Pääkirjoitus    |   Kolumni

Lahden MM-kuohunta kertoo hiihtolajien suosion hiipumisesta johtuvasta kipuilusta

Salpausselän maailmancupin kisat eivätkä edes MM-hiihdot takaa tuhteja voittoja.

Hiihdon MM-kisojen kulisseissa on kuohunut monella tapaa. Suomen hiihtoliitto teki MM-huumassaan huonon sopimuksen Lahden hiihtoseuran (LHS) kanssa, Hiihtoliitto uhkasi viedä Lahdelta tulevien vuosien maailmancupit eikä MM-kisaorganisaationkaan toiminta oikein miellytä ainakaan Lahdessa.

Kuka tai ketkä olivat pääsyyllisiä jäätävään tilanteeseen? Riippuu vastaajasta. LHS:n mukaan Hiihtoliitto uhkaili, ­Hiihtoliiton mielestä LHS pullisteli ja kisaorganisaation mielestä Lahdessa ei siedetä ulkopuolisten neuvoja.

Vanha lahtelainen sanonta: ”Ensin oma ja sitten Lahden hiihtoseuran etu.” Lahden kaupunki on vuosikymmenten ajan satsannut Lahden hiihtostadioniin satoja miljoonia euroja, ja pelkästään kymmenen viime vuoden aikana aluetta on remontoitu yli 20 miljoonalla eurolla. LHS ja Hiihtoliitto ovat käärineet voitot.

Mikä on muuttunut? Salpausselän maailmancupin kisat eivätkä edes MM-hiihdot takaa tuhteja voittoja, ja siksi LHS ja Lahden kaupunki vaativat Hiihtoliitolta takuut, jotta ne eivät joudu MM-kisojen maksumiehiksi. Niinpä Lahden kaupungin sijaan maksumieheksi on joutumassa Hiihtoliitto, jos MM-hiihdot tuottavat tappiota. Vai pitääkö jo sanoa ”kun ne tuottavat tappiota”.

Tiistaina ratkennut kiista 185 000 eurosta oli lähinnä huono vitsi koko MM-satsauksen näkökulmasta. Se kuvastaa myös pohjoismaisten hiihtolajien hiipuvasta suosiosta nousevaa kipuilua.

Perinteisesti Lahden MM-hiihtojen vetonauloja on ollut mäki­hyppy. Nyt vaarana on, että varsinaisissa kilpailuissa ei nähdä yhtään suomalaista hyppääjää. Se ei olisi suuri ihme, sillä Suomessa on enää kourallinen lajin harrastajia.

Mitä tästä kaikesta opimme? Kuinka moni lahtelainen jäisi kaipaamaan maailmancupin kisoja? Tai edes hyppyri­mäkiä, joille käyttäjiä ei enää juuri ole. LHS:n lähipiiri ja useat lahtelaiset kärkipoliitikot (jotka perinteisesti ovat kuuluneet LHS:n sisäpiiriin) liputtavat toki maailmacupin kisojen tai vaikka talvi­olympialaisten puolesta, mutta uskomus lahtelaisiin syöpyneestä hiihtokisa­huumasta saattaa olla melkoista harhaa.

Pientähän tämä kuohunta on vuoden 2001 Lahden MM-hiihtojen hemohes-sekoiluun, joten 34 päivän päästä alkavat MM-kisat voidaan viedä läpi hymyssä suin kaikkien osapuolten kesken.

Seuravaksi Lahden hiihtoseura voikin jo hamuta ­takaisin Lahteen ampuma­hiihdon MM-kisoja. . .

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumni
  • Lahden MM-hiihdot
  • Salpausselän kisat
  • Lahti
  • Ismo Uusitupa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    2. 2

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    3. 3

      22-vuotias Topi lopetti amiksen neljästi, mutta sitten hänestä tuli Tippa-T, jolle seksikin on työsuhde-etu

    4. 4

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    7. 7

      B-vitamiinien liikakäyttö voi jopa nelinkertaistaa keuhkosyövän riskin miehillä – suomalaisprofessori pitää tulosta yllättävänä

    8. 8

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    9. 9

      HS selvitti: Yksi Turun puukotuksista epäilty haki monta kertaa oleskelulupaa Ruotsista siinä onnistumatta – kertoi asuneensa Marokossa kadulla ja joutuneensa raiskatuksi

    10. 10

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää