Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Sote-uudistusta myydään maksajille

Poliitikkojen käsissä sote-malli muuttui monin tavoin asiantuntijoiden luonnostelemasta versiosta. Syyt löytyvät veroja maksavasta keskiluokasta.

Tuttu uutisaihe hallitsi keskiviikkoiltaa: hallitus on jälleen kerran päässyt sopuun sote-uudistuksen sisällöstä. Tarkkaan ottaen tällä kertaa aiheena oli sosiaali- ja terveyspalveluihin tuleva asiakkaan valinnanvapaus.

Vaikka paljon työtä on vielä jäljellä, hallituksen sote-malli alkaa vähitellen hahmottua. Se poikkeaa monin tavoin niistä ajatuksista, joita alan asiantuntijat ovat vuosia esittäneet.

Asiantuntijavetoisessa vaiheessa tavoitteena oli koota pirstoutuneita sote-palveluja. Järjestäjiä pitäisi olla vähän. Rajoja täytyisi kaataa sekä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon että sosiaali- ja terveys­palvelujen väliltä. Painopistettä pitäisi siirtää erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon. Monimutkaisista rahavirroista pitäisi tehdä yksinkertaisia, jotta järki ohjaisi toimintaa.

Asiantuntijavaiheessa valinnanvapaus ei ollut keskeisessä osassa. Sote-ekspertit ­eivät olleet myöskään kovin kiinnostuneita hallintouudistuksista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Poliittisessa vaiheessa moni asia muuttui. Viime vaalikaudella sote-uudistuksen avulla haluttiin tehdä suuri kuntauudistus. Tällä vaalikaudella tuloksena ovat maakunnat. Työterveyshuollon kaltaisista rahojen sivupuroista moni jää ennalleen. Palvelujen tuottajiksi halutaan alusta asti suuri joukko yrityksiä ja järjestöjä. Valinnanvapaus on iskusana, jolla uudistusta kaupitellaan äänestäjille.

Tässä vaiheessa on vaikea arvioida, vähentääkö uudistus terveyseroja, säästyykö ­rahaa ja saadaanko palvelujen välisten rajojen kaatamisesta haluttua hyötyä.

Malli ei ole kuitenkaan muuttunut osaamattomuuden takia, eikä kaikki voi johtua yritysten ja etujärjestön lobbauksestakaan. Mikä sitten selittää keinojen ja osin myös tavoitteiden vaihtumisen?

Vihje voi löytyä Yhdysvalloista. Siellä terveydenhuoltoa uudistettiin tämän vuosikymmenen alussa. Niin sanotun Obamacaren ansiosta yli 30 miljoonaa uutta yhdysvaltalaista tuli terveysvakuutuksen piiriin. Useimmat heistä olivat vähävaraisia.

Demokraatit tukivat uudistusta, mutta siitä huolimatta republikaanit voittivat tänä syksynä sekä presidentinvaalin että kongressivaalit. Tulosta on selitetty sillä, että keskiluokka ei kokenut saavansa vastinetta verorahoilleen. Uudistuksen kumoaminen ja verojen alentaminen kuulostivat houkuttelevalta vaalilupaukselta.

Suomessa hyvinvointijärjestelmien rahoitus verovaroin on saanut kansalaisten ­hyväksynnän, koska hyvinvointijärjestelmistä hyötyvät kaikki tuloihin katsomatta. Terveydenhuollossa on kuitenkin ollut oireita tämän yhteyden rapautumisesta, kun yksityiset terveysvakuutukset ovat viime vuosina yleistyneet.

Poliitikkojen tekemät muutokset asiantuntijoiden sote-malleihin tekevät kokonaisuudesta houkuttelevamman veroja maksavalle keskiluokalle.

Työterveyshuolto palvelee hyväkuntoisia ja hyvissä työsuhteissa olevia. ­Koska se pitää suuren osa äänestäjistä tyytyväisinä, sen toimintaan ei juuri puututtu. Yliopisto-opiskelijoiden erillinen terveydenhuolto laajennetaan ammatti­korkeakouluihin mutta ei alemmille koulutusasteille.

Valinnanvapaus on saanut Ruotsissa asiakkaiden suosion, ja se sopii valveutuneille ja oikeuksistaan tietoisille ihmisille. Malliin liittyy riski asiakkaiden valikoinnista, ­mutta se ei tunnu olevan poliittisesti kovin herkkä kysymys. Päihderiippuvaisten tai mielenterveysongelmista kärsivien palveluista puhumalla vaaleja ei taideta voittaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Axl Smith -uutisointi toi langettavat kolmelle suurelle medialle – uutisointi virheellistä ja loi negatiivisia mielikuvia

    6. 6

      Valtavaa lounas- ja virikesetelitukkoa mukanaan kantanut mies herätti epäilykset ravintolassa Kalliossa – väitti ostaneensa 25 000 euron setelit torilta

    7. 7

      Venäjä valehteli suut ja korvat täyteen Zapad-sota­harjoituksesta – eikä Venäjää haittaa, jos Suomessa vähän pelätään

    8. 8

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    9. 9

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    10. 10

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    4. 4

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    5. 5

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    8. 8

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää