Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Etelä-Kaukasian maiden epävakaus uhkaa rauhaa

Azerbaidžanin ja Armenian johtajien aiempi toiminta vaikeuttaa rauhan saamista Vuoristo-Karabahiin.

Viime viikot ovat taas muistuttaneet, miten epävakaita ­Etelä-Kaukasian entiset neuvostotasavallat ovat.

Öljyn halpeneminen on romauttanut Azerbaidžanin valuutan ja ajanut maan talouden ­kiville, mikä johti aiemmin tänä vuonna poikkeuksellisiin mielenosoituksiin. Niiden kukistaminen ei poistanut tyytymättömyyttä ja uudenlaista levottomuutta.

Nyt tilanne on kärjistynyt Armeniassa. Pääkaupunki Jerevanissa päättyi sunnuntaina poliisiaseman valtaus, jonka takana oli pieni ja varsin tuntematon ryhmä. Valtaus laajeni opposition isommaksi mielenosoitukseksi, jonka poliisi hajotti.

Sisäinen kiehunta on pysynyt pitkään piilossa ja kurissa, sillä molempia maita johdetaan autoritaarisesti.

Armenia on köyhä kolmen miljoonan asukkaan maa, pinta-alaltaan Viroa pienempi. Vauraampi Azerbaidžan on kolme kertaa niin suuri kuin naapurinsa, mutta sielläkin on vain vajaat kymmenen miljoonaa asukasta. Maiden sisäinen ­tilanne tuskin kiinnostaisi juuri ketään, jos molemmat eivät olisi Vuoristo-Karabahin konfliktin osapuolia.

Armenialaisten Azerbaidžanilta valtaamassa Vuoristo-Karabahissa on ollut ­hauras tulitauko jo yli 20 vuotta, minkä vuoksi konfliktia kutsutaan jäätyneeksi. Oikeammin pitäisi puhua kytevästä konfliktista, sillä ammuskelussa kuolee rintamalinjalla vuosittain kymmeniä. Lähimpänä uutta sotaa oltiin huhtikuussa.

Huhtikuun tapahtumat olivatkin yksi sytyke Jerevanin tuoreille levottomuuksille. Azerbaidžan onnistui silloin valtaamaan pari kylää, mikä hermostutti Armeniassa. ­Moni myös pelkää Armenian presidentin Serž Sargsjanin neuvottelevan rauhasta.

Azerbaidžanin ja Armenian johtajat ovat kuitenkin tehneet rauhan vaikeaksi aiemmalla toiminnallaan. Vuosien propaganda on pitänyt haavat avoinna ja kansalaiset vihaisina viholliselle. Lisäksi itsevaltaisuuden ja ahneuden vuoksi vallanpitäjiltä puuttuu legitimiteetti, eikä heihin luoteta.

Rauha ja kompromissi hyödyttäisivät eniten tavallisia kansalaisia. EU:n ja muiden ulkopuolisten on syytä yrittää alkaa puhua nyt heille eikä vain vallanpitäjille yrittäessään saada alueelle rauhaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    3. 3

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

    6. 6

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    7. 7

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    8. 8

      Natsit arvostivat luomua, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä – nyt natsien ympäristöintoilusta saavat maksaa nykyvihreät

    9. 9

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    10. 10

      Hyvin menestyvien tyttöjen haukkuminen on yleisesti hyväksytty kiusaamisen muoto – Miksi tyttöhikareita pilkataan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    3. 3

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    4. 4

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    5. 5

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    6. 6

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    7. 7

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    8. 8

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    9. 9

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    10. 10

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää