Valikko
Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Turkissa puhdistukset ja Erdoğanin valta kukoistavat

Turkin presidentille pedataan autoritaarista asemaa samalla, kun jatkuvat laajat puhdistukset lamaannuttavat taloutta.

Turkilla on vakavia todellisia ongelmia. Viime vuoden alun jälkeen maassa on tehty lähes 300 terrori-iskua. Viime heinäkuussa armeija yritti kaapata vallan.

Kaappausyritysten jälkeen alkaneiden puhdistusten jatkuminen ja laajuus selittyvät kuitenkin selvästi enemmän presidentti Recep Tayyip Erdoğanin aseman vahvistamisella uskonnollistaustaisen hallituksen johdossa kuin aitojen sisäisten uhkien torjumisella.

Tammikuun kuluessa Turkin parlamentti on hyväksynyt nipun perustuslain muutoksia, jotka muuttaisivat nykyisen parlamentaarisen järjestelmän presidenttijohtoiseksi. Pääministerin tehtävä lakkautettaisiin. Presidentti sekä nimittäisi että erottaisi ministereitä mielensä mukaan ja voisi myös hallita säädöksillä.

Erdoğan ei ole peitellyt haluaan keskittää presidenttinä valtaa itselleen, mutta kaappausyrityksen jälkeen hanke sai ­aivan uusia ulottuvuuksia. Laajoja pidätyksiä ja viraltapanoja perusteltiin syyttämällä kaappaushankkeesta upseeriston lisäksi Yhdysvalloissa asuvan uskonoppineen Fethullah Gülenin seuraajia.

Syyte on sikäli uskottava, että güleni­läiset tekivät aiemmin puhdistuksia ­yhdessä Erdoğanin kannattajien kanssa tekaistuihin salaliittohankkeisiin vedoten. Kun pidätyksiä on nyt kertynyt yli 120 000 ja noin 88 000 ihmistä on erotettu tehtävistään, on kuitenkin jo selvää, että kohteina ovat hallituksen toiminnan arvostelijat ylipäätään.

Erityisen räikeitä ovat olleet hyökkäykset sananvapautta vastaan. Tiedotusvälineitä on suljettu ja johtavia toimittaja pidätetty. Myös yliopistot ja oikeuslaitos ovat saaneet osansa.

Puhdistukset ovat aiheuttaneet Turkille yhden todellisen ongelman lisää. Pitkä talouskasvu on kääntynyt laskuksi. Turkin valuutta on menettänyt arvostaan neljänneksen kaappausyrityksen jälkeen ja kymmenen prosenttia tänä vuonna.

Erdoğan syyttää ahdingostaan ulkomaisia ja erityisesti saksalaisia pankkeja. Todellisuudessa sijoitustoiminta on muun kansainvälisen yhteydenpidon ohessa hyytynyt epävarmuuteen: toinen osapuoli saattaa olla seuraavana päi­vänä erotettu tai vankilassa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ainakin 19 kuollut ja 50 loukkaantunut räjähdyksessä popkonsertissa Manchesterissa, poliisi epäilee itsemurhaiskuksi – HS seuraa hetki hetkeltä

    2. 2

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    3. 3

      Stubb lipsautti paneelissa: ”Luotin johonkuhun liikaa, ja se kostautui”

    4. 4

      Jos olisi amerikkalainen äänestäjä, alkaisin olla epätoivoinen

    5. 5

      Helsinkiläismies kuoli, mutta kotihoitaja ei ilmoittanut kuolemasta läheisille – sitten ruumistakaan ei löytynyt

    6. 6

      Totta se on: Pohjois-Korean ohjus kohosi syvälle avaruuteen peräti yli 2 000 kilometrin korkeuteen – Kansainvälinen avaruus­asema kiertää Maata ”vain” 400 kilo­metrissä

    7. 7

      Tämä Manchesterin iskusta tiedetään: Epäilty itsemurhapommi tappoi ainakin 19 ihmistä popkonsertissa, paikalla paljon lapsia ja nuoria

    8. 8

      Hätääntyneet vanhemmat etsivät yleisössä olleita lapsiaan netissä – Manchesterissa paikalliset hotellit tarjosivat iskusta selvinneille lapsille suojaa ja appelsiinimehua

    9. 9

      Isääni hoidetaan kuin sielutonta nukkea

    10. 10

      Oslolainen Noah, 20, tunsi olevansa väärässä kehossa jo viisivuotiaana – Norja vapautti translakiaan, ja Suomesta tuli ainoa sterilointia vaativa Pohjoismaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    2. 2

      ”Käypäs tyttö keittämässä kahvit” – Meillä keski-ikäisillä miehillä on valta ja vastuu muuttaa asenteemme

    3. 3

      Helsinkiläismies kuoli, mutta kotihoitaja ei ilmoittanut kuolemasta läheisille – sitten ruumistakaan ei löytynyt

    4. 4

      Totta se on: Pohjois-Korean ohjus kohosi syvälle avaruuteen peräti yli 2 000 kilometrin korkeuteen – Kansainvälinen avaruus­asema kiertää Maata ”vain” 400 kilo­metrissä

    5. 5

      Suomessa kasvanut Kawsar pakotettiin lapsena Somaliaan ”länsimaistumisen estämiseksi”, paluulippu irtosi näyttelemällä kilttiä

    6. 6

      Näin kehut lastasi oikein: Taitava kannustus motivoi, mutta huono kehu saa lapsen häpeämään

    7. 7

      Kiipeilijän kuva todistaa: Osa Mount Everestin huipusta romahti – ”Se oli mahtava kiviseinämä, jonka tilalla on nyt löysää kivimurskaa ja muuta maaperää”

    8. 8

      Molemmat mielenosoitukset jatkavat sittenkin Rautatientorilla – leirit joutuvat kuitenkin siirtymään pois Maailma kylässä -festivaalin alueelta

    9. 9

      Painoni ei kuulu sinulle, ohikulkija

    10. 10

      Diktaattori Kim Jong-un ja kansainväliset asiantuntijat ovat kerrankin samaa mieltä Pohjois-Korean tuoreista ohjuskokeista – kuvaavat niitä sanoilla ”ennennäkemätön” ja ”täydellinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Tutkimus: Uusi tapa synnyttää vähentää selvästi repeämiä – tekniikka olisi myös vauvan kannalta parempi ja parantaisi seksielämää synnytyksen jälkeen, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    4. 4

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Netissä on kiertänyt vuosia salaliittoteoria, jonka mukaan laulaja Avril Lavigne on kuollut ja häntä esittää näyttelijä – Nyt huhut lähtivät taas leviämään vauhdilla, tästä on kyse

    7. 7

      Ihon kunto kertoo koko elimistön vanhenemisesta – Runsas sokerinkäyttö voi veltostuttaa ihoa, sanoo professori

    8. 8

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    9. 9

      Äiti kuvasi, kuinka autoilijat ajavat pitkin jalkakäytävää Helsingin Meilahdessa – edes vastaan kävelevä tokaluokkalainen ei pysäytä autoja

    10. 10

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    11. Näytä lisää