Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Uhkapeli maapallolla kääntyy hitaasti

Taloustieteilijä Nicholas Stern patisteli päättäjiä nopeaan toimintaan 10 vuotta sitten, mutta ilmastonmuutoksen mittarit kertovat taas uusista ennätyksistä.

Vielä on aikaa välttää ilmastonmuutoksen pahimmat vaikutukset, jos toimimme nyt ja toimimme nopeasti, painotti vuonna 2006 brittiläinen taloustieteilijä Nicholas Stern kuuluisaksi tulleessa ­raportissaan ilmastonmuutoksen taloudellisista vaikutuksista.

Stern toi ilmastonmuutoksen ja sen torjumisesta koituvat kustannukset julkiseen keskusteluun. Hänen mukaansa meneillään on uhkapeli ihmiskunnan kustannuksella ja suunnan kääntäminen edellyttää päättäjiltä nopeita toimia.

Raportin julkistamisesta on kulunut tasan kymmenen vuotta. Uhkapelin ainekset ovat edelleen olemassa. Tahti on osin jopa kiihtynyt.

Ilmastonmuutoksen etenemistä kuvaavat mittarit kertovat, että hillintätoimien vauhti ei ole ollut riittävä. Ennätykset paukkuvat tänäkin vuonna. Vuoden ensimmäinen puolisko oli ennätyslämmin: se ennakoi Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n mukaan sitä, että vuodesta 2016 on tulossa historian lämpimin. Arktinen merijää suli aikaisin ja sen määrä oli kesällä mittaushistorian toiseksi pienin. Ilmaston lämpenemistä aiheuttavaa hiilidioksidia on ilmassa ennätyksellisen paljon.

Ilmastonmuutos näkyy jo luonnossa ja ihmisten arjessa. Vaikutukset heijastuvat talouteen, ruoantuotantoon ja konflikteihin. Sään ääri-ilmiöt – tulvat, kuivuus ja myrskyt – ovat lisääntyneet. Samalla luonnonkatastrofien aiheuttamat vakuutuskustannukset ovat nousseet. Ilmastonmuutoksen seurauksia voi nähdä Afrikan pakolaisuudessa. Myös arabikevään levottomuuksille loi pohjaa kuivuuden takia noussut ruoan hinta.

Toteutunut kehitys osoittaa, että hiilineutraalin yhteiskunnan etenemistä ja kivihiiliaikakauden lopettamista tulee vauhdittaa tuntuvasti. Ilman hiilidioksidipäästöjen vähentämistä ilmastonmuutosta ei voida selättää.

Yhteisymmärrys ilmastonmuutoksen torjunnan tarpeellisuudesta on löytynyt. Perjantaina voimaan tuleva Pariisin ilmastosopimus on osoitus siitä, että valtiot suhtautuvat asiaan vakavasti ja haluavat toimia.

Lokakuussa 150 maata sopi HFC-yhdisteiden eli fluorihiilivetyjen käytön säätelemisestä. Kylmä- ja ilmastointilaitteissa käytetyt yhdisteet toimivat jopa yli tuhat kertaa hiilidioksidia voimakkaampina kasvihuonekaasuina. Ilmailuala puolestaan pääsi ensimmäisenä elinkeinona sopuun päästöjensä vähentämisestä.

Vaikka globaalit toimet ovat edenneet hitaasti, niiden rinnalla tapahtuu koko ajan. Yritykset ja rahoituslaitokset ovat ottaneet puhtaan teknologian osaksi strategiaansa. Kaupungit julistautuvat hiilineutraaleiksi, ja kansalaiset tekevät ilmastolupauksiaan.

Ilmastonmuutos on otettava vakavasti Suomessakin. Sitä painotetaan Sitran maanantaina julkistamassa muistiossa, jossa kaksitoista suomalaista asiantuntijaa esittää näkemyksiään. Muistion mukaan Suomessa tiedostetaan, että ilmastonmuutos on vakava uhka, mutta asian mittakaavaa ja kiireellisyyttä ei ymmärretä. Etenkin epäsuorat vaikutukset ymmärretään huonosti. Lisäksi talousajattelussa huomio on prosessiteollisuuden suuryritysten viennissä. Uuden luominen jää helposti jalkoihin.

Asiantuntijat korostavat, että ripeitä toimia tarvitaan kaikilla yhteiskunnan aloilla, ei vain energiantuotannossa. Tahto ei riitä, sillä tärkein askel, hiilidioksidipäästöjen alasajo, on vielä ottamatta. Suunnan kääntäminen edellyttää, että asioita on opittava tekemään uudella tavalla. Suomessa on osaamista, ja tulevaisuuden cleantech-markkinat ovat valtavat. Sen ovat tosin myös muut huomanneet, joten kisa on kovaa.

Sternin raportin analyysi on yhä pätevä: suunnan jättäminen ennalleen olisi lopulta paljon kalliimpi vaihtoehto kuin muutoksen etsiminen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    4. 4

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    5. 5

      Vahvat naishahmot ja feministiset supersankari­elokuvat nostivat naisten ihaileman Joss Whedonin korkealle jalustalle – ex-vaimon avoin kirje repi hänet nyt alas

    6. 6

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    7. 7

      Aivot hyötyvät eniten liikunnasta, väittää ruotsalaispsykiatri – kolme reipasta harjoitusta viikossa piristää uusien aivosolujen muodostumista

    8. 8

      Merja Kimpimäki ehti toimia vahtimestarina samassa koulussa 27 vuotta, kun Vantaa päätti heittää hänet muualle – Sitten kouluväki päätti vedota päättäjiin

    9. 9

      Pitkäaikainen väsymys on jo epidemia, väittää unitutkija – Kiistanalaisen ongelman syystä ei ole selvyyttä

    10. 10

      Trump: ”Muuri rakennetaan, vaikka meidän pitäisi ajaa liittovaltion hallinto alas”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    2. 2

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    3. 3

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    4. 4

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    5. 5

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    8. 8

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    9. 9

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    10. 10

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää