tapahtuva vaikuttaa myös Suomeen

Iltalehti kehottaa Suomea vetämään rehellisesti rajan mahdollisuuteen tukea Viroa tiukan paikan tullen.

Iltalehti kehottaa Suomea vetämään rehellisesti rajan mahdollisuuteen tukea Viroa tiukan paikan tullen.

”Naton huippukokouksen painopiste oli Baltian ja Puolan puolustuksessa.”

”Barack Obama vannoi, että Eurooppa voi luottaa Yhdysvaltain tukeen – siis myös Baltiassa.”

”Baltit puolestaan ovat luottaneet vieraan apuun. Virossa odotettiin 1940-luvullakin lännestä ’valkoista laivaa’. Nykyään siellä ymmärretään oman puolustuksen välttämättömyys, ja Latviakin on vahvistamassa sitä.”

”Suomi ei osallistunut Naton päätöksiin, mutta etenkin kaikki Baltiassa tapahtuva vaikuttaa meihin. On eri tavoin tuettava Viroa – mutta samalla on todettava rehellisesti, ettemme voi tiukan paikan tullen auttaa heimoveljiä sotilaallisesti. Oman alueemme turvaamisessa on riittämiin ponnisteltavaa.”

”Samalla tavalla Ruotsi on vetänyt rajan Suomen puolustuksen tukemiselle vuodesta 1812 alkaen – osin aiemminkin. Viimeksi tämä vahvistettiin Kultaranta-keskustelussa.”

”Varsovassa korostettiin myös vuoropuhelua Venäjän kanssa. Toivottavasti Sauli Niinistö on oikeassa siinä, että tässä on edistytty. Suomelle merkittävää oli päästä länsiliiton illallispöytään. Siellä noteerattiin aloite vaatia transponderit Itämerellä pörrääviin lentokoneisiin.”

Kalevan mukaan Euroopassa ollaan jälleen tutun kysymyksen äärellä: onko viisaampaa antaa pankkien kaatua kuin pelastaa ne?

”Brexit-keskustelun taustalla on koko ajan muhinut vähemmän huomiota saanut riski, Italian uhkaava pankkikriisi.”

”Nykyisessä Euroopassa asia ei ole vain Italian sisäinen. EU:n pankkiunionin säännöt kieltävät valtionavustukset pankeille. Ideana tässä on, että vastuun pankkien pääomittamisesta pitäisi olla niiden omistajilla ja velkojilla – ja jos ne eivät lähde pelastusoperaatioon, ne kärsivät tappiot.”

”Italian pääministeri Matteo Renzi aikoo lehtitietojen mukaan kuitenkin viimeiseen asti karttaa mahdollisuutta, että erityisesti piensijoittajat ja pienyritykset joutuisivat maksumiehiksi. Siksi maksajien joukosta halutaan vielä suurempi: kaikki veronmaksajat mukaan.”

”Italian hallituksen linjaa voi ymmärtää. Maan taloudelle sen suurten pankkien kaatuminen aiheuttaisi vaarallisen tilanteen. Kaiken lisäksi se kriisi voisi synnyttää laajemman paniikin Euroo­passa. Surkeassa kunnossa on jo nyt esimerkiksi saksalainen suuri investointipankki Deutsche Bank.”

”Säännöt ovat säännöt myös Euroopan pankkiunionissa. Näyttää kuitenkin jälleen siltä, että todellisuus ei istu sääntöihin. Silloin sääntöjen pitäisi joustaa. Jos Italian suunnittelema pankkituki estää uuden pankkikriisin synnyn Euroopassa, Italia tukekoon pankkejaan siinä määrin kuin kriisin taltuttaminen vaatii.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Muut lehdet
  • Pankit
  • EU
  • Italia
  • Brexit
  • Nato
  • Baltian maat
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      11 altistunut kaasulle Mannerheimintiellä, maahanmuuttajien kotoutuskeskukseen saatettu ruiskuttaa tahallaan kaasumaista ainetta – HS seuraa

    2. 2

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    5. 5

      Pian Helsingin ainoaksi synnytyssairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilmaongelmissa – Husin mukaan remonteista selvitään

    6. 6

      Olympiavoittaja ollut kodittomana kolme kuukautta – pakeni kotoaan ja harkitsi itsemurhaa

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Marko Junkkarin kommentti vihreiden gallup-suosion hurjasta noususta: ”Nyt huojuu toden teolla sekä Sipilän että Rinteen asema”

    9. 9

      BBC: 10-vuotias raiskauksen uhri synnytti lapsen Intiassa – korkein oikeus oli evännyt tytöltä mahdollisuuden aborttiin

    10. 10

      Huumekuski kaahasi satasta keskellä aamuliikennettä Helsingissä – Pakenijat motitettiin Hämeentielle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    9. 9

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    10. 10

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää