Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Rakennusalalla kokeillaan harvinaista palkka-alea

Ammattitaidottoman harjoittelijan palkka voisi olla kuusi euroa tunnilta.

Rakennusliitto ja työnantajapuolen Rakennusteollisuus ovat uudessa työehtosopimuksessaan päättäneet poikkeuksellisesta palkkakokeilusta.

Työnantaja voisi ottaa ilman opiskelupaikkaa olevan ja alalle kouluttamattoman työttömän töihin alle sopimuspalkkojen. Kokeilu kestäisi kunkin harjoittelijan kohdalla kuusi kuukautta (KL 8.9.).

Alimmillaan tällaisen työharjoittelijan palkka olisi kuusi euroa tunnilta. Alan ammattiopiskelijoiden palkka on esi­merkiksi kesätöissä 9,94 euroa tunnilta. Ammattitutkinnon suorittaneen työn­tekijän vähimmäispalkka on 11,29 euroa tunnilta.

Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi sanoi Kauppalehden haastattelussa, ­että tarkoitus on auttaa syrjäytymis­vaarassa olevia nuoria.

Moni muukin työnantaja varmaan ­haluaisi maksaa palkkaa alle työehtosopimusten. Kuitenkin monella alalla on jo palkkataulukoissa mukana harjoittelijapalkka, joka on alle ammattitaitoisen työntekijän vähimmäispalkan.

Ainakin Kaupan liitto innostui ideasta (KL 8.9.). Sen vastapuoli, Palvelualojen ammattiliitto Pam, ei sen sijaan innostu. Uhkana olisi yleisen palkkatason lasku: työehtosopimuksen mukaisilla palkoilla tehtävät työt saatettaisiin teettää harjoittelijapalkalla.

Palkansaajakeskusjärjestöillä ei ole ­virallista kantaa asiaan. Palkkaus on ­nimittäin niitä asioita, jotka sovitaan kunkin alan työnantaja- ja työntekijä­liittojen välillä. Lakikaan ei tunne esi­merkiksi minimipalkkaa.

On tuiki harvinaista, että ammattiliitto sopii palkoista alle palkkataulukon. Siksi asia on vähintään kokeilun arvoinen.

Suomessa on muita Pohjoismaita suurempi työttömyys muun muassa työn joustamattoman hinnan vuoksi. Etenkin pitkäaikaistyöttömien työtaidot ovat usein arvoitus, jolloin työnantaja ei uskalla maksaa heti täyttä palkkaa. Siksi Suomessa on paljon työtä, joka jää tyystin tekemättä.

Vastaan saattavat tosin tulla kannustinloukut. Vaikka pienestä palkasta jäisi hiukan enemmän käteen kuin toimeentulotuesta, kuinka moni olisi valmis ottamaan sellaista työtä vastaan?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    2. 2

      Sää on nyt poikkeuksellisen kostea – nihkeys saattaa lauantaina purkautua rajuiksi ukkosiksi ja rankkasateiksi

    3. 3

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    4. 4

      Kukkakaaleja jätetään nyt peltoon mätänemään, vaikka sesonki on parhaimmillaan – viljelijälle sadon korjaaminen olisi tappiollista

    5. 5

      ”Kuljettaja palkitsi asiakkaan mussuttamalla kirosanoja koko matkan” – Teemu Niemelä nostaa Helsingin taksien tökeröimmät töppäilyt laaturaportteihinsa

    6. 6

      Suomalaiset Barcelonassa: Metron ja ihmisjoukkojen välttelyä, kotiin jäämistä, poliiseja hiljaisilla kaduilla – ”Nyt se sitten tapahtui”

    7. 7

      Sukellus­veneretkellä kadonneen ruotsalais­toimittajan perhe kirjoitti koskettavan kirjeen: ”Antakaa meille tieto siitä, mitä on tapahtunut”

    8. 8

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    9. 9

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    10. 10

      Hurjat terveyserot jakavat Suomea – katso kartalta, mitä kunnassasi sairastetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    5. 5

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    6. 6

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    7. 7

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    8. 8

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    9. 9

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    3. 3

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    4. 4

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää