Pääkirjoitus    |   Vieraskynä

Poliisissa eletään jo Aarnion jälkeistä aikaa

Poliisilla on objektiiviset, toimivat ja ajantasaiset valvontamekanismit, joita kehitetään edelleen.

Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio sai joulukuun lopussa käräjäoikeudessa tuomion törkeistä virka- ja huumerikoksista.

Tuomion mukaan Aarnio alaisineen pyrki peittämään rikoksia käyttämällä väärin poliisin salaisia tiedonhankintakeinoja. Niihin kuuluvat telepakkokeinot, tekninen tarkkailu ja tietolähdetoiminta.

Aarniota epäiltiin vastaavista väärinkäytöksistä jo toistakymmentä vuotta sitten. Epäilyihin ei saatu ­oikeudessa näyttöä. Poliisin omat selvitykset menivät jopa niin pitkälle, että oikeuskansleri antoi moitteet asian selvittämisestä laillisuusvalvonnassa esitutkinnan keinoin.

Salaisten tiedonhankintakeinojen käytöstä päättää tuomioistuin poliisin vaatimuksesta. Menetelmiä on syytä valvoa, koska niillä kajotaan kansalaisten keskeiseen perusoikeuteen, yksityisyyden suojaan. Kohdehenkilö saa tiedon asiasta pääsääntöisesti vasta jälkikäteen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Käräjäoikeuden nyt antaman tuomion mukaan tarkkaan valvottuja keinoja pystyttiin käyttämään rikolliseen toimintaan ja sen peittelemiseen. Se on ollut meille poliisissa tyrmistys, ja vastaavaa on jouduttu valitettavasti todistamaan myös muissa Pohjoismaissa. Keskeinen kysymys on se, miten voimme vastedes estää vastaavan.

Salaisen tiedonhankinnan määräyksiä on täsmennetty ja valvontaa on tehostettu. Olemme oikeudenkäynnin rinnalla tehneet tarkistuksia muun muassa telepakkokeinojen käyttöön, leasing-autoihin, poliisin matkapuhelinten kirjaamiseen, teknisen välineistön kehittämiseen ja hankintaan, huumetorjunnan rahoitukseen ja kaikkeen sellaiseen, johon esitutkinnan perusteella on ollut aihetta.

Tarkistimme laillisuusvalvonnassa muun muassa telepakkokeinovaatimuksiin ja -päätöksiin liittyviä perusteita vuosilta 2005–2014. Toimenpide kohdistui koko poliisi­hallintoon, ei yksin Helsingin poliisilaitokseen. Mikään ei viitannut siihen, että tutkinnanjohtajat olisivat tarkoituksellisesti erehdyttäneet tuomioistuinta. Poliisihallitus siirsi varmuuden vuoksi 13 tapausta syyttäjälle esitutkintakynnyksen ylittymisen arvioimiseksi, ja syyttäjä päätyi samaan lopputulokseen. Yhdessäkään tapauksessa ei ollut perusteita esitutkinnalle, eikä ketään ollut syytä epäillä virkarikoksista.

Tarkistimme myös lähes tuhannen keinon osalta, onko salaisen tiedonhankinnan kohteelle olleille henkilöille ilmoitettu asiasta jälki­käteen. Edelleenkään ei löytynyt mitään huomautettavaa.

Myös sisäministeriö on tarkastanut Poliisihallituksen toimenpiteet. Ministeriö on julkisessa raportissaan todennut laillisuusvalvonnan toimet riittäviksi ja oikein kohdennetuiksi.

Ihmisten pitää voida luottaa siihen, että poliisin tiedonhankinta ­tapahtuu oikeissa raameissa. On myös syytä ymmärtää, ettei kaikki valvonta näy ulospäin.

Poliisihallituksessa olemme pitäneet alusta asti selvänä, että Aarnion tapausten väärinkäytösepäilyt on perin juurin selvitettävä, ja tässä olemme myös kaikin tavoin tukeneet tutkinnanjohtajana toimivaa syyttäjää. Näin on tehtävä jopa varsinaisesta rikosjutusta riippumatta.

Nyt saatu käräjäoikeuden tuomio ei siis merkittävyydestään huolimatta muodosta sen paremmin alku- kuin päätepistettäkään poliisin sisäisille tarkastuksille.

Kokemamme tapahtumat ovat koe­telleet poliisin toiminnan kivi­jalkaa, luottamusta. Siitä emme ole valmiita tinkimään.

Aar­nion tapaus ei vähentänyt luottamusta poliisiin, päinvastoin. Tapaus osoitti, että rikokset tutkitaan, oli epäilty kuka tahansa.

On myönnettävä, että poliisin sisällä luottamus toisiin on ollut koetuksella. Aarnio-kokonaisuus on ollut kaikille mukana olleille raskas. Nyt annetuissa tuomioissa esiin tulleista seikoista voi ja tulee ottaa opiksi.

Vaikka lainvoimaista tuomiota ei ole vielä annettu, poliisissa eletään jo Aarnion jälkeistä aikaa. Moni asia on muuttunut pysyvästi. Poliisilla on jo objektiiviset, toimivat ja ajantasaiset valvontamekanismit, ja kehitämme niitä edelleen. Emme kuitenkaan tavoittele järjestelmää, jossa yksi tekee ja toinen valvoo.

Parannuksissa on kyse systeemitason muutoksista, joilla estetään vaaralliset työyhdistelmät ja kontrolloimaton vallankäyttö. Tästä huolimatta kyse on lopulta aina myös luottamuksesta.

Tomi Vuori

Kirjoittaja on poliisijohtaja

Poliisihallituksessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vieraskynä
  • Poliisi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    3. 3

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    4. 4

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    5. 5

      Viisivuotias Lucas Räisänen sairastaa harvinaista lihassairautta ja nyt hänen elämänsä on muiden suomalaisten käsissä – maksaako yhteiskunta lääkkeen, jonka hinta voi olla miljoonia?

    6. 6

      Kirpparilla myyty patja paljasti Rinta-Nikkoloiden talon karmean kunnon – Mistä tietää, voiko hometalosta saada vielä kodin?

    7. 7

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    8. 8

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    9. 9

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    10. 10

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    7. 7

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    8. 8

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    9. 9

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    10. 10

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    11. Näytä lisää