Pääkirjoitus

Valikko
Pääkirjoitus    |   Muut lehdet

Hyökkäys Mosuliin ajaa Isisin entistä ahtaammalle

Kaleva arvioi, että Irakin armeijan ja muiden joukkojen hyökkäys Mosuliin voi merkitä Isisin niskan taittumista.

Kaleva arvioi, että Irakin armeijan ja muiden joukkojen hyökkäys Mosuliin voi merkitä Isisin niskan taittumista.

”Irakin hallitukselle Isisin nujertaminen Mosulissa olisi valtava moraalinen voitto eripuraisessa maassa.”

”Edessä on taisteluja suurkaupungin kaduilla. Vertailukohdaksi käy se, että Syyrian hallituksen yritys vallata Aleppo lopullisesti kapinallisilta ei ole pitkän yrittämisen jälkeenkään vielä onnistunut, ei edes Venäjän voimakkaalla tuella.”

”Vaikka Mosulin valtaus veisi paljonkin aikaa, Isisin voima ja vaikutusvalta on alamäessä. Järjestö on jo menettänyt useita tärkeitä tukikaupunkeja, Irakissa esimerkiksi Tikritin ja Fallujan. Samalla järjestö menettää myös rahaa ja uskottavuutta.”

Ilta-Sanomien mukaan taistelu Mosulista ei ratkaise Isisin lopullista kohtaloa.

”Sotilasasiantuntijoiden mukaan kaupungin valtaaminen talo talolta on vai­keaa ellei jopa mahdotonta – varsinkin jos puolustaja käyttää siviilejä ihmis­kilpinään.”

”Isis voi olla ahdistettuna jopa vaarallisimmillaan. Eurooppalaisten turvallisuusviranomaisten – myös suomalaisten – on tämä hyvä muistaa. Kun Mosulissa taistellaan, tiedusteluyhteistyötä kannattaa nyt tiivistää, jotta mahdolliset kostoiskut saadaan ajoissa torjuttua.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Isis
  • Mosul
  • Irak
  • Syyrian sisällissota
  • Aleppo
  • Terrorismi
  • Muut lehdet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    2. 2

      Imatran surmatyöt nousivat isoksi uutiseksi maailmalla – ”Osoitus maan aseongelmasta”

    3. 3

      Saara Aalto eteni Britannian X Factorin finaaliin – kertoo esiintyvänsä Helsingissä maanantaina

    4. 4

      Italia syöksyi poliittiseen kriisiin – pääministeri Renzi kärsi kirvelevän tappion kansanäänestyksessä ja ilmoitti eroavansa

    5. 5

      Opettajille helposti voisi opettaa auktoriteettia – miksi sitä ei tehdä?

    6. 6

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    7. 7

      Lapseni on taas oma iloinen itsensä – ja kiusaajakin pääsi irti roolistaan

    8. 8

      HS Imatralla: Pieni kaupunki on järkyttynyt ja ihmettelee julmuutta – ”Tämä on niin turhaa”

    9. 9

      Minua kohdeltiin huonosti työharjoittelussa – oppilaitokseni ei puuttunut asiaan mitenkään

    10. 10

      Lars Sonckin suunnittelema Honkalinna tuhoutui tulipalossa Sipoossa: ”Siellä ei ollut enää kuin kasa kekäleitä ja piippu pystyssä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    2. 2

      Minua kohdeltiin huonosti työharjoittelussa – oppilaitokseni ei puuttunut asiaan mitenkään

    3. 3

      23-vuotiasta miestä epäillään kolmen naisen murhasta Imatralla: ”Vaikuttaa, että uhrit olisivat valikoituneet sattumanvaraisesti”

    4. 4

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    5. 5

      Yksi Imatran uhreista oli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja – Puoluetoveri Antti Rinne: ”Hän oli minulle tärkeä ja läheinen ihminen”

    6. 6

      Imatran keskustassa vakava ampumistapaus – kolme naista surmattiin ravintolan edustalla

    7. 7

      On aika uskoa siihen: Saara Aalto menee X Factorin finaaliin

    8. 8

      Poliisi: Yksi Imatran ampumisessa kuolleista oli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

    9. 9

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    10. 10

      Imatran surmatut toimittajat työskentelivät Etelä-Saimaan ja Uutisvuoksen yhteisessä toimituksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    5. 5

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    6. 6

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    7. 7

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    8. 8

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    9. 9

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    10. 10

      Miten elämäsi sujuu muihin verrattuna? Lue sinulle räätälöity juttu perheestä, terveydestä, työstä ja onnesta

    11. Näytä lisää