Pääkirjoitus    |   Vieraskynä

Kuolleena syntyneen lapsen vanhempia ympäröi usein ”hiljaisuuden salaliitto”, vaikka he tarvitsisivat tukea ja läsnäoloa

Vanhemmat tarvitsisivat keinoja konkretisoida menetystään, kirjoittaa väitöskirjaa valmisteleva Juha Itkonen HS:n Vieraskynä-palstalla.

Kuolleena syntyneet lapset on vuosisatojen ajan eri kulttuureissa haudattu tavallisesta poikkeavin hautausriitein. Kristillisessä kulttuurissa heidät rinnastettiin aikoinaan kastamattomiin lapsiin ja haudattiin siksi hautausmaan ulkopuolelle tai muuten vähempiarvoiseen paikkaan. Hautaustoimitus suoritettiin poikkeavalla tavalla tai hautausta ei toimitettu lainkaan.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon käsikirjassa todettiin vasta vuonna 1984, että kuolleena syntyneet haudataan kuten muutkin vainajat. Uusimman, vuoden 2003 käsikirjan mukaan rukouksissa viitataan kuolleena syntyneiden olevan Jumalan ja hänen enkeleittensä luona turvassa. Muutos menneiden vuosisatojen asenteisiin on valtava.

Usein ammattihenkilöiden kohtaamisia kuolleena syntyneiden lasten vanhempien kanssa leimaa surevien vanhempien välttely. On todettu, ­että kuolleena syntyneiden lasten vanhempien – erityisesti äidin – suremista hankaloittaa hyvää tarkoittava omaan rauhaan jättäminen, ­jota tekevät niin ystäväpiiri kuin hoitohenkilökuntakin.

Ilmiötä on surututkimuksessa kutsuttu ”hiljaisuuden salaliitoksi” kuolleena syntyneen lapsen vanhempien ympärillä.

Kuolleena syntyneiden lasten vanhemmat ovat usein itsekin hämmentyneitä siitä, mitä on tapahtunut. Ovatko he menettäneet oikean lapsen? Oliko lasta lainkaan olemassa? Saako surra sellaista lasta, joka ei koskaan syntynytkään?

Kyseessä on traumaattinen kriisi eli tilanne, jossa aiemmat selviytymiskeinot eivät riitä. Sitä seuraa usein jonkinlainen traumaattinen reaktio kuten derealisaatio, jossa ­todellisuus tuntuu epätodelta, tai depersonalisaatio, jossa oma persoona tuntuu epätodelta. Yhdys­valtojen tunnetuimpiin suruauktoriteetteihin kuuluva William J. Worden on todennut: ”Jos olisi olemassa vain yksi asia, jolla voidaan parhaiten tukea kuolleena syntyneiden lasten vanhempia, se olisi menetyksen tekeminen todellisemmaksi.”

Empaattinen ja läsnä oleva, tapahtuman luontevaa kohtaamista helpottava hoitohenkilöstö voi olla suuresti avuksi. Pohjoismaissa tässä ollaan edelläkävijöitä.

Kätilöt ovat jo pitkään osanneet tukea kuolleena syntyneiden lasten vanhempia heidän menetyksessään. Kätilöt voivat esimerkiksi antaa vanhempien pitää kuollutta lasta sylissään, ottaa talteen jalanjäljen tai hiustupsun, valokuvata lapsen ja rohkaista antamaan lapselle nimen tai käyttämään jo annettua nimeä. Asiaan perehtyneet sairaalapastorit ovat järjestäneet lapselle kuollutta ihmistä kunnioittavat hautajaiset.

Tuki on kuitenkin usein jäänyt sairaalan sisälle. Palaaminen työpaikalle ja sosiaalisten verkostojen pariin on voinut aiheuttaa vanhemmille kokemuksen surusta, jolle ei ole sosiaalista oikeutusta tai tukea.

Parin kuukauden kuluttua töihin palaamisesta saatetaan jo kysyä, vieläkö vanhemmat surevat, tai ohjeistaa, että ”ei muuta kuin uutta putkeen”. Traumaattinen suru voi kuitenkin kestää vuosia, eikä kuollutta lasta yleensä unohda koskaan. Uusi lapsi ei korvaa menetettyä.

