Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Työajan pidennys ei joka alalla onnistu

Jos työajan lyhentäminen on ennen ollut niin helppoa, miksi se on nyt niin vaikeaa?

Kilpailukykysopimus ja ennen kaikkea sen vuosityöajan lisäämistä merkitsevä kohta aiheuttaa yhä erimielisyyksiä työnantajien ja palkansaajien välillä. Julkisuudessa tuoreimmat esimerkit ovat tulleet ilmailualalta ja kaupan alan esimiesten joukosta.

Ilmailualalla tilanne on lievästi sanottuna erikoinen: työntekijöitä – muun muassa matkalaukkujen käsittelijöitä – edustava Ilmailualan unioni on sitä mieltä, että alan sopimus ei ehtinyt mukaan kilpailukykysopimukseen, koska työnantaja haluaa päivätä sopimuksen marraskuulle. Varsinaiset neuvottelut IAU kävi Palvelualojen työnantajaliiton Paltan kanssa jo toukokuussa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) antoi kaikille liitoille mahdollisuuden tulla mukaan kilpailukykysopimukseen, kunhan päätös asiasta tehtiin hallituksen elokuiseen budjettiriiheen mennessä.

Työnantajapuoli on ihmeissään IAU:n tulkinnasta. IAU:n vanha työehtosopimus umpeutui tiistaina. Keskiviikkona osapuolet tuntuivat olevan epätietoisia siitä, onko uusi sopimus voimassa vai jatketaanko töitä vanhan sopimuksen mukaan. Toistaiseksi IAU ei ole uhannut lakolla, vaikka liitto tunnetaan lakkoherkkyydestään.

SAK:laisten kuljetusliittojen ja vastapuolella istuvien työnantajaliittojen työehtokiistat ovat säännönmukaisesti niin erikoisia ja tulkinnat niin paljon toisistaan poikkeavia, että ulkopuolisen on vaikea löytää totuutta äärimmäisten tulkintojen väliltä.

Toinen erikoinen tapaus koskee kaupan alan ylempien toimihenkilöiden työ­ajan pidennystä. Akavaan kuuluvat ylemmät toimihenkilöt syyttävät työnantajan edustajaa Kaupan liittoa siitä, että järjestö yrittää ulottaa vuosityöajan ­pidennyksen myös ylempiin toimihenkilöihin. Perusteeksi Kaupan liitto on esittänyt ”talkoohengen”.

Monimutkaiseksi asian tekee se, että ylemmillä toimihenkilöillä ei ole työehtosopimusta, vaikka he ovat sitä halunneet. Äärimmillään työajan pidennys pitäisi sopia kunkin ylemmän toimihenkilön kanssa henkilökohtaisesti.

Kaupan alan ylemmät toimihenkilöt ovat haluttomia työajan pidennykseen myös sen vuoksi, että he tekevät etujärjestönsä laskujen mukaan jo nyt vuodessa 200 tuntia ylitöitä ilman korvausta.

Neuvottelut ovat joillakin aloilla vielä kesken. Muun muassa paperiteollisuudessa työajan pidentämisestä neuvotellaan työpaikkakohtaisesti. Alan paikallisista sopimuksista kaksi kolmasosaa on jo valmiina.

Tähän asti työajan pidentämisestä on sovittu huomattavan monella tapaa. Yleisin tapa taitaa olla, että pidennys sovitaan työpaikoilla. Toinen suosittu tapa on pidentää työpäivää kuudella minuutilla, kolmas tapa on lisätä vuoteen kolme työpäivää. Niillä aloilla, joilla työaikaa on aiempina vuosina lyhennetty niin sanotuilla pekkasvapailla, on voitu sopia pekkaspäivien määrän vähentämisestä. Joillain aloilla on ollut ylimääräisiä vapaapäiviä, joista nyt luovutaan. Joissain tapauksissa työajan pidentämisestä on liittojen välisellä sopimuksella tehty niin vaikeaa, että moni yritys jättää mahdollisuuden väliin.

Työajan pidentämiseen on löydetty myös luovia ratkaisuja. Joissain yrityksissä lisätyöaika käytetään liikuntaan, minkä pitäisi parantaa työpanosta.

Työnantajaleiristä kesällä sanottu tokaisu näyttää edelleen olevan aiheellinen: jos työajan lyhentäminen on menneinä hyvinä vuosina ollut niin helppoa, miksi sen ­pidentäminen on nyt niin vaikeaa?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun puukotusten seurauksena tuotu ainakin kahdeksan potilasta sairaalaan – osa kriittisessä tilassa

    2. 2

      HS seuraa: Useita ihmisiä puukotettu Turussa, poliisi ampui epäiltyä alavartaloon – poliisi etsii tekijöitä ja kehottaa ihmisiä poistumaan kaupungin keskustasta

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Poliisi kertoo Turun puukotuksista kello 19

    5. 5

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    6. 6

      Poliisi nostanut valmiuttaan Helsinki-Vantaan lentokentällä ja Tikkurilan asemalla Turun tapahtumien takia

    7. 7

      Juha Sipilä ja presidentin kanslia kommentoivat Turun puukotuksia Twitterissä: ”Valtiojohto seuraa tilannetta aktiivisesti”

    8. 8

      Tutkimus: Homopari vanhempina ei ennakoi lapsen sukupuolista käyttäytymistä – lapsen käyttämät lelut kylläkin

    9. 9

      Kukkakaaleja jätetään nyt peltoon mätänemään, vaikka sesonki on parhaimmillaan – viljelijälle sadon korjaaminen olisi tappiollista

    10. 10

      Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan miehen vauhtiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS seuraa: Useita ihmisiä puukotettu Turussa, poliisi ampui epäiltyä alavartaloon – poliisi etsii tekijöitä ja kehottaa ihmisiä poistumaan kaupungin keskustasta

    2. 2

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    6. 6

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    9. 9

      Hurjat terveyserot jakavat Suomea – katso kartalta, mitä kunnassasi sairastetaan

    10. 10

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    3. 3

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    4. 4

      HS seuraa: Useita ihmisiä puukotettu Turussa, poliisi ampui epäiltyä alavartaloon – poliisi etsii tekijöitä ja kehottaa ihmisiä poistumaan kaupungin keskustasta

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää