Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Kiroileva presidentti tappaa

Rodrigo Duterte todennäköisesti syyllistyy Filippiineillä ihmisoikeusrikkomuksiin ja heikentää maansa ulkosuhteita.

Filippiiniläiset saivat mitä tilasivat, kun he valitsivat Rodrigo Duterten presidentikseen. Entinen syyttäjä ja Davao Cityn kovaotteinen pormestari on luvannut syöttää 100 000 rikollista kaloille.

Duterten heinäkuussa alkaneella presidenttikaudella poliisi ja epäviralliset aseistetut ryhmät ovat tappaneet poliisin omien lukujen mukaan jo 2 400 ihmistä huumekaupan vastaisiksi ilmoitetuissa operaatioissa.

Duterte on torjunut arvostelun, jonka mukaan tappaminen on summittaista. Hän on johdonmukaisesti leimannut arvostelijansa Filippiinien yleiskielen tagalogin yleisimmällä kirouksella ”putang ina”, eli huoraäiti. Kirottujen joukossa ovat muiden muassa paavi ja YK. Viimeksi Duterte kirosi Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman, joka reagoi tähän perumalla kahdenkeskisen tapaamisen ­Aasian maiden huippukokouksessa.

Sen lisäksi, että Duterte ilmeisesti syyllistyy presidenttinä ihmisoikeusrikoksiin, hän heikentää maansa ulkosuhteita. Presidentin kiroilu ei ole vitsi.

Asiaa ei lievennä se, että kyseistä kirousta käytetään Filippiineillä karkeassa katukielessä lähes pilkun korvikkeena. Henkilökohtainen siitä tulee, kun loppuun lisätään pronomini ”mo” eli sinun.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    2. 2

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Tutkija pitää Turun puukotuksia hyvin poikkeuksellisina Suomen oloissa: ”En muista viime vuosikymmeniltä vastaavanlaista tapausta”

    5. 5

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    6. 6

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    7. 7

      Turun puukkohyökkäys nousi otsikoihin ulkomailla

    8. 8

      Silminnäkijän video Turun puukotuksesta: poliisit vartioivat maassa makaavaa miestä

    9. 9

      NYT ja Reuters: Trump erotti päästrateginsa Steve Bannonin

    10. 10

      Barcelonassa ihmisten päälle ajanut pakettiauton kuski kuoli poliisin luoteihin – iskujen oli määrä olla tuhoisampia, arvioi poliisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    2. 2

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    10. 10

      Hurjat terveyserot jakavat Suomea – katso kartalta, mitä kunnassasi sairastetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää