Pääkirjoitus    |   Vieraskynä

Suomi ja Ruotsi toimivat näennäisen epäloogisesti

Maiden turvallisuuspolitiikan painotuksissa on eroja, mutta kumpikin hyötyy yhteistyöstä.

Suomessa ja Ruotsissa julkaistut turvallisuuspoliittiset selvitykset ovat kirkastaneet kuvaa maiden ­välisistä eroista ja yhtäläisyyksistä.

Suomen Nato-selvityksen avainkäsite on ”yhteinen strateginen alue”. Se viittaa läheisyyteen ja keskinäiseen riippuvuuteen: Suomen ja Ruotsin päätökset vaikuttavat ­toisiinsa. Ruotsissa keskustelu on kuitenkin erilaista kun Suomessa ja avoimen puoluepoliittista.

Puheet Suomen ja Ruotsin ratkaisujen keskinäisestä automatiikasta ovat erheellisiä. Kumpikin maa tekee omat päätöksensä kansallisista eduistaan lähtien.

Ruotsi lähtee turvallisuuspolitiikkansa vahvistamisessa takamatkalta. Kylmän sodan päätyttyä Ruotsi ajoi alas oman puolustuksensa luopuen aluepuolustuksesta ja ase­velvollisuudesta. Jäljelle jäivät kuitenkin perinteisesti vahva aseteollisuus, suorituskykyiset ilmavoimat, iskukykyiset merivoimat huippu­sukellusveneineen ja maailman­luokan tiedustelukyky.

Suomen vahvuus on aluepuolustus. Heikkoudet ovat materiaalisia. Myös valmiuden kohottaminen on hidasta. Tulevan tiedustelulain yksityiskohdat ovat vielä auki.

Ruotsissa keskustelua hallitseva kysymys Etelä-Itämeren tilanteesta saa Suomen näyttämään maan ­ääreltä. Etelä-Itämeri ei ole erillinen sotanäyttämö tai uusi Venäjän ja lännen välinen rintama. Toiminta Itämerellä on heijastuma Ukrainan sodasta ja siksi sivunäyttämö. Mutta syyskuussa pidetyissä sotaharjoituksissa Suomen Hornetit hyökkäsivät Gotlantiin ja Ruotsin Gripenit puolustivat saarta.

Sotilaallisen toiminnan lisääntyminen Itämerellä heijastuu laajemmalle. Itämeri sivuaa Venäjän ydinalueita, Pietaria ja Murmanskin rannikkoa.

Venäjällä koko Itämeri näyttäytyy Pietarin ja Pietarin seudun näkö­kulmasta. Etelä-Itämerta ei voi erottaa laajemmasta kokonaisuudesta.

Venäjän luoma kyky eristää taistelualue eri asejärjestelmillä on merkittävä sotilaallinen tekijä. Venäjä toimii näin Kaliningradissa, Krimillä, Syyriassa, Pietarissa ja Murmanskissa. Pohjoisessa Venäjän pyrkimyksenä on toisen iskun kyvyn suojan työntäminen aina Norjanmerelle saakka.

Tieto S-400-ohjusten ryhmittä­misestä Suomen rajan suunnalle ­Leningradin alueella on osa tätä ­kokonaisuutta. Asia liittyy myös ­ohjustorjuntaan, jonka rajoittamisesta Venäjä ja Yhdysvallat eivät ole kyenneet sopimaan.

Suomen ja Ruotsin eroihin vaikuttavat maantieteen ohella historiallisten kokemusten erot. Ne heijastuvat suoraan nykyisiin arvoihin.

Pragmaattisuus on Suomen uskontunnustus. Hengissä pysymisen vaisto määrittelee yhä Suomen identiteetin. Ruotsissa ideologisväritteinen maailmankuva on työntänyt taustalle toisen maailmansodan ja kylmän sodan pragmaattisuuden.

Kaksisataavuotinen puolueettomuusperinne kuuluu yhä ruotsalaiseen identiteettiin. Siksi osa ruotsalaisista kannattaa mielipidekyselyissä sekä puolueettomuutta että liittymistä Natoon.

Tämä selittää turvallisuuspolitiikan eroja. Ruotsin selvitysmiehen Krister Bringéuksen mukaan Suomen ja Ruotsin sotilaallinen yhteistyö merkitsee kuitenkin perinteisen oppirakennelman muuttumista.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven totesi kesäkuussa Kultarannassa, että sotilaallinen yhteistyö Suomen kanssa tähtää operatiiviseen suunnitteluun sellaisissakin tilanteissa, joissa rauha järkkyy. Innokkaimmat ehtivät Suomessa jo toivoa puolustusliittoa muistamatta, ettei Ruotsi anna eikä pyydä takuita. Tämä ei kuitenkaan estä sotilasyhteistyön kehittämistä askel askeleelta.

Näennäisen epäloogista on myös Suomen ja Ruotsin suhtautuminen Nato-jäsenyyteen, vaikka molempien maiden puolustusvoimat ovat yhteensopivia Naton kanssa. Ruotsin hallitus ei harkitse jäsenyyttä, mutta Suomen hallitus ei sulje pois Nato-jäsenyyden mahdollisuutta.

Ruotsin kiinnostus sotilaallisen yhteistyöhön kertoo, ettei Suomi ole ainoa yhteistyöstä hyötyvä osapuoli. Joka tapauksessa strategisen syvyyden kasvu vahvistaa yksiselitteisesti Suomen asemaa.

Turvallisuuspolitiikan on oltava pitkäjänteistä. Sillä ei ole pääte­pistettä, lopullista ratkaisua.

Suomella on ratkaisematon geopoliittinen ongelma, jonka vaikeasti ennustettavasti käyttäytyvä naapurimaa aiheuttaa. Kun dilemmaa ei voi ratkaista, sitä on kyettävä hallitsemaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    4. 4

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    6. 6

      Turun puukkohyökkäys nousi otsikoihin ulkomailla

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Tutkija pitää Turun puukotuksia hyvin poikkeuksellisina Suomen oloissa: ”En muista viime vuosikymmeniltä vastaavanlaista tapausta”

    9. 9

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    10. 10

      Puukkoisku järkytti turkulaisia – ”Ei tästä pelkoa synny, mutta huoli yleisestä väkivallan aallosta maailmassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    2. 2

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää