Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Kaappausyritys haavoitti Turkkia

Sotilasyksiköiden toteuttama verinen kaappausyritys horjuttaa vakautta Turkissa ja sen ympäristössä. Presidentti Erdoğanin autoritaarisuus ei anna mitään oikeutusta sotilasvallalle.

Turkin asevoimien yksiköiden perjantai-iltana käynnistämästä verisestä vallankaappausyrityksestä oli merkittävää vahinkoa Turkille. Kasvaneen epävakauden vaara muutenkin tulenaralla alueella on huolenaihe Suomelle muiden maiden tavoin.

Oli tärkeää, että myös Suomen johdon virallisissa kommenteissa korostettiin tukea Turkin demokraattisesti valitulle hallitukselle. Presidentti Recep Tayyip Erdoğanin osakseen saama aiheellinen arvostelu autoritaarisuudesta ja sananvapauden loukkaamisesta ei anna minkäänlaista oikeutusta sotilasvallalle.

Kaappaus vaati virallisten lukujen mukaan yli pari sataa ihmis­henkeä. Sen lisäksi se jätti syvät haavat Turkin yhteiskuntaan ja hyvin todennäköisesti heikensi entisestään demokratiaa, jonka pelastamisen nimissä kaappaajat ilmoittivat toimineensa.

Hajanaisten yhteenottojen vielä jatkuessa lauantaina ilmassa oli vakavaa epä­varmuutta Turkin politiikan tulevaisuudesta ja myös hämmennystä siitä, miten ilmeisen kömpelö ja huonosti suunniteltu kaappausyritys oli syntynyt.

Kaappaushankkeen epäonnistuminen alkoi käydä ilmeiseksi lauantain ensimmäi­sinä tunteina. Istanbulissa ja pääkaupungissa Ankarassa avainkohteita haltuunsa ottaneet sotilasyksiköt eivät pystyneet valvomaan julistamaansa ulkonaliikkumiskieltoa. Erdoğan pääsi kehottamaan kannattajiaan kadulle ensin puhelimensa Facetime-sovelluksen kautta ja myöhemmin televisiossa.

Tietoliikenneyhteyksien katkaiseminen ei enää ole kaappausten yrittäjille yhtä yksin­kertaista kuin se oli niinä lukuisina aiempina kertoina, joina Turkin asevoimat onnistui kaappauksissaan.

Ensi kommenteissaan Erdoğan syytti kaappausyrityksestä uskonnollisen johtajan Fethullah Gülenin kannattajia. ­Yhdysvalloissa asuva ja maltillista islamia saarnaava Gülen kiisti tiukasti väitteen ja tuomitsi kaappaushankkeen jyrkin sanoin.

Viime vuosina Erdoğan on nostanut entisen liittolaisensa Gülenin päävastustajakseen ja syyttänyt hänen ”rinnakkaisverkostoaan” lukuisista hallituksensa merkit­tävistä vastoinkäymisistä. Tämä tekee Gülenin mahdollisen todellisen roolin arvioimisen vaikeaksi.

Ennen kuin Erdoğan otti güleniläiset kohteekseen, hän keskittyi puhdistuksiin asevoimissa. Useita Turkin korkeimmista upseereista tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin syyllisinä laajoihin salaliittohankkeisiin. Pääosa on sittemmin vapautettu.

Väitetyille salaliitoille antoi tiettyä uskottavuutta se, että Turkin armeija on pitänyt itseään historiallisesti maallisen valtion suojelijana ja syrjäyttänyt useita siviilihallituksia kaappauksilla tai pakottamalla ne muuten luopumaan vallasta.

Asevoimien reformi on myönteinen saavutus, jonka Erdoğan on saanut aikaan noustuaan valtaan pääministerinä vuonna 2003. Tuoreen kaappausyrityksen epäonnistuminen lienee osittain reformin ansiota.

Erdoğanin aiemmat aikaansaannokset jäävät kuitenkin nyt varjoon, kun hän pyrkii vakiinnuttamaan asemansa kaappausyrityksen jälkeen.

Turkin syvät poliittiset jakolinjat eivät lientyneet, vaikka myös pääosa oppositiosta vastusti kaappaushanketta. Sota jatkuu naapurimaassa Syyriassa ja myös Turkin ja sen kurdivähemmistön järjestöjen välillä.

Muulle maailmalle Turkin vakaus on erittäin tärkeää, ei vähiten johtuen Turkin avainasemasta pakolaiskriisissä. Vakaus on uhattuna myös kaappausyrityksen jälkeen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    5. 5

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    6. 6

      Norjalainen uutistoimisto uutisoi vahingossa, että kuningas on kuollut: ”Norja suree. Kuningas Harald V on kuollut xx-vuotiaana”

    7. 7

      Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

    8. 8

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    9. 9

      Kirpputorilla asiakkaat ovat tylyjä – paitsi jos myy XL-vaatteita

    10. 10

      Raiskauksesta tuomitulle kuubalaiselle lentopalloilijalle 500 euroa jokaisesta sellivuorokaudesta Suomessa – sittemmin syyttömäksi todettu mies saa lähes 200 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    10. 10

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää