Pääkirjoitus    |   Kolumni

Kiinalaistavara saapuu 14 sentillä kotiovellesi

Postille kiinalaisten verkkokauppatavaroiden kuljettaminen Venäjälle on hyvä bisnes. Kotimainen kirjejakelu on jäämässä pörssilogiikan jalkoihin.

Kollegan matka­puhelimen suoja­kuoreen oli ilmestynyt pinkki luottokortti­tasku alkusyksystä. ”Mistäpäs juuri sellaisen olit päättänyt hankkia”, kysyin tältä jääkiekkoa pelaavalta diplomi-insinöörimieheltä. Hymyni oli vino. ”Kiinasta”, kuului vastaus.

Kävi ilmi, että elastaanista tehty tasku oli maksanut 59 senttiä AliExpress-verkkokaupassa. Myyjä ei pyytänyt postimaksua, joten tasku oli päätynyt Itä-Aasiasta Espoon kotiovelle alle euron hintaan. Miten se on mahdollista kannattavasti, pohdin ääneen. Samaan aikaan olin jo lataamassa AliExpressin sovel­lusta puhelimeeni.

Ensimmäinen käynti AliExpressissä tapahtui jo vuosikymmenen alussa. Kuluttajille suunnattu verkkokauppa oli vasta perustettu, eikä palvelu tehnyt tuolloin kovinkaan suurta vaikutusta. Se oli Alibaba-nimisen jättimäisen tukkukauppaportaalin eräänlainen piskuinen tehtaanpuoti.

Jos Alibabasta pystyi tilaamaan kerralla kaksituhatta kiinalaista raivaussahaa tai 30 000 keltaista vesipistoolia, AliExpress tarjosi yhden vesipistoolin kerrallaan ­vähän kalliimmalla. Alibaba oli jo vakiinnuttanut asemansa niiden keskuudessa, jotka haaveilivat aaltopeltihallin vuokraamisesta seka­tavarakaupaksi. Euro-kauppojen perustaminen olisi helpompaa kuin koskaan aikaisemmin.

Nyt kuluttajille suunnatut kiinalaiset verkkokaupat ovat nopeasti nousemassa kivijalkakauppojen rinnalle. Satojentuhansien tavaroiden tarjonta ja mielikuvitukselliset tarjousmuodot muistuttavat vuorokauden ympäri jatkuvia älyvapaita hulluja päiviä. Ehkä haluaisit tänään ostaa kopion 20 markan kolikosta vuodelta 1913? Saat sen kotiin kuljetettuna 30 prosentin alennuksella hintaan 2,33 euroa.

Televisioon kiinnitettävä kahden metrin hdmi-kaapeli Kiinan itärannikolta Shenzhenistä postituksineen: 1,95 euroa. Muovinen appelsiininkuorija kotiovellesi: 0,14 euroa.

Osa palveluista hyödyntää ovelasti sosiaalisen median keinoja. Käyt­täjiä kannustetaan arvioimaan ja lähettämään kuvia kauppiaiden tuotteista. Mitä useammin ostat, sitä parempia etuja saat muihin verrattuna.

Kuluttajasuoja on vähäinen. Moni verkkoportaali kuitenkin siirtää kuluttajan luottokorttimaksun kauppiaalle vasta, kun asiakas kuittaa saaneensa tuotteen perille. Kuplamuovipussien saapuminen voi tosin kestää viikkoja tai kuukausiakin. Osa tavaroista hukkuu matkalle tai saapuu rikkinäisenä. Välillä tuote ei ole aivan sitä, mitä asiakas olettaa tilanneensa. Harva tietää, että yli 22 euron aasialaistilauksesta kuuluisi maksaa arvonlisävero Suomessa.

Postin logistiikkapuolella kiinalaislähetyksistä puhutaan ”nyssäköinä”. Postin mukaan nyssäköiden jakelu peruspalvelun piirissä on tappiol­lista Suomessa. Kiinan valtio subventoi lähtevän postin hintoja, eivätkä nykyiset kansainväliset postitariffit kata kotimaisen jakelun kuluja.

Joulukuussa Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen sanoi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että kiinalaiset kuoret ovat osasyy jakeluongelmiin: ”Oletan, että siellä on muistitikkuja ja muuta pientä elektroniikkaa. Ne eivät ole paketteja eivätkä myöskään kirjeitä. Sitä on määrällisesti hirveän paljon, eikä sitä voi käsitellä koneellisesti ja sitä on hankala jakaa, kun ei tiedä, ­meneekö se postilaatikosta sisään vai ei.”

Malisen haastattelusta ei käynyt ilmi, että Posti on erinomaisesti perillä kiinalaisesta verkkokaupasta ja sen kasvusta. Posti nimittäin teki jo vuonna 2015 logistiikkasopimuksen Alibaban kanssa AliExpressin nyssäköiden toimittamisesta Suomen kautta Venäjälle. Sopimus on edelleen voimassa. Postin mukaan toiminta on, mielenkiintoista kyllä, taloudellisesti kannattavaa.

Suomessa on viime kuukausina ihmetelty Postin heikkoa palvelu­tasoa perusjakelussa ja lehtien varhaisjakelussa. Samaan aikaan Posti suunnittelee kunnian­himoisia uusia aluevaltauksia. Suomen Yrittäjät hermostui Postin ilmoituksesta laajentua hoivabisnekseen.

Kenties suurin kysymys piilee siinä, aikooko valtio viedä Postin lopulta pörssiin. Jos sellainen olisi vakavasti suunnittelupöydällä, Postin tulisi osoittaa parempaa kannattavuutta. Sitä on puolestaan turvallisinta hakea toiminnoista, joissa yhtiöllä on vielä monopoliasema – eli perusjakelusta.

Tällä logiikalla perinteinen ajan­tasainen kirjejakelu on Postille vain säästökohde, välttämätön paha.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumnit
  • Kaius Niemi
  • Posti
  • Kiina
  • Verkkokauppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    3. 3

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    6. 6

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    7. 7

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    8. 8

      Tutkija: Jihadistisia iskuja tehdään aiempaa enemmän, vaikka terrorismia on kokonaisuutena vähemmän kuin vuosiin – ”Iskuja voidaan tehdä kaikkialla Euroopassa”

    9. 9

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    10. 10

      Suomalais­jäänmurtaja teki historiaa läpäisemällä Luoteisväylän ennätysaikaisin – upeat kuvat kertovat myös ilmaston­muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää