Pääkirjoitus    |   Muut lehdet

Työttömyystuella opiskelu olisi kannattavaa

Etelä-Suomen Sanomat pohtii työttömien opiskelumahdollisuuksia.

Etelä-Suomen Sanomat pohtii työttömien opiskelumahdollisuuksia.

”Viime vuosina kovia kokeneiden ­Microsoft Mobilen ja Nokian luottamusmiehet Kalle Kiili ja Lasse Laurikainen ovat panneet vireille kansalaisaloitteen, joka toteutuessaan parantaisi suuresti työttömäksi joutuneiden opiskelu­mahdollisuuksia.”

”Nykyäänkin työttömille voidaan maksaa päätoimisten opintojen ajalta korotettua ansiosidonnaista päivärahaa enintään kaksi vuotta, mutta ainoastaan siinä tapauksessa, jos he onnistuvat saamaan työvoimaviranomaiset vakuuttuneiksi, että kouluttautuminen edistää heidän työllistymistään.”

”Kansalaisaloitteessa ehdotetaan ­tähän harkinnanvaraiseen käytäntöön muutosta siten, että opiskelun aloittamiseen riittäisi työttömän oma ilmoitus.”

”Tähänastiset kokemukset työttömyystuella opiskelemisesta ovat olleet ainakin Hämeessä niin positiiviset, että sekin kannustaa raivaamaan käytännön tieltä viimeisetkin esteet.”

”Opiskelijoiden joukossa on paljon alanvaihtajia, mikä on luonnollista etenkin silloin, jos työllisyysnäkymät entisellä alalla ovat meneillään olevan yhteiskunnallisen rakennemuutoksen seurauksena vakavasti synkentyneet.”

”Tähän viittaa se, että Hämeessä on suoritettu runsaasti tutkintoja sosiaali- ja terveysalalta, jonka työpaikkoja voidaan hyvällä syyllä pitää paljon turvatumpina kuin monen muun alan. Ja mikä ilahduttavinta, suurin osa opiskelleista on myös työllistynyt koulutuksen jälkeen.”

”Myönteisten kokemusten valossa tuntuu yllättävältä, että varauksellisimmin kansalaisaloitteeseen on suhtauduttu työ- ja elinkeinoministeriössä ja te-keskuksissa.”

”Pitäisi olla kaikille selvää, että työtön itse on paras asiantuntija arvioimaan, olisiko hänen parempi kuluttaa päivänsä opiskelemalla vai pyörittämällä peukaloitaan.”

Kansan Uutiset: ”Valtiovarainministeri Petteri Orpolla (kok) on näytön paikka. Viimeisimmät työttömyys- ja työllistymisluvut eivät ennakoi merkittävää muutosta työllisyyteen.”

”Työttömyys ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyys on jämähtänyt korkealle tasolle.”

”Hallitus näyttää turvautuvan jälleen yritysten tukemiseen, vaikka aikaisemmatkaan kokemukset Kela-maksun poistamisesta ja yhteisöveron alentamisesta eivät tuoneet luvattuja työpaikkoja.”

”Kilpailukykysopimuksen yhteydessä työntekijöiden sosiaaliturvamaksuja siirrettiin työntekijöiden maksettavaksi, palkat jäädytettiin ja työaikaa pidennettiin.”

”Nyt hallitus kaavailee myös ilmaista kuukauden pituista työnäytettä työntekijöille. Tämäkään ei lisää työpaikkoja vaan päinvastoin ilmaistyön käyttöä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    3. 3

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    4. 4

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    5. 5

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    6. 6

      Axl Smith -uutisointi toi langettavat kolmelle suurelle medialle – uutisointi virheellistä ja loi negatiivisia mielikuvia

    7. 7

      Poliisi on käyttänyt kiisteltyä etälamautinta tuhansia kertoja – tyypillisesti lamautettu ihminen on uhkaillut, rimpuillut tai ollut lyömässä poliisia

    8. 8

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    9. 9

      Mystinen arabisheikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

    10. 10

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    4. 4

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    5. 5

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    6. 6

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Le Penin läheisin neuvonantaja jätti Kansallisen rintaman – Ranskan oikeistopopulistit riitelevät puolueen suunnasta
    3. Juska Paarma lähtee kiertueelle – Jussi Parviaisen Yksinteoin-elokuvia esitetään ympäri Suomen
    4. Poliisi on käyttänyt kiisteltyä etälamautinta tuhansia kertoja – tyypillisesti lamautettu ihminen on uhkaillut, rimpuillut tai ollut lyömässä poliisia
    5. Taklasi kuin amerikkalaisen jalkapalloilun linjamies – norjalaisen poliisin toiminta pyöräilyn MM-kisoissa kerää ylistystä
    6. Metrojunien vuorovälit tasoittuivat – Länsimetron luovutuksen aikataulu HKL:n haltuun selvinnee perjantaina
    7. Mystinen arabisheikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?
    8. Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa
    9. Presidentin Mersu on järeästi panssaroitu – Tutustuimme Martti Ahtisaaren vanhaan virka-autoon, jossa on hyvin erikoinen peruutustutka
    10. Ruotsin kokoomus saamassa uuden puheenjohtajan – Ulf Kristerssonia ehdotetaan hiljattain eronneen Anna Kinberg Batran seuraajaksi
    11. Tunti sitten
    12. Sipilä sai Venäjältä kehut, EU ja Yhdysvallat haukut – Medvedevin mielestä Suomi suhtautuu ”normaalisti” Itämeren kaasuputkeen
    13. Näytä lisää