Hautausjärjestelyissä seurakunnan kanssa voi tulla eteen se, ettei lapsen nimeä laiteta kirkollisiin ­ilmoituksiin eikä hänelle soiteta kuolinkelloja. Vanhemmista voi tuntua, että ympärillä oleva yhteisö ­antaa vahvan viestin: ette te oikeaa ihmistä ole menettäneet.

Yhteiskunnan säädökset osoittavat kuitenkin toista. Kuolleena syntyneestä lapsesta puhutaan keskenmenon sijaan silloin, kun raskaus on kestänyt yli 22 viikkoa. Lainsäädännössä tämä raja tunnistetaan: äidit ovat oikeutettuja äitiyslomaan, ja lapsi on haudattava.

Vaikka vanhempien paluu töihin viivästyisi menetyksen kohtaamisen vuoksi, traumaattisen surun käsittely vähentää sairauslomia ja työ­kyvyttömyyseläkkeitä pitkällä aikavälillä. On vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että lapsen kuolemalla on kielteisiä seurauksia vanhempien terveydentilaan. Siksi pienetkin surun kohtaamista ja käsittelyä tukevat muutokset ovat yhteiskunnan etu.

Ruotsissa jokainen kuolleena syntynyt merkitään väestötietojärjestelmään. Vanhemmat voivat halutessaan antaa lapselle nimen, joka myös merkitään järjestelmään.

Tämän tulisi olla mahdollista Suomessakin. Pieni muutos rikkoisi hiljaisuuden salaliiton, auttaisi vanhempia konkretisoimaan menetystään ja tunnustaisi kuolleen lapsen vanhemmuuden. Asiasta on tehty kansalaisaloite, jossa olen myös itse mukana.

Juha Itkonen

Kirjoittaja valmistelee Helsingin yliopistossa väitöskirjaa kirkon tuesta kuolleena syntyneiden lasten vanhemmille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Vieraskynä
  • lapsi
  • Kuolema
  • Perhe
  • suru

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    6. 6

      Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ”paskiaisiksi” – vaatii seurajohtajilta potkuja: ” Hänestä tulisi maan suosituin henkilö”

    7. 7

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    8. 8

      Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi valittu Laura Huhtasaari lopettaisi Schengen-sopimuksen – ”Jos valvontaa ei ole rajoilla, se lisääntyy rajojen sisällä”

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    5. 5

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    6. 6

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    8. 8

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    9. 9

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    10. 10

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    9. 9

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. HS:n miniristikossa tänään käytössä runousoppi – Saatko ristikon ratkaistua?
    3. Erkki Tuomioja arvioi Jukka Tarkan muistelmat – ”Tarkan turvallisuuspoliittisia ja vähän muitakin kirjoituksia leimaa aina oikeassa olevan besserwisserin tuska”
    4. Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ”paskiaisiksi” – vaatii seurajohtajilta potkuja: ” Hänestä tulisi maan suosituin henkilö”
    5. HS:n Musta laatikko nähdään pian myös Turussa – supersuositut esitykset jatkuvat Kansallisteatterissa jo viikon kuluttua
    6. Kristian Kosonen yritti täyttää painiuran lopettamisen jättämää aukkoa kuntoliikunnalla ja alkoholilla, mutta löysi helpotuksen vasta kirjoittamisesta
    7. Maa järisi Pohjois-Koreassa – Ydinkoekieltosopimusta valvova järjestö: Järistys ei luultavasti ollut ihmisen aiheuttama
    8. Kiistelty kuutta muslimimaata koskeva maahantulokielto umpeutuu – Trumpilta odotetaan päätöstä uusista rajoituksista
    9. Tunti sitten
    10. Maalaus vai valokuva? Helsingissä voi nyt nähdä klassikkomaalauksista innoittuneen näyttelyn, jossa tatuoija esittää Jeesusta ja punkpioneeri Saulia
    11. Juttu miehistä, jotka haluavat tehdä miesjuttuja – Kaikki mieheni -komediassa on ainesta hitiksi
    12. Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi valittu Laura Huhtasaari lopettaisi Schengen-sopimuksen – ”Jos valvontaa ei ole rajoilla, se lisääntyy rajojen sisällä”
    13. Näytä lisää