Valikko
Pääkirjoitus    |   Muut lehdet

Keskustan pitää valita Rehnin seuraaja

Turun Sanomat katsoo, että Suomen Pankkiin nimitetylle elinkeinoministeri Olli Rehnille (kesk) ei ole itsestäänselvää seuraajaehdokasta.

Turun Sanomat katsoo, että Suomen Pankkiin nimitetylle elinkeinoministeri Olli Rehnille (kesk) ei ole itsestäänselvää seuraajaehdokasta.

”Vahvimmilla ennakoinneissa tuntuu olevan viidennen kauden kansanedustaja ja keskustan talouspoliittista ryhmää vetävä Mika Lintilä. Ex-elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen osaa toimialansa hyvin, jos Sipilä päättäisi turvautua vanhemman polven vaikuttajiin.”

Keskisuomalaisen mielestä Rehnin seuraajaksi on kolme vaihtoehtoa.

”Keskipohjalainen Mika Lintilä on ­kauan hamunnut ministeriksi. Tätä kokemusta hänellä ei kuitenkaan ole. Valtiosihteeri Paula Lehtomäki voi halutessaan nyt palata eduskuntaan Rehnin vara­paikalta. Jos hän sen tekee, hän pyrkinee myös ministeriksi.”

”Vahvin ministerikandidaatti on silti Mauri Pekkarinen.”

Kaleva kirjoittaa, että hallitukseen jää nyt vaikeasti täytettävä aukko.

”Juha Sipilän (kesk) johtama hallitus menettää Rehnissä asiantuntemusta, kansainvälistä kokemusta ja uskottavuutta. Rehn ei lähde pelkästään elinkeino­ministerin paikalta. Hän on ollut tärkeä taustavoima koko hallituksen työskentelyssä, voidaan puhua jopa koossa­pitäjästä vaikeilla hetkillä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Muut lehdet
  • Suomen Pankki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    2. 2

      Leena Saarinen sai kahdet näyttävät potkut, kunnes osui yrityksellään kultasuoneen – nyt Härkis on miljoonabisnes

    3. 3

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    4. 4

      Nettisivu paljastaa, onko tuttusi Tinderissä – käyttäjät järkyttyivät

    5. 5

      Soinin profetia voi toteutua: Italia menettää ohjattavuutensa

    6. 6

      Trumpin kannattajat kehottavat boikotoimaan uutta Tähtien sota -elokuvaa

    7. 7

      Onko 5 000 euroa vuodessa liikaa pikkulapsen harrastuksesta?

    8. 8

      Tampere jyräsi betonilla Tammelan puutalot – kaitafilmi näyttää 1960-luvulla kadonneen Tampereen

    9. 9

      Yhdysvaltalaislehti ihmettelee Suomen huonoa Pisa-menestystä – ”Mikä on aiheuttanut pudotuksen?”

    10. 10

      Vanhemmat valitsevat lapsille yhä tyttöjen ja poikien harrastuksia – Onko siitä jotain haittaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    2. 2

      Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

    3. 3

      Palovaroittimet olivat jatkuva huolenaihe Vuosaaren palotalossa – Poliisi vahvistaa: turmakodissa ei ollut hälytintä

    4. 4

      Kuvataiteilija ratkaisi Penrosen laattojen matemaattisen ongelman piirustuspaperilla ja taskulaskimella

    5. 5

      Äiti ja kolme lasta kuolivat tulipalossa Vuosaaressa – ”Helsingin mittakaavassa todella vakava suuronnettomuus”

    6. 6

      Mieheni ylennettiin reservissä – posti toi kutsun Ritarihuoneen tilaisuuteen juhlan jälkeen

    7. 7

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    8. 8

      Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija

    9. 9

      Tämä kaikki pitää tietää uudesta Rogue One -elokuvasta – aikajana näyttää, mihin kohtaan Tähtien sota -leffahistoriaa se sijoittuu

    10. 10

      Venäjän pääministeri Medvedev tuo tänään Ouluun kokonaisen ministerijoukkueen – suora lähetys tiedotustilaisuudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    3. 3

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    6. 6

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    7. 7

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    8. 8

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    9. 9

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    10. 10

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    11. Näytä lisää