Valikko
Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Suomen mallille saattaa tulla kiire

Mallin olisi hyvä olla valmiina, kun metsäteollisuuden ja teknologiateollisuuden liitot alkavat keväällä valmistautua palkkaneuvotteluihin.

Seuraava palkkakierros on määrä käydä niin sanotun Suomen mallin mukaan. Siinä vientiteollisuus määrittää kaikkien alojen palkan­korotuskaton. Ruotsissa malli on ollut käytössä jo pitkään.

Uutta palkkamallia rakennetaan työryhmässä, jossa on työnantajien edustus Teknologiateollisuudesta, Metsäteollisuudesta ja Kemian­teollisuudesta. Palkansaajia edustavat SAK:laiset Metallityöväen liitto, Paperiliitto, Puuliitto ja Team – siis ne liitot, jotka aikovat fuusioitua ensi tai seuraavana vuonna. STTK:sta on mukana ammattiliitto Pro ja Akavasta Ylemmät toimihenkilöt.

Suomen malli on aloittamista vaille valmis. Ensimmäisenä julkisena eleenä neuvottelevilta liitoilta odotetaan yhteistä julistusta, että nyt sitten aletaan rakentaa tällaista mallia. Seuraavan kerran liitot tapaavat tämän kuun loppupuolella.

Neuvotteluryhmästä puuttuvat palvelualat ja julkinen sektori. Edustuksen puut­teesta saattaa vielä koitua ongelmia. Palvelualat ja julkinen sektori saattaisivat hyvinkin suostua vientiteollisuutta pienempiin palkankorotuksiin, jos ne saisivat olla mukana päättämässä asiasta. On jo herättänyt närää, että ne yritetään pitää prosessista ­täysin ulkona.

Erityisesti työnantajaleirissä keskusjärjestöt, työnantajista siis Elinkeino­elämän keskusliitto EK, on haluttu pitää pois Suomen mallia koskevista neuvotteluista. EK:ssa on aiemminkin syyllistytty liian äkkinäisiin liikkeisiin. Nyt EK:n liitoissa tunnutaan ajattelevan, että kun EK:lta kerran on viety sopimusoikeudet, sillä ei olisi mitään asiaa liioin koordinoimaan liittoneuvotteluja.

Jonkinlaista keskusjärjestötason koordinaatiota uusi palkkamalli ainakin alku­vaiheessa tarvitsisi. Muuten on vaarana, että vientiteollisuus lähtee veturina liikkeelle, mutta vaunut eli muut alat eivät seuraakaan perässä.

Suomen mallia on myös kritisoitu. Sen myötä valta työmarkkinoilla siirtyy keskusjärjestöiltä vientiliitoille. Palvelualoilla ja julkisella sektorilla saattaa olla ­perusteltua aihetta pelätä, että niitä ei palkkaneuvotteluissa enää kuunnella.

EK ilmoitti vuosi sitten suurieleisesti, ettei se enää tee keskitettyjä tuloratkaisuja. Suomen mallista on sanottu, että se on yhtä lailla keskitetty ratkaisu, joka sitoo kaikkia aloja. Neuvottelijat ovat vain vaihtuneet keskusjärjestöistä vientiliitoiksi.

Toinen ero on, että liittokohtaisissa neuvotteluissa ei voida sopia muutoksista työelämälakeihin ja esimerkiksi työttömyysturvaan samalla tapaa kuin keskitetyissä tuloratkaisuissa. Suuntaus on todennäköi­sesti EK:n toiveen mukainen. EK on vuodesta toiseen valittanut, että tupo-pöytään ­kasataan liikaa tavaraa, jopa niin, että neuvoteltavilla asioilla ei EK:n mielestä ole muuta yhteistä kuin neuvottelijat. EK saattaa laskea pärjäävänsä useassa pienessä neuvottelupöydässä vähemmillä kompromisseilla kuin yhdessä suuressa.

Suomen mallin kanssa saattaa vielä tulla kiire. Metsäteollisuus ja Teknologia­teollisuus sekä näiden alojen palkansaajaliitot aloittavat ensi syksyn liitto­kierrokseen valmistautumisen ensi keväänä. Valmistautuminen neuvotteluihin olisi helpompaa, jos tiedossa olisi, miten palkankorotusvara lasketaan.

Paperiliitto haluaa lisäksi ensin nähdä, miten kilpailukykysopimuksen mukainen vuosityöajan pidennys järjestetään paikallisesti, ennen kuin se alkaa neuvotella seuraavan palkkakierroksen sisällöstä. Paikallisille neuvotteluille on aikaa tämän kuun loppuun.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”

    2. 2

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    3. 3

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    4. 4

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    5. 5

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    6. 6

      Halla-ahon mielestä Lindströmin erityisavustaja toimi oikein yrittäessään leikata somalijärjestöjen tuet – ”Kotoutumiselle pitäisi asettaa selkeät mittarit”

    7. 7

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    8. 8

      Ruotsin poliisi: Terroristien vankina olleen ruotsalaismiehen vapauttamiseksi tehtiin töitä lähes kuusi vuotta – vapautettu voi olosuhteisiin nähden hyvin

    9. 9

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja olisi leikannut kotoutumisjärjestöjen tuista lähes puolet – katso lista hankkeista, joilta haluttiin vetää rahoitus

    10. 10

      Britannia kertoi viimein brexit-tarjouksestaan – näillä ehdoin EU-kansalaiset saisivat jäädä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    2. 2

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”

    4. 4

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    5. 5

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    6. 6

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    7. 7

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    8. 8

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    9. 9

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    10. 10

      Dramaattiset kuvat ja video näyttävät Espoon polttopulloiskun täystuhon: pitsat jäivät pöytiin, kun asiakkaat pakenivat räjähdysmäistä paloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Videotuomarointi kuohuttaa Venäjällä MM-kisojen esiturnauksessa – Fifa myöntää ongelmat, mutta haluaa VAR-järjestelmän ensi vuoden turnaukseen
    3. Onko murrosiän tunnemyrsky vain länsimaisen kulttuurin luoma harha? ”Meille sanottiin, ettei ole normaalia, jos on hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa”
    4. Keskustan ja kokoomuksen välit kiristyivät aikataulupaineen takia – Hallitus joutunee täydentämään esitystään sote-uudistuksesta
    5. Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”
    6. Oli voittamassa Mestarien liigaa Sami Hyypiän kanssa – nyt norjalaisviilettäjä vaihtaa maastohiihdon maratonmatkoille: ”Menen aina all-in”
    7. Tunti sitten
    8. Ruotsin poliisi: Terroristien vankina olleen ruotsalaismiehen vapauttamiseksi tehtiin töitä lähes kuusi vuotta – vapautettu voi olosuhteisiin nähden hyvin
    9. USA:n korkein oikeus sallii maahantulokiellon soveltamisen osittain – Trump: Päätös on selvä voitto kansalliselle turvallisuudellemme
    10. Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella
    11. Dallas ostaa Antti Niemen ulos sopimuksestaan – Esa Lindellille mukava palkankorotus
    12. Turvatyynyjätti Takata hakeutui yrityssaneeraukseen – taustalla kuolemiin yhdistettyjä turvatyynyjä
    13. Näytä lisää